ei hätää

Tänään tuli radiosta ilouutinen suomalaisillekin maajusseille. Ilmastomuutoksen aiheuttaman kuivuuden seurauksena ei pystytä tuottamaan tarpeeksi elintarvikkeita suurelle osalle maapallon väestöä, koska jo nyt kuluu n. 3000 litraa/vrk jokaisen ihmisen ravinnon tuottamiseen. Kuiviin alueisiin kuuluvat nyt Australia, Afrikka ja lisää tulee koko ajan. Saudiarabialainen yrittäjä joka osti Helsingin Veden vesibusineksen kertoi suomalaisen veden olevan maailman parasta YK:nkin tutkimusten mukaisesti ja täällä pystytään tuottamaan suurin osa ruoasta ilman kallista keinokastelua.
Amerikassa ja myös pian Etelä-Amerikassa huomattava osa elintarviketuotannon peltoalasta on kylvetty bioenergiatuotteille, joten sielläkin tulee olemaan pula ruoasta. Eiköhän panna jo laarit kiinni ja aleta odottaa kun miseille ja fruikuttajille alkaa tulla nälkä ja maksavat akanoistakin hyvän hinnan! On paljon hauskempaa selata setelinippua kuin tukipapereita!
141273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Viljaa myydään vuosittain kuivurista vain sen verran, että uusi sato juuri ja juuri mahtuu. Alennusmyyntivuosina on todellakin myyty vain em. mielessä välttämätön määrä. Kohta voisi harkita jo laarien tyhjentämistäkin. Toki vain harkita...

Äänestä
  • Se on köyhyyden merkki, jos pitää myydä puita metsästä tai viljaa pellolta.

    Äänestä

Uskompa ettet tiedäkään miten oikeassa olet.
kaivelin juuri netistä huolestuttavia (ainakin fruikuttajien
kannalta) tietoja Kiinan tilanteesta.
Tätä ei sitten vielä tiedä radio, ei tv taikka hesari.
Olempa itsekkin vielä vähän pihalla siitä mitä asiasta
pitäisi ajatella.
Tämmöinen tapaus: Kiina sai viime syksynä syysvehnän kylvöt
suoritettua normaaliin aikaan mutta kuivuus alkoi estää
orastumista.
Niimpä piti lähes kaikki kylvökset kastella.
Kun tuli aika jolloin vehnä menee normaalisti lepotilaan,
luonnottoman lämpimien säiden takia vehnä jatkoi kasvuaan.
Kun vehnä oli jo lähes puolimetrinen alettiin pelätä
mitä tapahtuu lumen alle lahmaantuvalle vehnälle talven
aikana.
Eipä tullut talvea eikä lunta, tuli ainoastaan jonkinmoinen
kasvun hyytyminen kuivuuden takia.
Sen verran saatiin kosteutta että jo helmikuussa vehnä alkoi
uuden kasvun.
tässä vaiheessa ei vielä ollut muuta valittamista kuin vehnän
tuholaiset joita olematon talvi ei tappanut.
Nyt sitten viime viikolla tuli rajut yöpakkaset.
Pakkasien alle jäi alue jossa viljellään noin 70-80 % Kiinan
kaikesta vehnästä.
Pakkasta oli vaihtelevasti,alueesta riippuen 5-20 astetta,
keskimäärin kuitenkin päälle 8 astetta.
Nyt tässä ihmettelen mitä tapahtuu vehnälle näissä lämpötiloissa
kun kasvusto on jo erittäin lähellä tähkän muodostumisen alkamista.
Vastaisikohan ajankohta heinäkuun alkua täällä suomessa,empä
tiedä kun ei ole kokemusta kuin kevät vehnästä.
Kiina tuottaa normaalisti 100 miljoonaa tonnia vehnää.
Luku on lähes täsmälleen se määrä joka liikkuu maitten välisessä
vehnäkaupassa vuosittain.
Kiina ehti jo ennen näitä pakkasia pudottaa satoennustettaan 4%
Paljonko putoaa lisää,mitä veikataan?
Itse pidän jo varmana jonkinsorttista kaaosta markkinoilla.
Kun tällaista tapahtui ennen Kiinassa se tiesi sataa miljoonaa
nälkään kuollutta.
Nyt kiinalla on rahaa ostaa. Jos ei mennä hintasäännöstelyyn
niin hinnoilla ei paljon kattoa löydy.
Mitenkäs se punikkien ruikutus menikään, - alkutuotanto halvalla
ulkomailta vai.
Nythän sitä sopisi mennä vaikka Kiinasta kyselemään.

Tässäpä kartta alimmista lämpotiloista.

http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmin2.gif

kartta on kotoisin täältä:

http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/index.html

Äänestä
  • Neuvoa myös Meksikolaisia että mistä voisi ostaa sitä halpaa maissia

    Äänestä

  • Otetaampa vähän takaisin.
    Alla oleva 26/2 päivätty linkki kertoo alueen lämpötilojen
    kyllä olleen 3-8 astetta normaalia korkeammalla, mutta
    kuitenkin yölämpötilojen käväisseen pakkasen puolella.
    Päiväyksestä päätellen tässä kerrotaan 3-4 viikon takaisesta
    tilanteesta,saattaapa mennä kyllä tammikuun puolellekin.
    Päivälämpötiloiksi kerrotaan 10-15 astetta.
    Lisäksi maininta lepotilan pättymisestä.
    Jos nyt yrittäisi vertailla suomen tilanteeseen pitäisi
    tietää milloin syysvehnä aloittaa suomessa uuden kasvun,
    ja lisätä tähän 3-4 viikkoa, ehkä enemmänkin, koska orastuminen
    ehti syksyllä luonnottoman pitkälle.
    Lisäksi vehnä ei mennyt normaalisti lepotilaan,ehkä
    kuitenkin jonkinlaiseen puolihorteeseen.
    Eiköhän nyt päädytä kuitenkin kesäkuun ensinmäiselle viikolle.
    Empä muista eteläsuomesta varsinaisia pakkasia tältä
    ajalta. Muistiin on jäänyt maanpinnalta mitattu 7 miinusta
    Jokioisista joskus 70-80 luvulta jolloin sain hirmuhintoja
    tukkutorilta varhaisperunasta.
    Nämä lukemathan ovat eri asia kuin 2 metrin korkeudelta
    mittarikopista saadut lukemat, ehkä sentään mentiin pakkasen
    puolelle sielläkin.
    Tähän nyt kyllä tarvittaisiin jonkun syysvehnähepun arvio.

    http://www.cwb.ca/public/en/farmers/weather/maps/#

    Äänestä

  • Naurattako,te ette osaa tehdä enään töitä.
    Jos muualta loppuu vesi te ette laiskuuttanne pysty hyöndyntämään ¤hyvää¤ mahdollisuutta nylkeä taviksia

    Äänestä

  • jussit.,.,., kirjoitti:

    Naurattako,te ette osaa tehdä enään töitä.
    Jos muualta loppuu vesi te ette laiskuuttanne pysty hyöndyntämään ¤hyvää¤ mahdollisuutta nylkeä taviksia

    Kuulostat ihan siltä kulmakuppilan köörin köttipojalta, joka heitetiin justiin ulos, loppuiko sossun rahat.

    Äänestä

  • jussit.,.,., kirjoitti:

    Naurattako,te ette osaa tehdä enään töitä.
    Jos muualta loppuu vesi te ette laiskuuttanne pysty hyöndyntämään ¤hyvää¤ mahdollisuutta nylkeä taviksia

    Osaamisesta ja työnteosta.Meitä syytetään paremminkin liiasta omatoimisuudesta,osataan ja pystytään tekemään melkein mitä vaan.Kone ja metallipuoli täytyy hallita aika pitkälti omin avuin,rakentajia taasen löytyy joka taloudesta.
    Maaseudun miehet ovat huonoja palveluitten käyttäjiä,siksi osaavaa väkeä viljelijät ovat.

    Äänestä

  • metsäveli kirjoitti:

    Otetaampa vähän takaisin.
    Alla oleva 26/2 päivätty linkki kertoo alueen lämpötilojen
    kyllä olleen 3-8 astetta normaalia korkeammalla, mutta
    kuitenkin yölämpötilojen käväisseen pakkasen puolella.
    Päiväyksestä päätellen tässä kerrotaan 3-4 viikon takaisesta
    tilanteesta,saattaapa mennä kyllä tammikuun puolellekin.
    Päivälämpötiloiksi kerrotaan 10-15 astetta.
    Lisäksi maininta lepotilan pättymisestä.
    Jos nyt yrittäisi vertailla suomen tilanteeseen pitäisi
    tietää milloin syysvehnä aloittaa suomessa uuden kasvun,
    ja lisätä tähän 3-4 viikkoa, ehkä enemmänkin, koska orastuminen
    ehti syksyllä luonnottoman pitkälle.
    Lisäksi vehnä ei mennyt normaalisti lepotilaan,ehkä
    kuitenkin jonkinlaiseen puolihorteeseen.
    Eiköhän nyt päädytä kuitenkin kesäkuun ensinmäiselle viikolle.
    Empä muista eteläsuomesta varsinaisia pakkasia tältä
    ajalta. Muistiin on jäänyt maanpinnalta mitattu 7 miinusta
    Jokioisista joskus 70-80 luvulta jolloin sain hirmuhintoja
    tukkutorilta varhaisperunasta.
    Nämä lukemathan ovat eri asia kuin 2 metrin korkeudelta
    mittarikopista saadut lukemat, ehkä sentään mentiin pakkasen
    puolelle sielläkin.
    Tähän nyt kyllä tarvittaisiin jonkun syysvehnähepun arvio.

    http://www.cwb.ca/public/en/farmers/weather/maps/#

    Keräsin netistä tietoa jos jonkinlaista,ja tässä tulos.
    vehna kestää keväthallaa aika huonosti jos kasvupiste
    on siirtynyt maanpinnan yläpuolelle.
    Weather and crop monitor kertoi tilanteesta seuraavaa:
    Kasvu oli noin kuukausi edellä normaalia, ja kasvuvaihe
    "tillering" ja "jointing" mikä tarkoitaa että tämä
    vehnän "teleskooppi" systeemi on jo kehittymässä, jolloin
    vehnän tähkän muodostavat solutkin ovat jo pakkaselle alttiina.
    Vastannee juhannuksen seudun tilannetta suomessa.
    Tällöin riittää jo 5 asteen pakkanen aiheuttamaan satovahinkoja,
    jopa 40 %.
    Vertasin tuota minimilämpötila karttaa Kiinan syysvehnän
    viljelyalueisiin ja sain tulokseksi että n. 40 % alalla
    olisi tapahtunut täystuho ja 15-20 % osittainen.
    Kiinassa syysvehnä edustaa n. 90% kaikesta vehnästä.
    Kevätvehnää viljellään vain pohjoisessa koska kiinan kesä
    on vehnälle liian kuuma.
    No tästähän seuraa johtopäätökseksi että kiinassa hävisi
    kertaheitolla vähintäänn 40 miljoonaa tonnia vehnää.

    On se vaan niin uskomatonta äkkiseltään, että jätän
    tällä-erää uskomatta, uskon sitten kun vehnän hinta
    pompsahtaa euroon kilolta
    Osttiroler myllyn olen jo kerennyt ostaa,(on muuten hyvä peli)
    keväällä panen vähän omiksi tarpeiksi vehnää kasvamaan,
    joten ei tässä jäniksen selässä olla tuon uskomisen kanssa.

    Tässäpä linkki maailman viljelyalueista ja aikatauluista
    kinnostuneille.
    Major world crop areas, joka on alan jonkinmoinen raamattu.
    saat sen sivulta pdf muodossa.

    http://www.usda.gov/oce/weather/pubs/Other/MWCACP/index.htm

    Tässä vielä päivitetty versio kiinan viljelyalueista
    Tästä löytyy kaikki tarvittava tieto asian laskemiseksi.
    Katsoppa alkajaisiksi oikeasta alakulmasta viljelyaikataulua
    normaalivuonna, ja aikaista sitä kuukaudella.
    Kerrassaan hirmuista.

    http://www.usda.gov/oce/weather/pubs/Other/MWCACP/Graphs/chi/chiwht.gif

    ja sitten vielä viime viikon pakkaset, ja se on siinä.

    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmin2.gif

    Äänestä

Monellako prosentilla maailman väestöstä luulet olevan taloudellisia resusseja hankkia suomalaisella kokonaiskustannustasolla tuotettuja elintarvikkeita?

Nälkäinen kiinalainen ei siihen kykene. Nälänhädät eivät ennenkään ole nostaneet viljan maailmanmarkkinahintaa pilviin. Nälkäisellä kun ei ole ostovoimaa ja nälkä johtuu siitä. Ei se nälkä siitä johdu että ei olisi viljaa kaupan. Maailmassa on hirmuiset alueet viljelyllisesti katsottuna vajaatuotolla. Syynä on maksukykyisten asiakkaiden pitäminen tullimuurien takana tukiaisviljellyn elintarvikkeen varassa.

Maanviljelijät eivät varmaan oikeasti ole sentään ihan noin yksinkertaisesti asioista ajattelevia, eiväthän?

Äänestä
  • Globalisaatio on tuonut eteemme uuden tilanteen, koskaan aikaisemmin ei ole käytetty peltoalaa näin paljon energian tuotantoon. Ennen piti talossa laskea hevosen rehuntuotantoon vähintään hehtaari, mutta hevosta käytettiin osittain myös ravinnon tuotantoon. Mikäli asiaa lähestyy samalla tavalla on laskettava traktoria kohden tarvittava peltomäärä, että saadaan tuotetua riittävästi polttoainetta peltotöiden tekoon.
    Nykyinen peltoenergian tuotanto menee pääasiassa liikennepolttoaineiden ja sähkön tuotantoon, eikä elintarvikkeiden viljelytöihin. Vielä ei ole hätää, sillä fossiilisia polttoaineita riittää pitkän aikaa ja elintarvikkeiden tuotanto voidaan turvata.
    Tilanne on kuitenkin entiseen nähden muuttunut siinä, että rikkailla teollisuusmailla on varaa maksaa biopolttoaineista enemmän kuin köyhien maiden asukkailla elintarvikkeista. Tässä kohden saattaa olla häiriöitä tulossa, muuten vakaana pysyneeseen viljan hintaan.

    Äänestä

  • Kyllä Kiinalla on niin valtava kauppataseen
    ylijäämä ,että se voi halutessaan ostaa
    hetkessä kaiken maailmalla tarjolla olevan
    viljan,joka taas tuplaisi sen hinnan hetkessä.
    Jo yksistään muutaman prosentin heitto
    vuosittaiseen satotasoon aiheutaa viljapulan.
    Ei tarvitse olla huolissann siitä
    kykenevätkö muualla ostamaan suomalaisella
    kustanustasolla tuotettua ruokaa ,sitä
    kun on yksinkertaisesti niin vähän että
    se ei riitä yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • Salaattipelto kirjoitti:

    Globalisaatio on tuonut eteemme uuden tilanteen, koskaan aikaisemmin ei ole käytetty peltoalaa näin paljon energian tuotantoon. Ennen piti talossa laskea hevosen rehuntuotantoon vähintään hehtaari, mutta hevosta käytettiin osittain myös ravinnon tuotantoon. Mikäli asiaa lähestyy samalla tavalla on laskettava traktoria kohden tarvittava peltomäärä, että saadaan tuotetua riittävästi polttoainetta peltotöiden tekoon.
    Nykyinen peltoenergian tuotanto menee pääasiassa liikennepolttoaineiden ja sähkön tuotantoon, eikä elintarvikkeiden viljelytöihin. Vielä ei ole hätää, sillä fossiilisia polttoaineita riittää pitkän aikaa ja elintarvikkeiden tuotanto voidaan turvata.
    Tilanne on kuitenkin entiseen nähden muuttunut siinä, että rikkailla teollisuusmailla on varaa maksaa biopolttoaineista enemmän kuin köyhien maiden asukkailla elintarvikkeista. Tässä kohden saattaa olla häiriöitä tulossa, muuten vakaana pysyneeseen viljan hintaan.

    Biopolttoaineiden tuotantoon sen verran että sillä saadaan maatalouskoneet kulkemaan ja vielä ruokaa omalle kansalle. Tilanne ei siis ole olennaisesti muuttunut hevosaikakaudesta, työntekijöiden määrä alkutuotannossa on vain laskenut.

    No, muuhun käyttöön ei polttoaineita sitten pystytäkkään pellolla tuottamaan, tosin ei ole tarviskaan. Sosialistit voikin sitten tosipaikan tullen kävellä tai mennä pyörällä. Se tekee niille pelkästään vaan hyvää kun Corollan tankkiin ei löydy bensaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

maajussit kirjoitti:

Tänään tuli radiosta ilouutinen suomalaisillekin maajusseille. Ilmastomuutoksen aiheuttaman kuivuuden seurauksena ei pystytä tuottamaan tarpeeksi elintarvikkeita suurelle osalle maapallon väestöä, koska jo nyt kuluu n. 3000 litraa/vrk jokaisen ihmisen ravinnon tuottamiseen. Kuiviin alueisiin kuuluvat nyt Australia, Afrikka ja lisää tulee koko ajan. Saudiarabialainen yrittäjä joka osti Helsingin Veden vesibusineksen kertoi suomalaisen veden olevan maailman parasta YK:nkin tutkimusten mukaisesti ja täällä pystytään tuottamaan suurin osa ruoasta ilman kallista keinokastelua.
Amerikassa ja myös pian Etelä-Amerikassa huomattava osa elintarviketuotannon peltoalasta on kylvetty bioenergiatuotteille, joten sielläkin tulee olemaan pula ruoasta. Eiköhän panna jo laarit kiinni ja aleta odottaa kun miseille ja fruikuttajille alkaa tulla nälkä ja maksavat akanoistakin hyvän hinnan! On paljon hauskempaa selata setelinippua kuin tukipapereita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu