Hei. Ensialkajaisiksi haluaisin sanoa, että olen oikesti koulut kesken jättänyt 45-vuotias ylipainoinen ja hieman piilohomahtava vanhapoika, joka asuu edelleen äidin nurkissa ja masturboi itsensä aina iltaisin uneen.
No sitten itse aiaan, eli mitä pitäisi tehdä kaltaisilleni yhteiskunnan riippakiville. Olen luonteeltani täysin tylsämielinen ja ammennan energiaa ainoastaan vanhemmiltani perinnöksi saamistani ennakkoluuloista. En ole pystynyt ikinä tuottavaan työhön ja jos minulle on joskus joku suojatyöpaikka annettu, olen nopeasti sössinyt senkin laiskuuttani.
Jostain kumman syystä olen kuitenkin kykenemätön huomaamaan kuinka vastenmielinen, sekä turha tapaus olen ja pyrin peilaamaan kaikki huonot piirteeni sellaisiin väestöryhmiin, jotka ovat jopa kaltaistani supersyrjäytyjää huonommassa asemassa. Se antaa kaltaiselleni pullerolle edes jonkinlaista ylemmyydentuntoa.
Ihailen myös suuresti erästä kääpiökasvuista, ruskeasilmäistä ja tummatukkaista menneisyyden henkilöä tajuamatta sitä, että juuri kaltaiseni veltot paskat olisivat olleet ensimmäisinä jonossa pullauuniin.
Koska koulut jäivät kesken olen kykenemätön käsittelemään sitä tietoa, jota tiedotusvälineet minulle tarjoavat. Heikon lukutaitoni takia en lue artikkeleita, joissa kerrotaan esim. kuinka syntyperäiset suomalaiset teurastivat vastikään Kokkolassa ystävänsä ja leikkasivat tältä mm. sydämen irti. Tai siitä kuinka kaltaiseni porilaiset kaappasivat autoonsa opiskelijapojan ihan vaan sen takia, että teki mieli harrastaa väkivaltaa. Seurauksena oli se, että poika kuoli ja murhamiehet vapautettiin tapposyytteistä. Näen itseni myös sinä samana poikana, joka otti hengiltä alaikäisen tyttöystävänsä nuorten tansseissa pari vuotta sitten, joten en näitä tapauksia osaa niin kovin pahana pitää. Väkivalta on ihan OK, kunhan se olen minä joka sitä käyttää heikompia osapuolia kohtaan.
Kertokaa minulle miten saisin itseni vaiennettua, että en menisi itse vastailemaan tähän aloittamaani viestiketjuun. Tai miten yhteiskuntaa voitaisiin kehittää niin, että kaltaiseni voitaisiin abortoida ennenkuin alan yhteikunnan varoilla elämiseni. Tai ainakin kuinka mielipiteeni voitasiin hiljentää ja äänioikeuteni poistaa!!??

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoitus tyylistä näyttää siltä, että voisit olla väittämäsi tapaus. Et ole kuitenkaan vielä löytänyt elämällesi oikeastaan mitään tarkoitusta. Aloita vaikka siitä, että alat huomioida ja arvostaa omaa äitiäsi enemmän. Aloita kuntoileminen itsesi ei toisten takia. Aseta lyhyentähtäimen tavoite jollekin asialle, ota selvää minkälaisilla menetelmillä tavoitteeseen pääse ja pyri sitten noudattamaan tekemääsi "ohjelmaa". Vähän kerrallaan huomaat, että itsetuntosi kasvaa, voit asettaa vaativampia tavoitteita. Alat myös huomaamaan, että sinulla on kykyjä puolustaa heikompiosaisia. Yhteiskunnan epäkohdista saa ja pitää puhua, ei tarvitse syyllistää itseään, me elämme viidakossa, jossa kaikille pitää antaa tilaa, kun se tapahtuu sovittujen lakien ja sääntöjen mukaisesti. Olet sitten hetero tai piilohohomahtava kaikki alkaa loksatamaan paikoilleen, kun hyväksyt sen henkilön, joka sinua peilistä tarkastelee. ps. selvitetään porukalla et varmasti ole ainoa.
viesti oli kyllä mun mielestä täysin sarkasmilla kirjoitettu.
Mitähän nyt pitäis tehdä, pitäisikö olla ärtynyt, vai ainostaan nauraa.
Minua jännittää kirjoittaa sanan sarkasmi. Yleensä kirjoittaessani tiedän, mitä yritän sanoa. Tai jos en tiedä, niin ainakin luulen tietäväni. Tai ainakin uskottelen kaikille että tiedän. Tällä kertaa täytyy kuitenkin jo heti aluksi myöntää etten tiedä sarkasmista mitään. Kertoisko joku missä mennään. Älä katso ikkunasta.
on kuvannut stereotyypin tänne kirjoittavast sairaasta ihmisestä, jolla on sairaita mielipiteitä. Eli sarkastisesti.
Todella fiksusti kirjoitettu, moni voi löytää jotain itsestään...
vatsakkaat pois täältä, niin saadaan rauha tällekin palstalle.