karmanlaki

kristinuskossakin...

KARMAN LAKI

Hindulaisuuden mukaan, jos ihminen elää hyvin, hänen sielunsa pääsee kuolemansa jälkeen uudessa jälleensyntymässä parempaan elämään: ylempään kastiin, kauniimpaan ruumiiseen, ylhäisempään asemaan. Vastavuoroisesti jos ihminen elää huonosti, hän joutuu alempaan kastiin, rumaksi, köyhäksi vammaiseksi, jopa eläimeksi. Karman laki on intialaisten uskontojen (muun muassa buddhalaisuus ja hindulaisuus) oppi syystä ja seurauksesta. Sen mukaan nykyinen olotilamme johtuu menneisyydessä (aiemmat elämät mukaan lukien) tehdyistä hyvistä ja pahoista teoista. Samaan tapaan nykyiset teot vaikuttavat tulevaisuuteen, myös tuleviin jälleensyntymiin. Pahat teot voivat johtaa jälleensyntymään huonommissa oloissa, jopa eläimenä. Teoiksi lasketaan myös aikomukset, ajatukset ja sanat: mielentila jossa teot tehdään, voi vaikuttaa kertyvän karman määrään ja laatuun.

Karma ei merkitse kohtaloa, sillä jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Jotkin hindulaisuuden suuntaukset opettavat että karmain lain selittävät luonnon kausaaliset lainalaisuudet kvanttimekaanisella tasolla. Lisäksi on erilaisia karmaa puhdistavia seremonioita, joilla lievennetään pahan karman seurauksia ja voimistetaan hyvän karman vaikutusta. Buddhalaisuuden mukaan kaikki olennot ovat karman ulottuvissa, ja siksi millään jumalaolennoilla ei ole tässä suhteessa merkitystä.

Teosofian mukaan karma on elämässä tehtyjen tekojen ja valintojen seurausten summa. Tämä kertynyt syntitaakka (karma) määrittelee sen, millainen seuraava inkarnaatio tulee olemaan. Raamatussakin mainitun säännön "jokainen niittää sitä mitä hän kylvää" mukaisesti jokainen joutuu lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset ja joko kärsimään ne tai sovittamaan ne.


KARMAN LAKI RAAMATUSSA

Gal.6:7, Job.4:8

"mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

Psa.7:16 -17

Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan. Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen.


Matt.7:12

"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

Luuk.6:31

"Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille."

Matt. 7:1

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."


Matt.6:14

"jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi"


Joh.9:1

Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö (edellisessä elämässään) vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä (edellisessä elämässään) eivätkä hänen vanhempansa (tässä elämässä), vaan Jumalan tekojen (karmanlaki) piti tuleman hänessä julki.


Room.2:5

...Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan"


2Kor.5:10

Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.

3

892

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Telegod

      Ei taida olla kristinuskossa karmanlakia kuin väkisin vääntämällä. Ei nuo valitsemasi kohdat minusta puhu karman laista eikä varmaan monen kristitynkään mielestä. On vähän niin kuin hare krisnojen sivulla oleva yksi raamatun kohta joka väittää ettei saa syödä lihaa mutta eipä sitä mistään raamatun käännöksestä löydy. Ei yritetä väkisin saada jotain oppia kristinuskoon kun ei siinä muita ole kuin mitä on opetettu.

      • kela

        Karma =syy,seuraus,syy yhteys,äärimmäisyys,pelko.Maailman parasta filosofiaa,Buddhalainen vakio.


      • sillä teillekin
        kela kirjoitti:

        Karma =syy,seuraus,syy yhteys,äärimmäisyys,pelko.Maailman parasta filosofiaa,Buddhalainen vakio.

        mitataan. Kyllä Jeesuskin tiesi karman lain, tuskin sillä nimellä kuitenkaan, mutta sehän ei haittaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1626
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      135
      931
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      752
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      45
      462
    Aihe