miten

eli siis koskee sijoitussopimusta.

"Jos narttua käytetään jalostukseen kaksi kertaa ennen omistusoikeuden siirtymistä, on luovuttajalla oikeus saada toisen käytön korvaukseksi narttupentu, ja jos narttuja ei synny kuin vain yksi, tällöin urospentu."

Harkitsen ensimmäistä sijoitussopimusta, ja ehtona tälläinen.
Mitä tämä käytännössä siis tarkoittaa? :)
5617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse tulkitsisin tuon niin, että jos teetätät nartulla omiin nimiisi pentuja ennen kuin se on sinun (ts. ennen kuin sijoitussopimuksen ehdot, joita et tässä kertonut: koiran tietyt vuodet, tietty määrä pentueita kasvattajalle), kasvattajalla on oikeus saada jälkimmäisestä pentueesta pentu kuvailemiesi ehtojen mukaisesti.

Äänestä

nyt kun luin sen uudestaan ja aloin asiaa pohtimaan, voi se olla niinkin päin, että jos kasvattaja teetättää useamman kuin yhden pentueen nartullasi, sinulla on oikeus saada jälkimmäisestä käytöstä korvaukseksi pentu itsellesi. Tuo "luovuttaja" -termi on ainakin minulle ihan vieras, kyllä tuolta varmaan päivän mittaan löytyy joku, joka on tähän törmännyt. Itse olisin ehkä kysynyt kyllä kasvattajalta suoraan :)

Äänestä

että jos luovuttaja teettää koiralla toisenkin pentueen saat sinää siitä nartun tai uroksen itsellesi.

Äänestä

No minä tulkitsen asian näin, että jos teidän sopimuksessanne on ehtona, että kasvattaja(luovuttaja) saa käyttää koiraa jalostukseen kaksi kertaa, niin siitä toisesta pentueesta hän ottaa itselleen vain yhden pennun ja te saatte loput.
Se on reilua siinä tapauksessa jos pyritään menemään kennelliiton suositusten mukaisesti.
(eli kennelliiton suositushan on, että sopimukseen tulisi kirjata, että nartulla saa tehdä vain yhden pentueen, jossa yksikin syntynyt, mutta kuollut pentu lasketaan pentueeksi)

Eli jos sattuisi käymään noin ikävästi, luovuttajalla olisi slti mahdollisuus saada itselleen jalostusmateriaalia siitä toisesta pentueesta.

Mutta voin tietysti olla väärässäkin :D
Kannattaa kysyä vaikkapa kennelliiton neuvojalta apua, ettei tule mitään epäselvyyksiä. :)

Äänestä
  • kuulostaisi oikealta,kannattaa tarkentaa kasvattajalta(luovuttajalta).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulkittavissa? kirjoitti:

eli siis koskee sijoitussopimusta.

"Jos narttua käytetään jalostukseen kaksi kertaa ennen omistusoikeuden siirtymistä, on luovuttajalla oikeus saada toisen käytön korvaukseksi narttupentu, ja jos narttuja ei synny kuin vain yksi, tällöin urospentu."

Harkitsen ensimmäistä sijoitussopimusta, ja ehtona tälläinen.
Mitä tämä käytännössä siis tarkoittaa? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu