Arka pentu

Heips!
Meillä on 12vk ikäinen saku tyttö, joka pelkää vieraita aivan mielettömästi. Vieraiden tullessa kylään, koira luikkii sohvan taakse ja pysyy sielä niin kauan kunnes vieraat häipyy. Uteliaisuus ei herää, leluilla tai herkuilla houkutteleminen ei auta, enkä tohdi väkisinkään koiraa repiä näytille. Huonoja vieraskokemuksia ei ole.
Asumme melko "mettässä" missä harvoin pihalla törmää vieraisiin, eikä vieraita kyläilekkään kovin usein.

Edellinen koiramme ei vauvanakaan pelännyt ketään eikä mitään, joten tilanne on aivan uusi ja outo.
Meneekö ajan myötä ohi, vai olisiko jotain jippoja
jolla saisi lisättyä koiran rohkeutta tutustua vieraisiin?
4575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaatii koiralle puolituttuja, tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, esim. kolme tai enemmän. Mieluiten miehiä, naisia ja vaikka lapsiakin. Aloita koiralle neutraalissa paikassa, ei kotona eikä ihan vieraassa paikassa. Ihmiset seisovat rykelmässä, eivät kylkikyljessä, jossain kauempana. Sinä talutat koiraa kohti ihmisiä. Koiran turvamatka-etäisyydellä (mihin asti se uskaltaa reippaasti ennen kuin alkaa pelkäämään) lasket koiran irti (sikäli kun saat sen kiinni) ja menet itse ihmisten luokse. Ihmisille sitten jaat vain vinot pinot jotain herkkua, sellaista mistä koira oikeasti tykkää. Ja sitten koiraa vain syötetää. Ei kumarruta koiraa kohti tai sen päälle, ei katsota silmiin eikä lässytellä. Ollaan vain hiljaa ja annetaan makkaraa. Joku voi käydä kyykkyyn. Kun koira rohkaistuu, sitä voi varovasti selästä/kyljistä silittää, ei päästä.

Näitä harjoituksia heti ja paljon ja pitkään. Koira on vielä nuori, mutta ei kuitenkaan sen ikäinen, että tuo käytös iän kanssa ilman harjoittelua häviäisi.

Kotona koira saa pysyä siellä sohvan takana piilossa eikä sitä etenkään maanitella /houkutella tulemaan moikkaamaan. Se tulee, jos se haluaa. Vieraiden lähelle, esim. jalkojen juureen, voisi jättää jotain superhyvää herkkua, jonka koira saa käydä hakemassa kun haluaa. Ja kun se koira sitä herkkua hakee, vieraat ovat edelleen täysin neutraaleja ja käyttäytyvät kuin koiraa ei olisikaan.

Jos se on ollut aina tuollainen, se on tosiaan arka. Jos käytös taas on muuttunut huonompaan suuntaan, koirasi on todennäköisesti herkkä ja pehmeä, ja yksikin riittävän huono kokemus vieraasta saa aikaan tuollaisen käytöksen.

Äänestä

onko se joskus säikähtänyt jotain vierasta?
Miten pennun emo suhtautui vieraisiin?
Ota yhteys kasvattajaan, mielestäni tuo on huolestuttava piirre minkä kasvttajan on hyvä tietää.

Äänestä
  • Molemmat vanhemmat olivat hyvin sosiaaleja ja uteliaita vieraita kohtaan. pentu ollut meillä vasta reilut kolme viikkoa, joten vieraita ei ole käynyt kuin 3-4 kertaa, eikä mitään ole tapahtunut näillä kerroilla. Kasvattajan luona pentu ei säikkynyt meitä juuri lainkaan. Perheen kesken on hyvinkin rämäpäinen, uteliaasti ja rohkeasti kaikessa mukana, kuten saunomassa, imurin varessa jne. Eli muuten ei tunnu paljoa arkailevan kuin vieraita ihmisiä.

    Täytyykin kokeilla tuota koiran ehdoilla, herkku lahjontaa. Kiitos vinkistä!

    Äänestä

  • cons kirjoitti:

    Molemmat vanhemmat olivat hyvin sosiaaleja ja uteliaita vieraita kohtaan. pentu ollut meillä vasta reilut kolme viikkoa, joten vieraita ei ole käynyt kuin 3-4 kertaa, eikä mitään ole tapahtunut näillä kerroilla. Kasvattajan luona pentu ei säikkynyt meitä juuri lainkaan. Perheen kesken on hyvinkin rämäpäinen, uteliaasti ja rohkeasti kaikessa mukana, kuten saunomassa, imurin varessa jne. Eli muuten ei tunnu paljoa arkailevan kuin vieraita ihmisiä.

    Täytyykin kokeilla tuota koiran ehdoilla, herkku lahjontaa. Kiitos vinkistä!

    lähtisin koiran kans ihmisten ilmoille.
    niin, että koiruus tottuu siihen et ympärillä on vilinää ja vilskettä ja vieraita ihmisiä.
    makkararinkiä ja lenkkeilyä, uusia ihmisiä, tilanteita, asioita ja paikkoja.

    Enkä lässyttelisi, houkuutelisi tai mitenkään huomioisi kun arkailee vaan reippaasti kulkisin vieraiden ihmisten seassa, menisin reippaasti vieraille juttelemaan ja vieraille sanoisin etteivät he kiinnittäisi mitään huomiota koiraan.
    Pikku hiljaa se tottuu vieraisiin ja niiden läsnäoloon jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cons kirjoitti:

Heips!
Meillä on 12vk ikäinen saku tyttö, joka pelkää vieraita aivan mielettömästi. Vieraiden tullessa kylään, koira luikkii sohvan taakse ja pysyy sielä niin kauan kunnes vieraat häipyy. Uteliaisuus ei herää, leluilla tai herkuilla houkutteleminen ei auta, enkä tohdi väkisinkään koiraa repiä näytille. Huonoja vieraskokemuksia ei ole.
Asumme melko "mettässä" missä harvoin pihalla törmää vieraisiin, eikä vieraita kyläilekkään kovin usein.

Edellinen koiramme ei vauvanakaan pelännyt ketään eikä mitään, joten tilanne on aivan uusi ja outo.
Meneekö ajan myötä ohi, vai olisiko jotain jippoja
jolla saisi lisättyä koiran rohkeutta tutustua vieraisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu