Kysyisin onko kellään kokemusta, kuinka paljon 1 pussillisella testogeliä kokonaistestosteroni arvo nousee?
Testogel
pari viikkoa käyttänyt
41562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yksilöllisiä eroja on imeytymisessä ja vaikutuksessa, tutkimuksissa oli n. 8,5 nmol luokkaa.
Pelkästään ei kannata tuijottaa noita numeroarvoja sillä tuntemukset ja vaikutkset oireisiin voi olla hyvinkin erilaiset ja paremmat kuin jollain toisella tuotteella, vaikka arvot verestä mitattaessa olisikin matalammat.
Niin, ei kannata hätäillä sitten että joko toimii. Saattaa mennä pari kk jopa ja sitte yhtenä kauniina aamuna herää mukaviin ilmiöihin ja mieli tuntuu virkeämmältä :)
ei yleensä ole mitään apua. Ainoa vaikutus minulla oli, että ääni laski, hiukset tulivat karkeammiksi ja migreeni lisääntyi. Ei sovi myöskään unohtaa elimistölle 'väärän' teston haittavaikutuksia mielialaan ja eturauhaseen. Niinpä lopetin muutaman kuukauden jälkeen käytön.
Seisokkiin eikä haluihin sillä ei ollut tosiaan mitään positiivista vaikutusta.
Kun testoa muodostuu kehossa, siinä prosessissa syntyy paljon muita tarpeellisia aineita joita hoitoteston mukana ei saa, joten erektiohäiriöitä ajatellen jäljelle ei jää kuin haittavaikutuksia.
Tuosta eturauhasen osalta sellaista uutta tutkimustieto ihan alan asiantuntijataholta kuullut että kuulemma se matala testosteronitaso olisikin- vastoin aiempaa luuloa-suurempi riski eturauhasen liikakasvulla kuin korkeammat tasot.
Jokainen kuunnelkoon omia tuntemuksiaan, mikä sopii yhdelle voi toiselle ollakin elämänlaatua heikentävä tekijä.