SAMEAT LASIT

Olen yrittänyt liottaa laseja etikkavedessä, pessyt tiskikoneessa ja suihkuttanut pintaan Fairy-foamia. Mutta mikä auttaisi saamaan lasien pinnan kirkkaaksi?
48013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja leikkauta kaihi pois silmistäsi.

Äänestä

..vaaleaa tahman näköistä???

Mulla on tumman vihreät ja kamalan näköiset.

Olen ajatellut että se johtuu kalkista jota täällä on aika paljon. (kymenlaakso) Mutta jos niissä onkin jotain vikaa??

Olen parhaani tehnyt apteekista ostamallani sitruunahapolla jota siihen suositellaan. Ei lähtenyt kunnolla, ainakaan astianpesukoneessa. Tarkoitus on joskus kokeilla käsin kun ehtii/ jaksaa. Niitä laseja on meillä aika paljon..

Yhtä lasia kerran käsin jaksoin hinkata tolla sitruunahapollla ja se pikkasen lähti. Kun aika tarmolla siihen paneuduin..

Äänestä

Jos juomalasisi ovat samentuneet, kokeile raakaa
väkiviinietikkaa PESUSIENELLÄ hangaten. Ainakin minulla toimi LOISTAVASTI, eikä tarvinnut mitenkään voimakkaasti edes hangata.

Äänestä

Minulla kävi astianpesukoneella pestessäni niin, että juomalasit alkoivat muistuttaa pikkuhiljaa huurrutettuja laseja. johtui kalkkisesta vedestä.
Sain vihjeen eräältä kodinkonehuoltaja- mieheltä !
Käytä SUN-KONETISKIAINETTA ! Ja totta tosiaan: parin pesukerran jälkeen jomalasit olivat muuttuneet hohtavan kirkkaiksi. Uskoisin saman pesuaineen toimivan myös käsintiskaajalle, aina sillointällöin käytettynä. Pese mahdollisimman kuumalla vedellä ja kumihanskat kädessä, koska konetiskiaine ei ole laisinkaan hellävarainen käsille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VERNA-KOBOLTIN SININEN kirjoitti:

Olen yrittänyt liottaa laseja etikkavedessä, pessyt tiskikoneessa ja suihkuttanut pintaan Fairy-foamia. Mutta mikä auttaisi saamaan lasien pinnan kirkkaaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu