En itse ole sijaisanhempi mutta erittäin läheltä seurannut erään sijaisperheen arkea. Oli minusta aivan yllättävää miten tämä sijaisvauva todella otti itselleen ekaksi äidin ja pian isänkin! Lapsi oli jonkinverran vajaan vuoden ja ensikerran nähtyään "äitinsä" se oli menoa. Heille kehittyi aivan selvästi "symbioosi" jossa he eivät nähneet kuullet muita. Olivat niin lumoutuneita toisistaan että uskoin sen olevan mahdollista vain bioäidille vastasyntyneen lapsensa kanssa. (itsellä 3 omaa). Ja kun tämä sijaislapsi oli äitinsä ottänut itselleen hän otti myös sijaisisänsä samalla tavoin. Olin todella ällistynyt en olisi uskonut että se voi käydä niin helposti. Lapsella oli takanaan kova kierre kotoa lastenkotiin ja taas kotiin jossa ei kuitenkaan onnistunut ja taas lastenkotiin jossa muuttui jokseenkin flekmaattiseksi. Nyt oltuaan n.2v sijoitettuna on kuin mikä vaan muu lapsi ja pitää perheenään sijaisperhettään jossa on monta sisarusta ja näkee myös biovanhempiaan mutta ikävä kyllä nyt biot ovat alkaneet vaatia lasta kovasti itselleen mikä tuntuu kovin väärältä koska tällä lapsella ei kuitenkaan ole koskaan ollut muuta perhettä kun tämä sijaisperhe. Mielestäni asia olisi toisin jos lapsi olisi edes ollut 5v. päästessään sijaisperheesseen. Mitä tällainen suuri muutos tekisikään lapselle joka joutuu jättämään "täydellisen" kotinsa ja muuttamaan "vieraaseen" lähiöympäristöön maalaismaisemasta? sitä voi kukin vaan arvailla
Läheltä seurannut
läheinen
6975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsi, jolla ei koskaan ole ollutkaan kotia? Onko hänet sitten haikara jostakin pudottanut? Oletko sen verran ääliö, ettet tajua että lapsi syntyy jonkun "masusta" ja tämä joku on äiti. Äidin syli on vauvan ensimmäinen koti.
Lapsi kiintyy toki vauvana keneen vain, muttei koskaan tunnetasolla täysin ymmärrä hylätyksi tuloaan!
Lapsi etsii isona vaikka maan alta oman vanhempansa.
Tietenkin on oikein, että oma äiti ja isä haluaa ja saa hänet kotiin, jos jaksavat hoitovastuun.
Tiedätkö lainkaan, että sijaisuus on AINA väliaikaista. Siinä ei ole kyse adoptiosta. Muutenkin tuntuu oudolta, miksi tunget nokkasi asioihin jotka eivät sinulle naapurina kuulu.
Pidä huoli omasta elämästäsi, äläkä näytä toteen sitä kuvaa, että naapuri tietää toisten asiat paremmin kuin he itse.
Sinä rahoitat joka kuukausi verovaroin tätä sairasta sijaripolitiikkaa, mikäli olet työelämässä mukana?
Jos sinulla on noin paljon aikaa kytätä toisten kiintymisiä ja elämää, niin ehdotan että ala tukemaan oikeita isiä ja äitejä saamaan lapsensa mahdollisimman pian takaisin verovaroin ylläpidetystä systeemistä.
Lapsi kuuluu aina omille vanhemmille heti kun heidän elämänsä on lapsen hoidolle turvallista.
Tämä luulisi olevan jokaisen maalaisjärjessä, vaan eipä sinulla?
Yritä reppana kasvaa ihmisenä ja jätä toisten asiat heidän asioikseen!
ymmärsit varmaan väärin edellisen kirjoittajan viestin. en nähnyt siinä mitään pahaa.
Itselläni on lapsi sekä kuollut vaikeaan sairauteen että sijoitettu.
Pois nukkunutta lastani en koskaan enää näe.
Mutta toista lastani näen säännöllisesti ja puhumme melkein päivittäin.
En ole häntä menettänyt lopullisesti.
Lapseni kerkesi olla jo monta vuotta sijaisperheessä,
ja hän käy koulut sijaisperheestä päin. Oli se kova paikka äidille tehdä tälläinen päätös
mutta meillä on lapseni kanssa niin läheiset välit
ja sijaisvanhempien kanssa että tämä onnistuu.
Vietän juhlapyhät lapseni sijaiskodissa: äitienpäivät, joulut, syntymäpäivät, pääsiäiset.
Tämä perhe on ollut minullekin niin kuin sijaisperhe ja auttanut minua henkisesti monessa asiassa.Mutta ymmärrän toki että monella ei ole näin asiat sijaisperheen kanssa.
Ehkä yksi syy on että perhe on itse menettänyt lapsenssa ja he varmaan jollain lailla ymmärtävät minua. ja ovat minua sen verran vanhempia että voisivat melkein olla vanhempiani ja pojalleni mummo ja pappa.Ja heillä on aikaa lapelleni. Heillä ei ole muita lapsia.
ihan oikeassa olet että jos asiat menee niin että vanhemmat pystyy huolehtimaan lapsista, on mielestäni oikein että lapset saavat muuttaa omien biologisten vanhempien luo.
mutta silloin ei saa unohtaa sijaisvanhempia vaan näen että ovat olleet niin lapsen elämässä mukana että voisivat toimia ns. tukivanhempina.
meillä kun yksi lapsista palasi kotiin, ottihan se koville itselle ja lapsellekin, mutta biologinen äiti on lapsen äiti. Nyt lapsi käy meillä kerran kuussa viikon lopun.
Äiti useasti soittaa meille ja kysyy neuvoa kun lapsen kanssa on jotain juttuja koulussa tai kotona. Ja omistakin asioista useasti juttelee ja lapsen muista sisaruksista....
Juuri viime viikon lopun lapsi oli meillä ja omat biologiset lapsemme eivät olisi millään lasta päästäneet kotia(nuorempia)
pitävät isona siskonaan....
Ja kyllä oli siskollakin haiku lähteä, mutta kuukauden päästä näemme taas ja puhelimella soitamme kerran viikossa....
kuitenkaan tulla ottamaan edes omille vanhemmille, kuin pakettia. Lapsi tulee tutustumaan ensin kunnolla vanhempiinsa ja tulevaan kotiinsa, sukulaisiinsa ja koko ympäristöön. Hän tulee ihan varmasti saamaan reilusti aikaa sopeutumiseen, ennen kuin lopullinen päätös muutosta tehdään. Myös vanhemmat saavat aikaa totutella olemaan lapsensa kanssa, joka voi myös heistä tuntua jotenkin vieraalta. Se on välttämätöntä se sopeuttamisaika ihan molemmille osapuolille, tai oikeestaan kaikille. Joskus on jopa käynyt niin, että pitkän odotuksen jälkeen kun äiti on vihdoin saanut lapsen itselleen, onkin todennut, että lapsi tuntuu jotenkin vieraalta ja luultavasti myös lapsi on osottanut vieraantumista, joten on pitänyt palauttaa takasin sij.perheeseen, koska on todettu, et se on kuitenkin nyt lapsen koti. Se soputusjakso sitten näyttää miten yhdessä pärjäävät ja löytävätkö sittenkin toisensa.
mutta kun tulee 8 ja 10v, josta 10 v ollut jo 5v asti psykiatrian osastolla ja 8 v sitten halusi 7v pois kotoaan kun isosisko pääsi lastenkotiin, niin hänkin, kun siellä saa ruokaa ja oman huoneen. Kotiin jäi silloin 12v isosisko ja 6 ja 1v pikkuveljet ja sitte äiti ja isä erosivat, isä sai pojat itselleen, äiti jäi yksin juopottelemaan.
Tämä 7v tyttö oli juossut öisin avojaloin etsimässä äitään baareista kaupungissa. Ja onneksi mummo asui aika lähellä, meni sinne usein.Tämä 10v tyttö oli ollut isänsä insesti jo silloin pienestäpitäen, oli psykiatrian kertomiksissa ja silti isä sai pojat!
Voi hitsi, tämä on pitkä kertomus, en jaksa kertoa nyt, pitäisi kirjoittaa kirja tästä jutusta!
Tämä isän insesti tyttö (19v) on nyt aviossa 32v poistumiskiellon miehen kanssa ja nyt on 1kk 3 vkoa ikäisen pojan äiti!
Oli ihana, mutta vei kaiken ajan muilta ja...
kaikki kunnossa?