Kevätaurinko

kaikenlaista törkyä tienvarsilta. On se kummallista, kun täyden tupakka tai karkkiaskin voi kantaa taskussa tai laukussa, mutta tyhjä heitetään olan yli. Koiran ulkoiluttajat eivät viitsi korjata koiransa jätöksiä,niitä miinoja saa taas aamulla väistellä.
221201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hoksaisivat, niin kakattaisivat koirat puskien ja puitten juurella. Se on oivaa lannotetta. Eikä olis tarvetta kerätä pois.

Äänestä
  • koirani jätökset, myös useimmat tuntemani
    koirien omistajat tekevät. Mielestäni voisi alkaa vaikka sakottamaan niitä jotka jättävät koiriensa jätökset kaduille. Samoin muitakin roskaajia.

    Äänestä

  • vääntää sen tortun siihen mihin ite tahtoo. Voihan sitä vähän ohjailla muttei tarpeeksi.
    Voihan sen tehdä niinkin päin, että noukkii sen pökäleen pussukalla ja siirtää sen pensaan juurelle ja sitten pelkkä pussukka roskiin.

    Äänestä

  • enkelitrio kirjoitti:

    koirani jätökset, myös useimmat tuntemani
    koirien omistajat tekevät. Mielestäni voisi alkaa vaikka sakottamaan niitä jotka jättävät koiriensa jätökset kaduille. Samoin muitakin roskaajia.

    kyllä todellinen harvinaisuus.olen kerran elämässäni nähnyt,että joku ottaa jätökset pussiin.suurin osa koirien omistajista on ylimielisiä älykääpiöitä.toivottavasti jatkat keräilyä ja saat muutkin mukaan.

    Äänestä

  • Tänä aamuna se oli taas tapahtunut, joku oli käynyt koiraansa ulkoiluttamassa ja antanut koiran tehdä läjän pihalaatoitukselle. Ihmettelen mitä omistajan päässä pyörii. Kadunvarret ovat läjiä täynnä ja nyt jo tullaan yksityisalueelle paskomaan.
    Olen usein ihmetellyt, miltä mahtaa näyttää yksiö tai kaksio, jossa on pari vasikan kokoista hurttaa. Olin tekemässä remonttia eräälle koiran omistajalle, todella hienosti pukeutunut rouva, mutta olisittepa nähneet sen huushollin, joka paikka täynnä koirankarvoja.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    vääntää sen tortun siihen mihin ite tahtoo. Voihan sitä vähän ohjailla muttei tarpeeksi.
    Voihan sen tehdä niinkin päin, että noukkii sen pökäleen pussukalla ja siirtää sen pensaan juurelle ja sitten pelkkä pussukka roskiin.

    puskaan, enkä katso aiheelliseksi sitä sieltä korjata, varsinkin kun ne puskat sattuu useimmiten olemaan omiani, harvoin lenkitytän.

    Äänestä

  • koiran kusettaja kirjoitti:

    Tänä aamuna se oli taas tapahtunut, joku oli käynyt koiraansa ulkoiluttamassa ja antanut koiran tehdä läjän pihalaatoitukselle. Ihmettelen mitä omistajan päässä pyörii. Kadunvarret ovat läjiä täynnä ja nyt jo tullaan yksityisalueelle paskomaan.
    Olen usein ihmetellyt, miltä mahtaa näyttää yksiö tai kaksio, jossa on pari vasikan kokoista hurttaa. Olin tekemässä remonttia eräälle koiran omistajalle, todella hienosti pukeutunut rouva, mutta olisittepa nähneet sen huushollin, joka paikka täynnä koirankarvoja.

    nyt niihin kakkoihin liittyivätkään?
    Kuule miltäs sun huushollis näyttää, hiuksia kaikki paikat täynnä ja vielä vissiin harmaita palleroisia?

    Äänestä

että vain itse joutuisi niitä miinoja väisteleen, se vielä onnistuisikin mutta kun saisi vielä koirankin niitä väistelemään. Siellä missä koira tykkäisi kulkea, on lähes yhtä paskamattoa. Vihaan tätä vuodenaikaa koiran ulkoilutuksen kannalta, "kiitos" kaikkien siivottomien koiranomistajien. Ja pahin on vielä edessä kun ne aurausvallit sulavat.

Se tyhjä röökiaskikin muuten kulkeutuu taskussa kotiroskikseen.

Äänestä

Kevät paljastaa sekä tienvarsien töryn että ikkunat...!!..Ja myös ikä näkyy paremmin auringonvalossa...Siitä huolimatta kevät on ihanaa aikaa, eikö totta. En jaksaisi elääkään jatkuvassa auringossa tai talvessa..:(

Äänestä

...moisia huushollia ko. roskaajien kodit mahtavat näyttää?

Tässä taannoin olimme poikamme kanssa hiihtämässä... Arvata saattaa laduilla koiran jätöksiä siellä täällä:((( Ikävää:( Kaiken kukkuraksi hän kaatui jätöksen päälle. Yäk isolla Y:llä

Äänestä
  • Pieni koulutus kun koira oppii tekemään asiansa, tien varressa olevaan ojaan, mutta sieltä se menee vesistöön, joten parempi maalla kun kakkii pellolle, menee hyöty käyttöön eikä vesistöön?

    Äänestä

  • Meilu-reininki kirjoitti:

    Pieni koulutus kun koira oppii tekemään asiansa, tien varressa olevaan ojaan, mutta sieltä se menee vesistöön, joten parempi maalla kun kakkii pellolle, menee hyöty käyttöön eikä vesistöön?

    ...kumpa ne olisivat olleetkin pellolla tai mettikössä... Nämä jätökset oli jätetty vesistön päälle... jäälle...

    Olisi hyvä,jos joku kouluttaisi näitä koiran taluttajia, joilla ei pussit roiku mukana.

    Äänestä

  • HiljaR kirjoitti:

    ...kumpa ne olisivat olleetkin pellolla tai mettikössä... Nämä jätökset oli jätetty vesistön päälle... jäälle...

    Olisi hyvä,jos joku kouluttaisi näitä koiran taluttajia, joilla ei pussit roiku mukana.

    naisia?

    Äänestä

  • pussittomilla kirjoitti:

    naisia?

    ...en yleistä sukupuoleen, vaan jokaiseen ihmiseen sukupuolta määrittelemäti.

    Äänestä

Näinhän on, mutta miksi antaisi koirankakan pilata muuten hyvin alkanutta aurinkoista kevätpäivää? Maailmassa on suurempiakin ongelmia joten nautitaan tästä säästä, sekä siitä että ilmeisesti myös kirjoittaja "kevätaurinko" pääsee ulos nauttimaan siitä.

Äänestä

Minun pikkuinen koira tekee pikkujätöksensä tien tai polun sivuun jonne ne saavat jäädä. On meillä niitä "hauska-kakkapusseja" mutta en minä niitä käytä. Kokeilin sellaisen pussin maatumista mökillä eikä mitään muutosta 5 kk:n aikana. Ei kannata kävellä penkalla missä niitä jätöksiä on. Ei koirat yleensä paskanna keskelle tietä.
Kesällähän ongelma poistuu ?? Aina sama valitus keväällä.
Minne kaikki kakka katoaa kesällä ?

Äänestä
  • Koirankakka vain muuttaa muotoaan, kätkeytyy heinikkoon, hajoaa hiljalleen, osa siitä tulee kasvavien heinien rakennusaineeksi.

    Äänestä

  • koskaan!   kirjoitti:

    Koirankakka vain muuttaa muotoaan, kätkeytyy heinikkoon, hajoaa hiljalleen, osa siitä tulee kasvavien heinien rakennusaineeksi.

    ja samaan paikkaan katoaa. :D
    koitas väittää jotain muuta. heh!

    Äänestä

koirankakkakeskustelu on alkanut lehtien yleisönosastoillakin? :))

Yhtään kevättä ei jää väliin, näköjään...:)

Äänestä

elämäsi suurin murhe on? Voi sentään, voisit ottaa pussit taskuusi ja kerätä niitä itse!

Äänestä
  • mainita elämänsä suurimmasta murheesta? Saa (ja pitääkin) sitä puhua niistä pienemmistäkin. Ja yhteisen ympäristömme siisteys tai epäsiisteys edes ei ole kaikkein vähäpätöisimpiä asioita.
    Vastauksesi vähän viittaa siihen, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    mainita elämänsä suurimmasta murheesta? Saa (ja pitääkin) sitä puhua niistä pienemmistäkin. Ja yhteisen ympäristömme siisteys tai epäsiisteys edes ei ole kaikkein vähäpätöisimpiä asioita.
    Vastauksesi vähän viittaa siihen, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    minulla on koiria, enkä todellakaan kulje mikään pussi kädessä heidän perseensä perässä kakkeja siivoomassa, siivotkoon se jota ne häiritsee. Kadunlakaisijaksi en ala, sitä varten makselen veroja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


paljastaa kirjoitti:

kaikenlaista törkyä tienvarsilta. On se kummallista, kun täyden tupakka tai karkkiaskin voi kantaa taskussa tai laukussa, mutta tyhjä heitetään olan yli. Koiran ulkoiluttajat eivät viitsi korjata koiransa jätöksiä,niitä miinoja saa taas aamulla väistellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu