Lastenvaunut

Esikoinen on syntymässä kesäkuun alussa, ja pikkuhiljaa pitäisi valmistautua pienokaisen tuloon. Hämmennystä herättää esimerkiksi lastenvaunujen hankinta, malleja ja merkkejä kun näyttää löytyvän pilvin pimein. Kertokaahan kokeneemmat, millaiset vaunut olisivat hinta-laatu suhteeltaan järkevä valinta, ja mitä sitten taas kannattaa välttää? Ja ylipäätään, mitä kaikkia asioita pitää ottaa huomioon vaunuja valittaessa?
82262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaunujen pitäisi olla mahdollisemman kevyet ja vaivattomat käytössä. Selinmakuu asentoa ei tavitse kovin pitkään joten seuraavat vaunut mitkä minä ostan ovat pelkät tukevahkot rattaat joissa selin makuu asento myös (unipussilla).

Paljon mainostetaan yhdistelmävaunujen toimivuutta mutta tosi asiassa ne ovat raskaat käyttää ja isokokoiset.
Vaunuista lapsellle pitää olla hyvä näkyvyys ja mielestäni myös vaalean väriset sisältä päin.

Kääntyvä aisa jotta pitemmänkin ihmisen on helppo työnnellä.
Halpavaunuissa olen kuullut olevan renkaiden kanssa jos jonkinlaisia ongelmia joten syynätkää niiden toimivuus hyvin (puoltaminen).

Lisävarusteista sadesuoja ja hyönteisverkko välttämättömiä. Vaunujen käyttöympäristöstä on paljolti kiinni minkalaiset teille on hyvät. Mutta käyttö on oltava helppoa. Perhe arki ei muutenkaan ole ihan helppoa joten jos vaunut ovat toimivat niin siltä osin helpottaa arkea.

Käykää kokeilemassa eri merkkejä. Huomaatte nopeasti rimpulan ja hyvän erot.

Äänestä

Ensin kannattaa kartoittaa tarpeet. Oletteko hankkimassa vaunut ja erikseen rattaat myöhempää käyttöä varten, vai olisiko tarkoitus ostaa kerralla yhdet kärryt kolmeksi vuodeksi.

Ensimmäiseen vaihtoehtoon suosittelen käytettyjä vaunuja (ekaan puoleen vuoteen ei todellakaan ole väliä, millainen se makuuosa on). Sitten käy myöhemmin hakemassa tarpeelliseksi katsomansa rattaat.

Jos kerralla haluaa osua oikeaan, niin ehdottomasti kuomurattaat pehmeällä kantokassilla. Ja ehdottomasti kannattaa ostaessa katsoa niitä ratasvaiheen ominaisuuksia, painoa, ketteryyttä. Edelleen se alle puolivuotias nukkuu millaisessa kopassa vain. Alle kymmenkiloista jaksaa työnnä isoillakin kärryillä. Yli vuosikasta ei jaksa enää isoissa hyökkäysvaunuissa työnnellä...

Pehmeä kantokassi kannattaa valita edellyttäen tietysti, että se on hyvä. Kovikkeineen ja tukineen näyttää ja tuntuu kovalta kopalta. Sisävuoraus puuvillaa tms hengittävää materiaalia, kansi irtoaa kokonaan...

Tämä siksi, että kesävauvanne mahtuu hienosti ja ilmavasti nukkumaan siellä, ilmojen kylmetessä saa kannen kiinni ja makuupussikin mahtuu vielä sisään. Talvella, kun alkaa olemaan jo liian iso koppaan, voi tuet ja kovikkeet irroittaa ja makuupussi on valmiina (eikä tarvii 100 euron lisämakuupussia ostaa). Lisäksi kun pohjalevy on poistettu, selkänojaa voi säätää hereilläoloaikaan ylemmäs ja lapsen nukahdettua taas laskea alas nukkuma-asentoon...

Hinta-laatusuhde käyttöikä= kuomurattaat kantokopalla/kassilla. Vältä niitä varsinaisia yhdistelmärattaita. Ne on isot ja painavat ja viimeistään kun lapsi on vuoden, ostatte kuitenkin kuomurattaat. Vältä markettimerkkejä ja muitakin halpiksia (varsinkin jos nimi yhtään kuulostaa tsekkiläiseltä (esim. dorjan) =)

Oman käyttökokemuksen perusteella (lapsi kohta 2,5vuotta) suosittelen teutoniaa. Meillä Mistralit ollu alusta lähtien. vielä nukkuu talvitamineissa päikkärinsä rattaissa. Muutenkin nuo Saksalaiset tuntuu osaavan tehdä rattaita(esim Gesslein, Hartan, I'coo, Quinny, Traxx...) Emmaljungalla on muutama kevyempi malli,mutta muuten ne ja Briot on aika traktoreita.

Huomioitavia asioita: kaupungissa vai muualla. Esim teutonialla on malli (fun, mistralS) jossa kääntyvät etupyörät, mutta jos asuu sohjoisessa periferiassa (niinkuin me), niin ei sitten.

Kääntyvien etupyörien lisäksi olen joskus kaipailut käsijarrua. Meillä on mäkiset maastot ja talvella käsijarru toisi vähän turvaa liukkaissa alamäissä.

Liikkeessä kannattaa kokeilla, mahtuuko rattaat autoon ja millaiset ne on kasata ja nostaa.

Kannattanee surffata etukäteen netissä. Ja sitten kun on vähän päässy jyvälle, niin liikkeisiin vaan kiertelemään ja kyselemään (lastenturvassa on ollu tosi ihana palvelu).

Aika kattavasti on malleja esitelty eri liikkeiden sivuilla (lastenturva, lastentarvike, suomenlastenvaunutukku, vaunuaitta...) Erityisesti hehkutan viellä www.teutonia.fi sivustoa =)

Äänestä

Elikkäs kesävauvalle on mun mielestä kova kantokoppa ehdottomasti parempi - varsinkin jos tulee yhtään edellisen kaltainen kesä. Kovassa kantokopassa on pehmeää enemmän "ilmaa", mutta toisaalta sen saa myös yhtä lämpimäksi. Myös kovaan mahtuu makuupussi. Ja myöhemmin sen lämpöpussin rattaisiin saa kyllä huomattavasti 100 euroa halvemmalla, niin että sen perusteella ei päätöstä kannata tehdä. Ja jos esim. yökyläilette vauvan kanssa, niin kova kantokoppa toimii hyvin matkasänkynä toisin kuin pehmeäkantokassi.

Ja kääntyvistä etupyöristä sen verran, että jos sellaiset hankkii, niin kannattaa ehdottomasti varmistaa, että pyörät saa tarvittaessa myös lukittua. Joissakin tilanteissa pyörät muuten vaan kääntyilee raivostuttavasti!

Äänestä
  • tuo kova koppa kesävauvalle -juttu on niin typerä yleistys, että välillä kiehuttaa...ja että kova koppa olisi ilmavampi... voihan nakki sentään!

    Toki pehmeissä kantokasseissa on eroja. Siksi pitääkin valita hyvä. Eli sellainen, joka näyttää ja tuntuu kovalta kopalta ja toimii kovan kopan lailla (myös matkasänkynä ja siinä voi kantaa vauvaa!)

    Tietenkään ei pidä valita sellaista pehmeää koppaa, jossa ei ole kovikkeita ja joka on vuorattu jollain hikisellä fleecellä tms materiaalilla.

    Vaikkei se lämpöpussi maksaiskaan sitä 100 euroa, niin se on siinä pehmeässä kopassa jo itsessään valmiina. Ei myöskään tarvii säilytellä koppaa (kuivassa sisätilassa ettei homehdu) vuosikaupalla sen jälkeen kun se käy tarpeettomaksi.

    Kääntyvien etupyörien lukittavuus on hyvä pointti. Lisäksi unohdin kehaista heittoaisaa. Vaunuvaiheessa sitä ei juurikaan tarvinnut. Mutta sitten rattaissa se on ollu tosi kätevä esim kirkaalla auringonpaisteella on saanut lapsen suojaan häikäisyltä, samoin vaakarännältä ja muilta epäsuotuisilta sääolosuhteilta, tai jos on ollu liian pelottavaa kesken kaiken mennä naama menosuuntaan...

    Äänestä

  • vaunufriikki kirjoitti:

    tuo kova koppa kesävauvalle -juttu on niin typerä yleistys, että välillä kiehuttaa...ja että kova koppa olisi ilmavampi... voihan nakki sentään!

    Toki pehmeissä kantokasseissa on eroja. Siksi pitääkin valita hyvä. Eli sellainen, joka näyttää ja tuntuu kovalta kopalta ja toimii kovan kopan lailla (myös matkasänkynä ja siinä voi kantaa vauvaa!)

    Tietenkään ei pidä valita sellaista pehmeää koppaa, jossa ei ole kovikkeita ja joka on vuorattu jollain hikisellä fleecellä tms materiaalilla.

    Vaikkei se lämpöpussi maksaiskaan sitä 100 euroa, niin se on siinä pehmeässä kopassa jo itsessään valmiina. Ei myöskään tarvii säilytellä koppaa (kuivassa sisätilassa ettei homehdu) vuosikaupalla sen jälkeen kun se käy tarpeettomaksi.

    Kääntyvien etupyörien lukittavuus on hyvä pointti. Lisäksi unohdin kehaista heittoaisaa. Vaunuvaiheessa sitä ei juurikaan tarvinnut. Mutta sitten rattaissa se on ollu tosi kätevä esim kirkaalla auringonpaisteella on saanut lapsen suojaan häikäisyltä, samoin vaakarännältä ja muilta epäsuotuisilta sääolosuhteilta, tai jos on ollu liian pelottavaa kesken kaiken mennä naama menosuuntaan...

    Samaa mieltä olen vaunufriikin kanssa ja tuo "kova koppa kesävauvalle" -juttu on kyllä puppua :) Vaunufriikkihän nimenomaan sanoi, että sellainen pehmeä kantokassi, mistä SAA KANNEN POIS. Eli jos helteet vaivaa, saa kassista siis sen kannen pois kokonaan (esim. Gesslein ainakin). Lisäksi Gessuleista saa kuomun alaosan kankaan irti, jossa on hyttysverkko niin tuskin vauva siellä vaunuissa hautuu.
    Kokemuksia itsellä myöskin
    Brioista, hyvät olivat muuten, mutta isommalla lapsella raskaat ja ei ketterät. Lumihangessa työntäessä meni hermot kun vaunut venkoilivat minne sattui. Laatuvaunuja ovat saksalaiset Teutonia ja Gesslein, ja tämä on sitten fakta :) .

    Äänestä

kyllä meillä vaan on poika nukkunut pehmeässä kopassa kylässäkin, eli on toiminut matkasänkynä kun ne kovikkeet on paikoillaan. koska meillä on huonosti säilytystilaa, valittiin kuomurattaat ja pehmeä koppa, herquleksen raptor 3, eli joggerit joiden etupyörä ei käänny.

Äänestä
  • Paljon vinkkejä on tullutkin ja hyviä sellaisia.
    Kannattaa myös katsella ulkonäköä. Itse en ostaisi Teutonioita vaikka olisivat kuinka parhaat :) Ainakaan ensimmäisiä valittaessa en mieltynyt niihin ollenkaan, eikä useimmat mallit hivele silmää vieläkään.
    Ratasosaan kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota. Ensimmäisiin vaunuihimme kyllästyin siinä vaiheessa, kun lapsi halusi katsella maisemia. Ei heittoaisaa ja rumatkin olivat rattaina. Koppavaiheessa tosiaan menee vaunut kuin vaunut, periaatteessa ;)
    Oli minkälaista puppua tahansa tuo "kovakoppa kesävauvalle" niin täältä pisteen kovalle kopalle.
    Tosin en voi verrata, koska ei pehmeää ole ollut.
    Me olimme tyytyväisiä kovaan ja uskon pehmeän toimivan myös, mitä te haluatte on toinen juttu.

    Äänestä

  • meillä kirjoitti:

    Paljon vinkkejä on tullutkin ja hyviä sellaisia.

    Jatkan vielä.
    Mielestäni seuraaviin merkkeihin kannattaa suhtautua varaukselle. Toki ei suorilta hylätä, koska te ostatte mitä tarvitsette.
    ABC Design, Bora, Carena, Haberkorn.
    Useilta tahoilta kuullut huonoa näistä vaunuista ja rupeavat kuulema nitisemään herkästi. Itse inhoan tuota nitinää ja natinaa, halpa vaikutelma tulee sellaisesta.

    Aiemmin mainituista merkeistä en ole kuullut negatiivista paljonkaan, jotkut eivät ole olleet tyytyväisiä Herguleisiin.
    Meillä Emmaljungat käytössä ja tyytyväisiä olemme

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isä -07 kirjoitti:

Esikoinen on syntymässä kesäkuun alussa, ja pikkuhiljaa pitäisi valmistautua pienokaisen tuloon. Hämmennystä herättää esimerkiksi lastenvaunujen hankinta, malleja ja merkkejä kun näyttää löytyvän pilvin pimein. Kertokaahan kokeneemmat, millaiset vaunut olisivat hinta-laatu suhteeltaan järkevä valinta, ja mitä sitten taas kannattaa välttää? Ja ylipäätään, mitä kaikkia asioita pitää ottaa huomioon vaunuja valittaessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu