Mitä skinnarilassa tapahtu aamusella? Parit paloautot ja ambulanssi kurvas kylille pillit soiden ja lanssi myös läks pillit soiden.
Kylläpä häiritsee
Kylläpä häiritsee
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
orijfergferg
Näkyi sukelluskalustokin menevän Skinnarilan suuntaan pillitsoiden.
orkoniitynkadulle näkyivät menevän ja hetken kuluttua ambulanssi meni kohti sairaalaa vauhdilla ja pillit soiden eli ei siel ihan mehupurkki panahtanu...??
Miestä puukotettiin Sammonlahdessa
11.3. 15:38
Lappeenrannan Sammonlahdessa puukotettiin miestä lauantai-iltana tai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Teko tapahtui yksityisasunnossa, ja sen johdosta on otettu kiinni ja pidätetty kaksi ihmistä. Heitä epäillään tapon yrityksestä.
Teon uhrina ollut keski-ikäinen mies on hoidettavana sairaalassa. Hän on pystynyt kertomaan tapahtumista.
Teko tuli Lappeenrannan poliisin tietoon sunnuntaina aamupäivällä. Poliisin tutkimukset ovat vielä alkuvaiheessa, eikä tapauksen yksityiskohtia haluta vielä kertoa julkisuuteen. Esimerkiksi motiivista ei vielä ole tietoa.
Teko tapahtui yksityisasunnossa. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut ryöstö. Tapauksesta luvattiin lisätietoja maanantaina.