Ajattelin kirjoittaa tänne pitkästä aikaa. Ehkä avautuminen helpottaa oloa.
Aloitan menneestä...
Pitkäaikaisia seurustelukumppaneita minulla on ollut nykyisen ihastukseni lisäksi yksi, joka särki sydämeni hyppäämällä toisen pojan kelkkaan. Tuossakin suhteessa minä olin se, joka oli yleensä tukevassa roolissa ja otin haukkuja vastaan, kun omalla kullalla oli känkkäränkkäpäivä. Ulkoinen kauneus ei minulle merkinnyt mitään, ja minua kiusattiin siitä jatkuvasti. Näin tässä tytössä vain jotain, nykyään en enää käsitä mitä... Sattui todella kuulla kaiken sen jälkeen, että joku muu oli minua parempi, joku muu jonka kanssa olin leikkinyt hiekkalaatikolla ala-asteelta saakka. Tapauksesta on aikaa liki kolme vuotta, enkä vieläkään pysty entiselle seurustelukumppanilleni puhumaan. Poika, joka tyttöni "varasti" on edelleen ystäväni, enkä ole hänelle katkera.
Nykytilanteeseen...
Seurustelin noin puolitoista vuotta samanikäisen tytön kanssa. Ennen joulua erottiin, kun "se jokin" hiipui. Kaikki rutinoitui, eikä enää yhteinen aika tuntunut siltä kuin ennen.
Yhteinen aika meni usein telkkaria katsoessa ja makoilin usein sängyllä tyttö sylissäni. Seikka johti toiseen, toisesta kolmanteen ja suhde kietoutui samojen rutiinien ympärille. Katseltiin telkkaria, juteltiin mukavia, käytiin shoppailemassa, rakasteltiin, nautittiin yhdessä olosta... Kaipaan noita aikoja... Silloin ilmassa oli sähköä.
Nyt on kaikki toisin. Elämästäni puuttuu sisältö. Muut tytöt eivät kelpaa, kaikki muut ovat vain verukkeita. Ihastuksia mulla viimeisen kahden vuoden aikana ollut tasan yksi ja sama, enkä tunnu pääsevän ihastuksestani yli.
Toista tyttöä en huoli ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Koulumenestys kulkee käsi kädessä kaiken muun kanssa, tasaista alamäkeä odottaen nousukautta ja piristystä. Jos vain jaksaisin, mutta ei... Kesken fysiikan oppitunnin mieleeni piirtyy ne kauniit kasvot ja yhteiset hetket. Tyttö omaa mallin ulkomuodot ja kuvankauniit kasvot, joihin ensi silmäyksellä ihastuin. Tuttavan avustuksella sain yhteyden häneen ja siitä hetkestä lähtien tiesin, että hänet minä haluan. Kyynel valuu poskeani pitkin, mutta jatkan kirjoittamista...
Kaikki olisi helpompaa, jollen kiintyisi ihmisiin tällä tavalla... Yhteinen aika oli talvisin kortilla, koska välimatkan takia emme päässeet toisiamme joka päivä näkemään. Tyttöni kun asui toisella paikkakunnalla ja opiskeli vielä hieman kauempana.
Onnekseni tämä suhde ei päättynyt samalla tavalla, kuin alussa kertomani. Päätimme sen yhteisymmärryksessä, koska kumpikin ymmärsi, että mahdottomasta on paha tehdä mahdollista. Nyt kuitenkin sattuu, koska tiedän etten löydä mistään samanlaista tyttöä. Onneksi on olemassa ystäviä, jotka jaksavat piristää arkea.
Olen keskustellut vakavasti ihastukseni kanssa tunteistani ja hän tietää mitä ajattelen ja on pahoillaan siitä. Hän sanoi, että muuttaisi kaiken jos sen tehdä voisi... Elämä ei ole helppoa, sen olen oppinut.
Tytöt eivät ole esineitä, joita voi omistaa. Tytöt eivät ole asioita, joita tulee ja menee. E-ei, ei mun kohdallani. Oi, jos joskus vielä löytäisin tytön, joka ei olisi vain korvike entiselleni. Jos löytäisin tytön, joka olisi yhtä täydellinen.
Tekstilläni haluaisin herättää palstan lukijoita arvostamaan omaa rakastaan ja arvostamaan rakkautta. Ilman rakkautta ei ole mitään, olen siitä elävä esimerkki...
Tämän ketjun alle saa antaa neuvoja ja toivottaa jaksamisia, haukkujakin otan vastaan jos jollain on negatiivista sanottavaa... Ehkä saan palautteesta jotain apua. Kiitos.
Aloitan menneestä...
Pitkäaikaisia seurustelukumppaneita minulla on ollut nykyisen ihastukseni lisäksi yksi, joka särki sydämeni hyppäämällä toisen pojan kelkkaan. Tuossakin suhteessa minä olin se, joka oli yleensä tukevassa roolissa ja otin haukkuja vastaan, kun omalla kullalla oli känkkäränkkäpäivä. Ulkoinen kauneus ei minulle merkinnyt mitään, ja minua kiusattiin siitä jatkuvasti. Näin tässä tytössä vain jotain, nykyään en enää käsitä mitä... Sattui todella kuulla kaiken sen jälkeen, että joku muu oli minua parempi, joku muu jonka kanssa olin leikkinyt hiekkalaatikolla ala-asteelta saakka. Tapauksesta on aikaa liki kolme vuotta, enkä vieläkään pysty entiselle seurustelukumppanilleni puhumaan. Poika, joka tyttöni "varasti" on edelleen ystäväni, enkä ole hänelle katkera.
Nykytilanteeseen...
Seurustelin noin puolitoista vuotta samanikäisen tytön kanssa. Ennen joulua erottiin, kun "se jokin" hiipui. Kaikki rutinoitui, eikä enää yhteinen aika tuntunut siltä kuin ennen.
Yhteinen aika meni usein telkkaria katsoessa ja makoilin usein sängyllä tyttö sylissäni. Seikka johti toiseen, toisesta kolmanteen ja suhde kietoutui samojen rutiinien ympärille. Katseltiin telkkaria, juteltiin mukavia, käytiin shoppailemassa, rakasteltiin, nautittiin yhdessä olosta... Kaipaan noita aikoja... Silloin ilmassa oli sähköä.
Nyt on kaikki toisin. Elämästäni puuttuu sisältö. Muut tytöt eivät kelpaa, kaikki muut ovat vain verukkeita. Ihastuksia mulla viimeisen kahden vuoden aikana ollut tasan yksi ja sama, enkä tunnu pääsevän ihastuksestani yli.
Toista tyttöä en huoli ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Koulumenestys kulkee käsi kädessä kaiken muun kanssa, tasaista alamäkeä odottaen nousukautta ja piristystä. Jos vain jaksaisin, mutta ei... Kesken fysiikan oppitunnin mieleeni piirtyy ne kauniit kasvot ja yhteiset hetket. Tyttö omaa mallin ulkomuodot ja kuvankauniit kasvot, joihin ensi silmäyksellä ihastuin. Tuttavan avustuksella sain yhteyden häneen ja siitä hetkestä lähtien tiesin, että hänet minä haluan. Kyynel valuu poskeani pitkin, mutta jatkan kirjoittamista...
Kaikki olisi helpompaa, jollen kiintyisi ihmisiin tällä tavalla... Yhteinen aika oli talvisin kortilla, koska välimatkan takia emme päässeet toisiamme joka päivä näkemään. Tyttöni kun asui toisella paikkakunnalla ja opiskeli vielä hieman kauempana.
Onnekseni tämä suhde ei päättynyt samalla tavalla, kuin alussa kertomani. Päätimme sen yhteisymmärryksessä, koska kumpikin ymmärsi, että mahdottomasta on paha tehdä mahdollista. Nyt kuitenkin sattuu, koska tiedän etten löydä mistään samanlaista tyttöä. Onneksi on olemassa ystäviä, jotka jaksavat piristää arkea.
Olen keskustellut vakavasti ihastukseni kanssa tunteistani ja hän tietää mitä ajattelen ja on pahoillaan siitä. Hän sanoi, että muuttaisi kaiken jos sen tehdä voisi... Elämä ei ole helppoa, sen olen oppinut.
Tytöt eivät ole esineitä, joita voi omistaa. Tytöt eivät ole asioita, joita tulee ja menee. E-ei, ei mun kohdallani. Oi, jos joskus vielä löytäisin tytön, joka ei olisi vain korvike entiselleni. Jos löytäisin tytön, joka olisi yhtä täydellinen.
Tekstilläni haluaisin herättää palstan lukijoita arvostamaan omaa rakastaan ja arvostamaan rakkautta. Ilman rakkautta ei ole mitään, olen siitä elävä esimerkki...
Tämän ketjun alle saa antaa neuvoja ja toivottaa jaksamisia, haukkujakin otan vastaan jos jollain on negatiivista sanottavaa... Ehkä saan palautteesta jotain apua. Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En itseasiassa osaa sanoa nyt mitään kovin avartavaa.. joo elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä helppoa omalla asenteellaan. Minkä ikänen muuten oot? Niin, no...niin, en mä tiä mitä sanosin sulle. Muuta kun että ehkä sun tulee keskittyä nyt elämän muille osa-alueille joilla menee hyvin.
kuin vanha oot? jäi kiinnostaa :D
mutmut. emt:D ei mul oo mitään kommentoitavaa, mut ikävää toi tilanne. mulla on vähän päinvastanen, että ihastun tosi herkästi, mutta siinä se sitten onkin. että en ihastu mitenkään noin vakavasti. ja varsinkaan en uskalla tehdä koskaan mitään ihastuksien eteen niin tulen olee tällanen vanhapiika. mut eip voi mtn8D
Löydä se sisäinen pelimies, kyllä se siitä. Uudet kuteet niskaan, hiukset ojennukseen, jätät Valtra-lippiksen naulakkoon ja lähdet ulos happihyppelylle hymyilemään tytöille. Kun saat ensimmäistä tyttöä katsottua silmiin ja hymyiltyä, onnistuu se muille paljon helpommin. Pakota itsesi ensimmäiseen hymyyn!
Vain pelaamalla voi voittaa! Jollei pokka pidä hymyillä tutulle tytölle, voit sä ostarillakin kokeilla saada katsekontaktia vieraaseen nättiin tyttöön. Parasta on ku saat tytön vastahymyn ja tytön punastumaan, se on paras merkki. ;)
Onko iällä merkitystä, kun puhutaan tunteista?
Jos se jäi vaivaamaan, en sitä salaa vaan kerron avoimesti olevani 17-vuotias.
Kirjoitin tekstini varoittavaksi esimerkiksi muille palstalaisille. Älä tee samaa virhettä kuin me. Emme kai viettäneet aikaa tarpeeksi yhdessä... Uskalla välittää, rakastaa, helliä! Älä hylkää, vietä aikaa rakkaasi kanssa! Puhukaa ongelmista, meiltä se jäi useimmiten puolitiehen...
Kiitos palautteesta. Tänään on paljon parempi olla kuin eilen. Koitan keskittyä harrastuksiin vähän enemmän, jalkapallo on sentään vielä lähellä sydäntä...
Tuo teksti on ihan kuin mun edellisen poikakaverin kirjoittama, ihan sana sanalta. Me erottiin noin 2kk sitten, ja pojalla on ihan samanlainen seurustelutaustakin ku sinulla. Liikutuin tosi paljon tuosta kirjotuksesta ja tavallaan tuli hyvä mieli ku tajus, ettei olekaan ainoa jolle on käynyt noin. Siis, että rakastanu toista ihan käsittämättömän paljon, ja sitten kaikki muuttuu rutiiniks ja erotaan yheteisellä päätöksellä. Tuntuu niin oudolta että mun entisellä poikakaverilla on tuollanen kohtalotoveri.
Tuntu myös hyvältä lukea tuosta kokemuksesta pojan näkökulmasta, koska on tähän asti miettiny tätä ihan vaan itsekseen ja kuvitellu ehkä että ottaa tyttönä kaiken paljon raskaammin.
Kaikkea hyvää sulle ja koita jaksella. Kyllä se tyttö unohtuu ajan kanssa. Minäkin tiedän, että joku päivä pystyn vielä ehkä välittämään jostain toisesta yhtä paljon, tai ehkä enemmänkin, kuin tuosta pojasta. Hyvä niin.
Kiitos paljon vielä ku kerroit kokemuksistas..
On meitä poikiakin moneen lähtöön. Toiset pääsee erosta yli helpommin, joillekin se on kova pala.
Mulla nyt ei niin hirveän monesta tytöstä ole kokemusta, mutta tunnen olevani jälkimmäistä porukkaa. Nykyään mua harmittaa vain yksi tyttö, se viimeisin...
Entä ne toiset entiset tytöt? Niin... Kuulostaa ehkä omahyväiseltä, mutta vakuutin itselleni, etteivät he olleet arvoisiani...
Niin tosiaan... Yksi tyttö jätti minut, koska ei voinut sietää ystävyyssuhdettani toisen tytön kanssa. Kai se sitten on kamalaa, jos poikaystävä juttelee joskus toisen tytön kanssa ja käy pari kertaa syömässä jäätelöt ostarilla. No eipä tuosta olisi muutenkaan mitään tullut, kyllä sen kuukauden seurustelun jälkeen huomasi. Hyvä vain, että loppui ajoissa... Nykyään ollaan sovussa kun sovittiin erimielisyydet. Tyttö myönsi olleensa vähän lapsellinen...
Ohhoh, tulipa taas annettua itsestäni vähän hömelö kuva. Vaikka mulla neljä tyttöä on ollut, vain kaksi heistä on todella ollut lähellä sydäntä. Toinen jätti kuin nallin kalliolle, toinen vei sydämestä puolet mukanaan...
Kiintymiseen menee aikaa, mutta kiinnyttyään ei voi päästää irti...
Toivotan jaksamisia sinullekin. Joskus elämä ei ole helppoa, mutta palkitsevat hetket tekevät elämästä elämisen arvoisen.