Löytyisikö ihmisiä jotka ovat lukeneet Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjon? Minun pitää koulussa tehdä kirjasta essee ja olisi mukavaa hieman vaihtaa ajatuksia, jotta näkökantani laajenisivat.
Kirjassa tulee kauniisti esille kirjojen merkitys ja kuinka nykyään ne eivät ole enää niin tärkeitä ihmisille. Se, että kirjassa puhutaan paljon kirjojen tarinoista ja maailmasta, kirja muistuttaa mielestäni myös, että meidän jokaisen elämässä on oma tarina.
Kirjassa tulee kauniisti esille kirjojen merkitys ja kuinka nykyään ne eivät ole enää niin tärkeitä ihmisille. Se, että kirjassa puhutaan paljon kirjojen tarinoista ja maailmasta, kirja muistuttaa mielestäni myös, että meidän jokaisen elämässä on oma tarina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Silloin siitä tulee parhaanoloinen ja aito. Luota omaan arvostelukykyysi.
Luin sen noin vuosi sitten ja teki syvän vaikutuksen. Melkein uskoin pitkään unohdettujen kirjojen museon todella jossain olevan. Vaan kannattaa siun tarkastella muiltakin näkökulmilta, jos arvostusta opelta haluat.
Vaihteeksi olen herkistyneessä tilassa enkä jaksa ilkeillä laiskureille, vaan annan ihan ilmaiseksi pari tarkastelusuuntaa. Työ sinun toki pitää tehdä itse.
A Kylmaar sie senverran olet Euroopan lähihistoriaa lukenut, jotta tiiät millainen fasistinen terrori Iberian niemellä vallitsi kirjan kuvaamana aikana? Diktaattorin asevoimat, julkiset ja salaiset, olivat joka hetki valmiina tukahduttamaan väkivalloin pienenkin vapautuksen liikahduksen. Tämä tulee hyvin rivien välistä esille, kun vertailet tosiolevaista romaanin tapahtumiin.
B Kaupunkiakin voi rakastaa, ainakin platonisesti. Sen mitä Westö tunnustaa Helsingille Ruiz tekee Barcelonalle, monin sanoin ja kaunein kuvauksin. Jos uskomme internettiä niin monta lentolippua on Tuulen varjon vaikutuksesta ostettu kokemaan kadut joilla siinä kuljetaan.
C Kieli. Lauseet kuin runoja, ajan ja ajatuksen kanssa luettavia. Kuten Westökin. Vaikka Joschka Fischer kehoitti ottamaan puoltoista päivää vapaata tämän lukemiseksi, koska se on tärkeämpää kuin työnteko niin mie ja rakas Kynsis suositamme vähintään kahta viikkoa. Maustettuna tummalla suklaalla ja sopivalla espanjalaisviinillä, pienin annoksin.
jotain koululaista, sehän heittää oman tekeleensä roskiin ja rupeaa pakertamaan uutta SINUN antamaltasi pohjalta. Ei hyvä.
Tuulen varjo on niin hyvä kirja, että sen lukuinnostuksen levittämiseksi kaikki keinot, jopa epäeettiset, on sallittuja. Ovatpahan kakarat ainakin hetken pois pahanteosta.
Siun kannattas lukea ajatus eikä vaan mittailla palstasenttejä. Mie vaan vihjasen näkökulmista, joita toki löytyy muitakin. Työ on edelleen tehtävä itse.
joka sana, jonka Loskis lausuu.
Tuulen varjo kannattaa lukea itse ja Loskis, parantumaton romantikko, luonnehti sitä niin kauniisti, että voisin kuvitella laiskimmankin koululaisen innostuvan lukemaan sen.
Suklaata ja viiniä ei kakaroiden välttämättä tarvitse kyytipojaksi varata.
Kirjassa on lisäksi mystiikkaa ja jännitystäkin melkoinen ripaus, niin ettei aika varmasti käy pitkäksi.
Kiitos niille jotka jotain asiallista minun viestiini vastasivat. Olen lukiolainen ja tosissani kun teen kirjallisuuteen liittyviä töitä. Ne eivät todellakaan lennä seuraavassa hetkessä roskiin. Ja todellakin minä tiedän, että työ pitää itse tehdä!!! Yritän vain keskustella kirjasta. Opettajani itse on sanonut, että keskutelkaa vaikka kirjallisuus palstoilla, mutta suoraa ei saa plagioida. En tullut teiltä ottamaan ajatuksia vaan vaihtamaan niitä, jotta saisin enemmän syvällisyyttä. Mutta eipä tuo mitään... Taisitte kaikki itse olla niitä joilta kirjallisuus työt sinne roskiin lensivät.
Kiitos Loskoipio kun alustit vähän, tuon tapaisia ajatuksia olen jo saanut alustukseksi opettajalta. Mutta avasi silti hieman enemmän.
Jotennii kaipaisin siunkii antiasi tähän keskusteluun. Mielessäni legendaarisen päätoimittaja Eila Jokelan otsikko muinaisessa Kotiliedessä: Antaessaan saa
Mitä miun kirjallisuustöihin tulee niin ei lennelly roskiin. Kiertokoulussa ennen sotia kirjotettiin vaan raittiuskilpakirjoituksia.