Pissailut

Tervehdys.
Alkaa oikeesti järki loppuu. Ensin kisut pissaili lavuaareihin. Sen sai loppumaan kun pitää aina lavuaareissa vettä sekä keittiön että vessan altaissa. Sitten aloittivat keittiön lattialle kuseksimisen. Auttanut vähän, että soodaa levitelly lattialle, mutta silti ne kuseksii välillä keittiön lattialle edelleen. Ja tuossa aikaa sitten ne kävi pyykkikopassa (kannellisessa) kuseksimassa. Ostin uuden korin jossa on reiätön kansi, mutta tänään ovat senkin kannen päälle käynyt kuseksimissa ja reunoilta valuu sitten pyykkien sekaan.
Millä mä saan tuon kuseksimisen loppumaan? Alkaa oikeesti olee mitta aikas täynnä.
Neiti kisuja ovat, vajaa kolme vuotiaita.
Ruokaa on aina saatavilla ja raikasta vettä ja molemmilla oma veski ja hiekatkin puhtaana.
Leikattu niitä tosin ei ole, mutta kun sanotaan, että sekään ei aina auta.
Vinkkejä?
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei ainakaan auta.

turhaan olet itseäsi ja kissoja rasittanut tuolla ongelmalla, koska se olisi ollut helposti hoidettavissa. nyt kipinkapin sterilaatio aikaa varaamaan.

yleensä tilanne helpottuu, kun leikkauttaa kissat.
todennäköisesti se on ainoa konsti ja toivosi.

leikkaamattomilla kissoilla on myös suuri riski sairastua kohtutulehduksiin ja kasvaimiin.

Äänestä

Meilläkin on kaksi kissaa. 2-v pojasta ei ole ollut koskaan mitään ongelmia, mutta nyt 9 kk ikäinen tyttä koetteli kyllä hermoja...

Tyttö pissaili sänkyyn ja myös lavuaariin useita kertoja. En uskonut, että voisi olla kiimaa, koska oli niin nuori. Kissa kuitenkin leikattiin pari kuukautta sitten. Lääkäri sanoi, että tänä talvena kissat ovat olleet normaalia enemmän "sekaisin" koska on ollut niin lauhaa.

Pari päivää leikkauksen jälkeen kissa pissi sänkyyn (usein hormonitoiminnan tasaantuminen vie vähän aikaa), mutta sen jälkeen ei ole kertaakaan pissinyt muualle kuin laatikkoon.

Eikös ole suositeltavaa leikkauttaa kissa? Parempi niin kissalle kuin omistajallekin. Eli suosittelen sitä todella sinullekin. Miksi olet odottanut näinkin kauan? Kissakin kärsii olostaa, ei se ilkeyttään pissaa minne sattuu.

Äänestä
  • Siksi en ole leikannut koska ovat vähän harvinaisempia kisuja ja ollut pentuja aikomus tehdä.
    Mutta taidan nyt luopua ideasta ja leikkauttaa ne.
    Täytyy vaan ensin saada rahat eläinlääkäriä varten.. Ei mitään halpaa puuhaa kuitenkaan kerta ole..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kahen kisun omaaja kirjoitti:

Tervehdys.
Alkaa oikeesti järki loppuu. Ensin kisut pissaili lavuaareihin. Sen sai loppumaan kun pitää aina lavuaareissa vettä sekä keittiön että vessan altaissa. Sitten aloittivat keittiön lattialle kuseksimisen. Auttanut vähän, että soodaa levitelly lattialle, mutta silti ne kuseksii välillä keittiön lattialle edelleen. Ja tuossa aikaa sitten ne kävi pyykkikopassa (kannellisessa) kuseksimassa. Ostin uuden korin jossa on reiätön kansi, mutta tänään ovat senkin kannen päälle käynyt kuseksimissa ja reunoilta valuu sitten pyykkien sekaan.
Millä mä saan tuon kuseksimisen loppumaan? Alkaa oikeesti olee mitta aikas täynnä.
Neiti kisuja ovat, vajaa kolme vuotiaita.
Ruokaa on aina saatavilla ja raikasta vettä ja molemmilla oma veski ja hiekatkin puhtaana.
Leikattu niitä tosin ei ole, mutta kun sanotaan, että sekään ei aina auta.
Vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu