Wolf's rainia rupesin taas katsomaan ja harmikseni huomasin, ettei soundtrackeilla ole kaikkia biisejä joita sarjan aikana soi. Tietääkseni on kaksi Wolf's rain soundtrackia, mutta onko niitä sittenkin useampia? Esimerkki tällaisesta biisistä on Chezan laulu sekä ainakin ja etenkin ensimmäisten jaksojen aikana soivat biisit, kuten Maya Sakamoton versio "Heaven's not enough"-biisistä.
Jos joku osaisi auttaa, olisin todella kiitollinen.
Jos joku osaisi auttaa, olisin todella kiitollinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näitä kaunokaisia ei tosiaan ole siis julkaistu kuin kaksi kappaletta. Suosittelen kuitenkin tutustumista Kanno-saman muuhun tuotantoon, ellei ole ennestään tuttua, ja myös sarjoihin joihin hän on säveltänyt. Nerokkuutta.
... mutta kaikkia biisejä ei löydy.
Mutta jos kattelet keskimääräisen Hollywood-rainankin soundtrackia, niin harvoin löydät sieltä ihan kaikkia elokuvassa esitettyjä sävellyksiä / kappaleita. Valitettavaa, mutta totta. Itse olen harmitellut samaista asiaa ja pyytänyt japanilaisia kavereita tekemään tutkimusta asian tiimoilta, mutta ei heidän mukaansa ole löytynyt edes mitään sinkkua tai muuta levytettä, jossa nämä ns. puuttuvat kappaleet olisivat.
..esimerkiksi Twin Peaks soundtrackilta puuttuu biisejä. Kyllä v*tuttaa.
Älä muuta sano! Erittäin perseestä. Noin hyvä musiikki ansaitsisi todellakin päästä kotikuuntelijoiden korviin muutenkin kuin vain sarjassa hilluvana taustana. Vahinko sinänsä, pitää varmaan yrittää ripata ylimääräiset biisit jotenkin sarjasta suoraan, mutta ei siitä nättiä tule, varsinkin kun muistelen että useimpien päälle on jotain vuoropuhelua ympätty.