Mikä tekee ihmisestä ns. "juoruämmän tai -ukon"?
Miksi ihmisillä on tarve puhua selän takana toisesta ihmisestä ja varsinkin negatiivisia asioita.
Olen koko ikäni nuoruudesta lähtien "inhonnut" sellaisia ihmisiä ja inhoni vaan kasvaa iän myötä.
Minulle on yhdentekevää mitä muut ihmiset ovat tehneet tai tekevät elämänsä aikana tai jättäneet tekemättä.
Jokainen kantaa oman taakkansa, ei niistä tarvitse sukulaisten, naapureitten tai työkavereitten huolehtia.
Juoruämmille annan seuraavan ohjeen:
SIIVOTKAA OMAT KÖÖKINNE ENNENKUIN ARVOSTELETTE MUITTEN ELÄMÄÄ, kyllä niitä "luurankoja" löytyy teidänkin kaapeistanne.
Minun mottoni: ELÄ JA ANNA TOISTEN ELÄÄ!
Miksi ihmisillä on tarve puhua selän takana toisesta ihmisestä ja varsinkin negatiivisia asioita.
Olen koko ikäni nuoruudesta lähtien "inhonnut" sellaisia ihmisiä ja inhoni vaan kasvaa iän myötä.
Minulle on yhdentekevää mitä muut ihmiset ovat tehneet tai tekevät elämänsä aikana tai jättäneet tekemättä.
Jokainen kantaa oman taakkansa, ei niistä tarvitse sukulaisten, naapureitten tai työkavereitten huolehtia.
Juoruämmille annan seuraavan ohjeen:
SIIVOTKAA OMAT KÖÖKINNE ENNENKUIN ARVOSTELETTE MUITTEN ELÄMÄÄ, kyllä niitä "luurankoja" löytyy teidänkin kaapeistanne.
Minun mottoni: ELÄ JA ANNA TOISTEN ELÄÄ!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuntevat kai itsensä paremmiksi,kun muita arvostelevat.
puhuminenhan on yksi turvallinen puheen aihe jos satunnaisesti tapaa naapurinsa. Työkaverinsa kanssa kahvitauolla puhuu vain työasioista jne.
Eli ei passaa muuta sitten suustansa laukoakkaan.
päälle.
sairaalassa jos olet vuodepotilaana kannattaa vain omista sairauksistaan pitää älämölöä, eikä petikaverin, muuten se voi sanoa että ethän sää mitään tiiä mun sairaudesta senkin.....
Epäilen,että näillä juoruilijoilla onkin niitä luurankoja kaapeissaan,mitä eivät kestä ajatella
ja siksi tarkkailevat toisten elämää,että löytäisivät siitä pahaa sanottavaa.Luulevat kai saavansa "tasoitusta" siitä. (Ei se kuitenkaan auta,varmaankaan.)
Kateuskin on hyvin suuri tekijä juorukelloille.
Ei kestetä toisen aineellista eikä henkistäkään
rikkautta.Toisen ihmisen ilo ja tyytyväisyys tuntuu
olevan heille kuin myrkkyä.
onkin sellainen asia mitä en ole koskaan ymmärtänyt.
Olemme syntyneet tänne alasti ja lähdemme myös täältä aika "vähissä hepeneissä".
Kukaan ei saa täältä lähtiessään mukaansa mitään maallista mammonaa enempää kuin muutakaan rihkamaa.
Meillä kaikilla on omat muistomme matkan varrelta ja niihin mahtuu jokaisella niin hyviä kuin huonojakin.
Miksi siis antaa "pahuudelle" valtaa?
Miksi yritetään tuhota muitten elämä vain saadakseen jonkinlaista tasoitusta.
Kehoittaisin tuollaisia ihmisiä hakeutumaan mitä pikimmin vastaanotolle ennenkuin mustaavat sielunsa kokonaan.
Tämän saman asian opetti jo äitini aikoinaan-ts
että pitää lakaista omat portaat ensin ja sitten
lähteä vasta siivoamaan naapurin rappuja !
Haluaisin lisätä vielä tähän samaan ne ns."ener-
gia" varkaat ts.ne jotka jatkuvasti käyttää hy-
väkseen että toinen on kiltti ja auttaa ja lop-
pulta ei saa kun haukkumiset palkakseen.
Kiittämättömyys on maailman palkka ja kun p..lle
antaa pikkusormen vie koko käden.
Itsekään ollut koskaan kiinnostunut toisten tekemisistä, ja pidän siksi omatkin asiani miel.omana tietonani. Kenenkään Tuomari en ole enkä halua ollakaan. Löytyy myös ihmisiä, jotka ovat hymyä edessä, mutta selän takana jotain aivan muuta, ja heitä inhoan yli kaiken! Kukaanhan meistäkään ei kuitenkaan ole täydellinen.
että ihminen on utelias jo ihan luontojaan. Siitä sitten syntyy yhtä jos toista.
Minun täytyy kyllä tunnustaa, että toisten ihmisten tekemiset kiinnostaa minua ja joskus aivan koskettavatkin. Puhun myös toisten ihmisten asioista, koska asun heidän keskellään.
Pyrin siihen, että puhuessani katson asioita ja tekemisiä useammasta näkökulmasta. Näin toimien olen huomannut, että asioilla voi olla monta totuutta. Tämän kokemuksen kautta olen saanut lisää suvaitsevaisuutta.
Mutta kyllä minä aina joskus löydän itsestäni sellaisen yksisilmäisen tarkkailijan, jonka puheita voi sanoa juoruiluksi. :(
Kaikeksi onneksi olen oppinut armahtamaan tätä juoruilijaa ja sitä kautta muitakin samaan "syntiin" sortuvia.
En voi sanoa kun entinen mies, että kaikissa meissä vikaa on minussa eivät vain näy.
Asian, että jos juorujen kohde itse kuulee asiasta ja "kääntää vain toisenkin poskensa". Läpsijät vaan lisääntyy.
poskea ei aina kannata kääntää, mutta kylläkin harkita milloin näin toimii.
Vaatii rohkeutta ja luottamusta mennä kysymään asian perään. Hyväksyä täytyy, että aina ei onnistu vaikka yrittää, mutta se ei saa olla este yrittämiselle. Itse olen joskus onnistunut, joskus en. Elämä on...
Ketkun meininkiä soon puhua muista pahaa selijän takana ja naurettavaa käytöstä. Oikia mies ei sellaasta tekis mistään hinnasta. Jos asiaa ilimaantuu se pitää sanoa erees ja takanapään naama kiinni. Ne tietää mun luontehen minulle ei koskaan kukaan tuukkaan selevittämähän "terveesiä" Eikä se onnistuus täällä pohojanmaalla ainakaan, miehiltä. Sitä sais heleposti lapsen trasun leuan alle ja tellättääsihin kotio kasvamahan sellaanen "sana seppo" Hyi hitto!!!
Aikoinaan työpaikallani on ollut juuri tuota selän takan puhumista ja juoruilua, milloin "tietäen" asioita ja milloin luullen. Vuosia sitten johtajamme otti työnohjauksen esille ja siihen ammattihenkilön. Koko ryhmämme oli kerran kuukaudessa tässä "koulutuksessa". Tämä toistettiin kolmena eri vuotena. Mitäkö opimme? Opimme paljon asioita, työyhteisömme parani ja henki oli ystävällinen sekä mottona "selän takana ei ole lupa tehdä mitään muuta kuin tönätä eteenpäin". Eli, jos joki asia harmittaa se otetaan sen henkilön kanssa puheeksi ketä asia koskee. Muutoin ei lähdetä mihinkään selän takana tekemisiin. Toki työnohjaus pitää toistaa aika-ajoin, varsinkin, kun työpaikalle tulee uusia henkilöitä, se antaa kaikille voimavaroja toistemme kanssa sekä työhömme.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se parhaiten nauraa.
Elä ja anna toisten märehtiä.