Oon just 18v täyttävä nuorimies. Mulla on asiat aika hyvin, tyttöystävä jne. Tosin meillä on kaukosuhde,vielä siis toistaiseksi ja näemme vaan lomilla.Viimeksi nyt hiihtolomalla.
Vuosi sitten kaikki jaksoi vielä kiinnostaa,mutta nyt ei kiinnosta enää mikään.Ei jaksa kuin nukkua ja aina tuntuu väsyttävän.Ennen tykkäsin olla ulkona,ja tein siellä kaikenlaista mitä mieleen tuli.Nykyään voin mennä ulos,mutta huomaan pian vaan seisovani siinä,ja tulen takaisin sisälle.
Tyttökaverin kans soitellaan paljon,siinä menee monta tuntia viikonlopusta,kun on viikonloppuetu.Arkisin sitten pari tuntia päivästä menee mesettämiseen.Tietysti käyn myös koulussa...
Kuuluuko siihen aikuiseksi tuloon masennusta? itsellä kun tuntuu olevan liikaa asioita huolehdittavana, ja kaikki tuntuu turhalta.Ihan kun katsois yötaivalle,mut siellä ei oo ku yks tähti. Se tähti on mun kulta.Tavallaan innostus tähän kaikkeen on tullu alas siitä mitä se joskus on ollu...
En tiiä miks kirjotin,ei tääl kuitenka saa ku tyhjänpäivästä haukkumista niskaansa.huoh.
Vuosi sitten kaikki jaksoi vielä kiinnostaa,mutta nyt ei kiinnosta enää mikään.Ei jaksa kuin nukkua ja aina tuntuu väsyttävän.Ennen tykkäsin olla ulkona,ja tein siellä kaikenlaista mitä mieleen tuli.Nykyään voin mennä ulos,mutta huomaan pian vaan seisovani siinä,ja tulen takaisin sisälle.
Tyttökaverin kans soitellaan paljon,siinä menee monta tuntia viikonlopusta,kun on viikonloppuetu.Arkisin sitten pari tuntia päivästä menee mesettämiseen.Tietysti käyn myös koulussa...
Kuuluuko siihen aikuiseksi tuloon masennusta? itsellä kun tuntuu olevan liikaa asioita huolehdittavana, ja kaikki tuntuu turhalta.Ihan kun katsois yötaivalle,mut siellä ei oo ku yks tähti. Se tähti on mun kulta.Tavallaan innostus tähän kaikkeen on tullu alas siitä mitä se joskus on ollu...
En tiiä miks kirjotin,ei tääl kuitenka saa ku tyhjänpäivästä haukkumista niskaansa.huoh.
Vastaukset 5
Vanhimmat
alkaa enempi masentamaan kannattaa mennä lääkärille keskustelemaan,Ajattele,että sinulla on paljon hyviä asioita.Voi hyvin
Luulisin että siihen aikuistumiseen liittyy jonkinlaista masennusta. Itseäni ainakin rupesi stressaamaan kaiken näköiset asiat sen jälkeen kun koulut loppui ja muutin pois kotonta. Onhan se vastuun otto aika iso asia. Välillä sitä ajattelee että olisi kiva olla vielä kolme vuotias kun ei ole vielä mitään murheita tästä elämästä.. ja nyt puskee päälle jo kahenkympin kriisi.. :) toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa.. En tiiä onks täst söpertelyst mitää apua.. itteleni käy ainaki jonkuulaisesta terapiasta..
No mulla on vähän väliä ollu tässä puolen vuoden aikana tätä.Tänäänkin on sellanen olo että ei jaksa, ei millään.Viimeyön nukkumiset oli sitä ja tätä,en vaan saanu nukuttua. Olisin kyl ilman tyttöystävääni - vaikka kaukana asuukin - todella pulassa...
Voin sanoa tietäväni miltä susta tuntuu, vaikket uskokaan kun kuulet ikäni. Olen 15-vuotias, ollut masentunut siitä lähtien kun olin vajaa 13- vuotias. Mitään merkityksellistä ei ole tapahtunut, vain pieniä, minulle suuria asioita. Itsemurhaa olen yrittänyt, ranteissa on arpia mitkä tuskin koskaan parantuvat kokonaan. Käyn koulukuraattorilla ja psykologilla, mutta siihen auttajani jäävätkin. Kun viime syksynä kerroin parhaalle ystävälleni masennuksestani hän tuki minua pari kuukautta, väsyi ja otti etäisyyttä. Minulla on ihana poikaystävä, monia ystäviä ja kavereita, muttei ketään kenen olkapäätä vasten itkeä kun kotona tulee turpaan tai muuta sellaista. Olen väsynyt, kaipaan jotain olematonta mitä en voi koskaan saada.
Ehkä meidän molempien olotila johtuu aikuistumisen vaikeudesta tms, niin kuin psykologit sanovat. Mutta sen kerron, että vaikka avun hakeminen auttaakin ehkä vähän, niin ihmeitä siellä ei tapahdu. Olen loppuunpalanut 15-vuotias joka ryyppää päivittäin unohtaakseen ja sekoittaakseen päänsä, ja joka viiltää ranteensa auki säännöllisesti pahan olon purkamiseksi, ja toivon ettet koskaan ajaudu tähän tilanteeseen. Kun on vielä mahdollista, niin kisko itsesi ITSE ylös tuosta suosta, sillä mitkään psykologit eivät siihen pysty, vain sinä itse.
Kyllä mä itteeni ylös revin,ja tyttökaveri on tosi paljo apuna :) ilman häntä en jaksaisikaan. Onneks mä voin itkee tyttöni olkapäätä vasten,ku on vaikeeta. sen oon monesti tehnytkin...