Elämä on sietämätöntä. Avoliitto miehen kanssa on muuttunut kulissiksi, olemme vain kämppiksiä, ei seksiä ei rakkautta. Ja se johtuu minusta, hän sanoo odottavansa kunnes tilanne muuttuu, jaksaa odottaa.
Miksi en uskalla sanoa, että en enää halua jatkaa? Lisäksi unelmoin elämästä naisen rinnalla. Mutta jos se ei ole mahdollista?
Onko ketään muuta samassa tilanteessa?
Miksi en uskalla sanoa, että en enää halua jatkaa? Lisäksi unelmoin elämästä naisen rinnalla. Mutta jos se ei ole mahdollista?
Onko ketään muuta samassa tilanteessa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
sanoit ettet uskalla sanoa miehelle, ettet enää halua jatkaa. mikset uskalla? onko teillä lapsiakin? vai onko se väkivaltainen?
kai nyt sietämättömästä tilanteesta ja huonosta suhteesta voi lähteä pois.
En oikein tiedä mitä pelkään. Ehkä sitä että jään yksin ja en onnistu ikinä naisenkaan kanssa. Lapsia ei ole eikä mies ole väkivaltainen. Ihan kiva mies, en minä häntä pelkää.
Samanlainen elämäntilanne täällä myös,avoliitto
muuttunut kulissiksi kämppiksiä ollaan.
Unelmoin, myös toisenlaisesta elämästä!Ero tulossa kun asunto löytyy!!
Sama oli tilanne minulla. Sain erottua miehestäni, mutta se toinen haave toteutumatta. Kun en ole edes varma mitä olen, en tiedä uskallanko ottaa askelta eteenpäin. Kamala kaipuu ja toive suhteesta toisen naisen kanssa, mutta ei uskallusta toteuttaa sitä. Välillä on todella vaikea olla ja elää kun tuntuu, että on vain puolikas ihminen, mutta toisaalta yrittää uskoa, että aika tuo sen mitä on tuodakseen. Paljon tsemppiä sinulle elämässäsi eteenpäin, et ole yksin. :)
Kiitos vastauksista :)
Miten onnistuitte tekemään sen irtioton? Minusta tuntuu, että jos eroan miehestäni, samalla myönnän itselleni epäonnistuneeni miesten kanssa. Mitä jos epäonnistun naisenkin kanssa?
Olen ihastunut yhteen tuntemaani lesboon, hän ei tiedä, olemme ihan ystäviä vaan. Pelkään myös, että vaikka hän ihastuisi minuun, en kelpaa kun olen elänyt heteroelämää. Uskallanko edes yrittää mitään.
Niin en tiedä minäkään, pystynkö mihinkään suhteeseen ,mutta tämäkään elämä ei ole oikein.
Sydämmessään tuntee toisin, kaipuu on uskaltaako toteuttaa, se jää ajan kysymykseksi!Niin puolikas,
sepä se.;)
ollut juu, sillä erolla että ei se suhde kuitenkaan kulissia ole, vaikka romantiikka onkin kadoksissa.
Meillä on ollut poskettomia riitoja ikävine seurauksineen, mutta silti tasapainottelen siinä, etten lupaa hänelle liikoja, enkä toisaalta turhaan pahoittaisi hänen mieltään.
Aika rankkaa varmaan tuommoinen tasapainottelukin. Minulla on se puoli myös tässä kuvioissa, että haluaisin "oikeaa rakkautta" naisen kanssa. Miten sinä?
varsin korkealla. Omia mielitekoja ja syvempiä tuntemuksia ei kovin mielellään edes ajattele. Tai, no sen kyllä tiedän että yksinäisyyttä pelkään, enkä jaksaisi kaikkia päiviä itsekseni.
Asun myös miehen kanssa ja suhde on ollut kämppissuhde siitä asti kuin ostimme asunnon. Hän ei kiinnosta minua seksuaalisesti ja osasyy on varmasti siinä, ettei seksi ole koskaan ollut erityisen hyvää. Mies on toiveikas, mutta ei uskalla haastaa keskusteluun asiasta, puhumaton kun on... Minäkin välttelen aihetta. Rakkaus on toveruutta ja jonkinlaista keskinäistä kunnioitusta ainakin minun puoleltani. Mies rakastaa ja odottaa minun muuttuvan.
Olen ihastunut bi-naiseen, hän minuun. Pelottaa hirveästi, sillä koen pettäväni vaikka vain tapaisin naisen kahvilla; tuntemukset ovat yllättävän vahvat, vaikka tunnemme melko lyhyeltä ajalta ja loppujen lopuksi aika pintapuolisesti.
paitsi, että tilanne on puhuttu selväksi miehen kanssa vuosia sitten. Lisäksi meillä on lapsia ja juuri heidän takiaan asun tässä kämppissuhteessa vielä. Mies on hyvä isä ja arki toimii.
Tapasin elämäni naisen ja nyt seurustelen hänen kanssaan. Asia ei ole miehelle helppo vaikka olemme olleet hänen kanssaan "vain ystäviä" pitkään.
Odotan että lapset kasvavat.
Meillä ei onneksi lapsia. Asunto on yhteinen, mutta ei sen kummempaa sitoumusta, edes aviossa emme ole.
Mieheni ei varmasti koskaan suostuisi siihen, että seurustelisin toisen ihmisen kanssa...
Miten tilanne selvisi? Miten te sen puhuitte selväksi? Tiedän, että on pakko puhua, joten kaikki apu on tarpeen...
Ihan alusta asti mieheni on tiennyt olevansa ainoa mies, johon koskaan olen ollut rakastunut. Muuten olen ollut kiinnostunut vain naisista. Eli hän tiesi että miehet eivät kauheasti vetoa minuun.
Vuosien kuluttua rakastuin yhteen ystävääni ja puhuin siitä miehelleni. En pystynyt enää suhteeseen miehen kanssa, vaikka ystävänkin kanssa oli vain platoninen suhde. Mies kesti sen. Nyt on varmaan uusi tilanne kun seurustelen oikeasti rakastamani naisen kanssa. Kyseessä on siis eri nainen nyt.
Uudestaankin on asiaa pitänyt käsitellä. Ehkä mies toivoi jotain vielä, mutta nyt on varmaan se toivo lopullisesti kuollut. Olemme kuitenkin ystäviä vai olisikohan parempi sana "kavereita". Kyllähän tämä minustakin on raskasta välillä.
Ymmärrän että on raskasta! Minustakin on välillä tosi raskasta vaikka kaikki on pelkkien haaveiden varassa. En tiedä haluaisinko mitään tuplasuhteita. Kaipaan elämää ihmisen rinnalla jota rakastan.
Ei lapsia meilläkään. Enkä oikein usko, että mies suostuisi siihen, että seurustelisin naisen kanssa.
Tiedätkö sinä, mitä mieltä miehesi yleensä on lesboista tai bi-naisista? Minä en ole uskaltanut ottaa aihetta puheeksi eikä ole tullut esille milloinkaan. Homoja hän kyllä vieroksuu.
Miehelläni ei ole kaiketi mitään lesboja tai homoja vastaan, sillä hän on "joutunut" heidän kanssaan viimeistään tekemisiin minun ystäväpiirini ja sukulaisteni kautta. Lisäksi tekemäni työ on sen kaltaista, että olen paljon tekemisissä seksuaalivähemmistöjen kanssa ja minua yleisesti ottaen pidetään lesbona monissa työyhteisöissä, joissa toimin. En korjaa, vaan olen "rohkeasti" heterosuhdekaapissa... Enemmän "loukkaa", kun pidetään heterona. ;)
Kova pala hänelle olisi se, jos suhde loppuu; oli syynä nainen tai mies tai ei ketään. Hän rakastaa minua ihan aidosti, mutta en vain osaa antaa takaisin samaa.
Tuskin suin päin kuitenkaan ryntäisin suhteeseen ihastukseni kanssa, vaikka ero tulisikin, sillä asioita tulisi kuitenkin selvittää ihan itsekseen.
Uskomattoman hienoa, että miehesi on osannut suhtautua noin hyvin. En uskoisi monenkaan miehen olevan kovin innoissaan naissuhdetaustasta. Rakkaus ei ole kovin rationaalista, selvästikään...
Varmasti tilanne on vaikea, voimia sinne.
kävi minullekin. Järkiliitot taitavat kääntyäkin usein kaikkein järjettömimmiksi.
... tutulta - aivan ystäväni tilanteelta.
Joskus aikaisemmin ajattelin, että kulissiliitosta on helppo lähteä, jos se todellakin on liitto ilman tunteita. Nyt hänen kauttaan ymmärrän paremmin niitä muita syitä, jotka pitävät perheen koossa. Ei kaikki aina ole pelkästään rakkaudesta kiinni.
Minkä ikäisi' lapsesi muuten ovat?
voitte puhua kulissiliitoista? Suhde voi mennä myttyyn, mutta onhan se silti oikea ihmissuhde. Ei se sen mukaan voi määräytyä kiinnostaako seksi vai ei.
On tietenkin eri asia jos jo suhteeseen ryhtyessään on päättänyt, ettei panosta sen sisäiseen toimivuuteen yhtään, vaan homma etenee vain ulkokuoren vuoksi. Itse elän ns. järjettömäksi muuttuneessa järkiliitossa, enkä kovin monille levittele suhteemme karikoita, mutta ei tulisi mieleenkään selittää nykyistä soppaa sillä, että suhdehan onkin vain kulissia...
Mielestäni sellainen olisi taas vain uusi ja erittäin typerä denialin muoto, ja lisäksi hyvin loukkaavaa sitä miestä kohtaan joka kuitenkin on kumppaniaan rakastanut ja häneen sitoutunut.
Kulissiliitto on kulissi oikeaan parisuhteeseen verrattuna. Kun pariskunta asuu yhdessä, ihmiset olettavat, että heillä on keskenään jonkunlainen parisuhde. Jos sitä ei ole, vaan he asuvat vain samassa osoitteessa, kyse on kulissiliitosta. Ehkä on vaikea ymmärtää, että on pareja, jotka eivät ole edes läheisiä ystäviä, vaikka asuvat yhdessä.
Eiköhän parisuhteen osapuolet itse tiedä parhaiten, minkälainen heidän liittonsa on. Joskus se on vain kulissi.
Se, ettei parin välillä ole seksisuhdetta, ei tee siitä kulissiliittoa. Voihan rakkautta olla muussakin muodossa.
Olimme kumpikin samassa tilanteessa ja nyt siis onnellisesti yhdessä. Unelmoin suhteesta naisen kanssa vuosia, vihdoin uskaltauduin irtautumaan suhteestani mieheeni, ajattelin kerran täällä vain eletään, uskoin että yksinkin olen onnellisempi kuin jatkamalla suhteessa jossa en ole onnellinen. Irrottautuminen oli onneksi helpompaa kuin pelkäsin. 12 vuotta miehen kanssa ja nyt vuosi naisen kanssa takana, aina ei ole helppoa ollut, mutta en kadu ratkaisuani, rakastan naistani ja olen onnellinen. Toivon rohkeutta sinulle päätöksessäsi.