etsin vastausta.

Olen juuri täysi-ikäisyyteen päässy mies(poika). Olen aina ollu epävarma seksuaalisuudestani ja sitä rataa. Olen nyt kuitenkin alkanut ajattelemaan, että voisinko olla mahdollisesti bi. Tässä outoa on se, että kiihotun vain naisista, enkä koskaan ajattele miehiä "sillä tavalla". Toisaalta olen taas melko naismainen, jonka kuitenkin peitän tietoisesti "äijyydellä". yksi asia kuitenkin on, joka saa minut epäilemään heterouttani on se, että tahtoisin syystä tai toisesta peppuseksiä miehen kanssa, siis vastaanottavana osapuolena. Muuten miehet lähinnä ällöttävät minua, enkä todellakaan tahtoisi olla sängyssä miehen kanssa, enkä antaa miehen tehdä jotain sukupuolielimilleni(en siis kiihoitu miehistä). Peniksen saaminen sinne peppuun vaan jotenkin kiihottaa minua valtavasti. Voisiko siis tämä tarkoittaa että olen bi? toki asiat eivät ole näin yksiselitteisiä, mutta jos esimerkiksi jollain miehellä on joskus ollut samantapaisia tuntemuksia, ja sitten hän on "löytänyt itsensä" niin siitä tahtoisin kuulla. Tässä hassua on se, että olen jopa kokeillut dildolla tai vastaavalla omassa rauhassa sen pepun stimulointia, mutta se on lähinnä tuntunut vain pahalta.
2513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Seksi ja tunne on jo kaksi eri asiaa heti.
Monia kiihottaa olla toisen miehen kanssa, mutta eivät voisi kuvitellakkaan olevansa tunnepuolisesti toisen samaa sukupuolta olevan kanssa.
Joku on joskus sanonut: Vain toinen poika tietää, mitä toinen poika haluaa. Sama siis tietysti tyttöjenkin kesken.
Bi käsite on siten aika laaja. Täys Bi voisi olla tunnepuolisestikin miehen kanssa, kun taas seksikokemuksia hakeva, ei näe mitään tunnepuolista asiaan.
Hyvä kun uskallat antaa pyllyhalujesi tulla esille, edes jo niin paljon että kerrot niistä.
Huvittavimpia ovat ne homokammoiset, jotka ei anna edes naisen työntää mitään pyllyynsä, kun se on homoutta. Vaikka tietävät että esim. eturauhasen hieronta on suurta nautintoa tuottava.
Periaate menee siis tuollaisille yli kaiken, eikä anneta itsensä nauttia seksistä vapautuneesti.
Kokeile se fantasiasi. Tee joku kertatuttavuus ja haistele sen jälkeen miltä tuntuu, oliko se sen väärtti jne.

Äänestä

Mun tunteeni on aina ollut aika "platonisia" muita miehiä kohtaan. Tunnen samaa sukupuolta kohtaan enemmän kiintymystä kun seksuaalista kiihottuneisuutta.

Mä olen ainakin päättänyt elää niin, että teen kuin hyvältä tuntuu muita loukkaamatta. Se on ensin aika vaikeaa, mutta loppujen lopuksi helpottavaa kun ei tarvitse kategorioida itseään johonkin muottiin ja yrittää elää sen mukaan.

toivottavasti selvität ongelmasi! Onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epävarma. kirjoitti:

Olen juuri täysi-ikäisyyteen päässy mies(poika). Olen aina ollu epävarma seksuaalisuudestani ja sitä rataa. Olen nyt kuitenkin alkanut ajattelemaan, että voisinko olla mahdollisesti bi. Tässä outoa on se, että kiihotun vain naisista, enkä koskaan ajattele miehiä "sillä tavalla". Toisaalta olen taas melko naismainen, jonka kuitenkin peitän tietoisesti "äijyydellä". yksi asia kuitenkin on, joka saa minut epäilemään heterouttani on se, että tahtoisin syystä tai toisesta peppuseksiä miehen kanssa, siis vastaanottavana osapuolena. Muuten miehet lähinnä ällöttävät minua, enkä todellakaan tahtoisi olla sängyssä miehen kanssa, enkä antaa miehen tehdä jotain sukupuolielimilleni(en siis kiihoitu miehistä). Peniksen saaminen sinne peppuun vaan jotenkin kiihottaa minua valtavasti. Voisiko siis tämä tarkoittaa että olen bi? toki asiat eivät ole näin yksiselitteisiä, mutta jos esimerkiksi jollain miehellä on joskus ollut samantapaisia tuntemuksia, ja sitten hän on "löytänyt itsensä" niin siitä tahtoisin kuulla. Tässä hassua on se, että olen jopa kokeillut dildolla tai vastaavalla omassa rauhassa sen pepun stimulointia, mutta se on lähinnä tuntunut vain pahalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu