Eli tilanne on seuraavanlainen: Minulla on kaksi pupua, naaras ja uros. Uros olisi tarkoitus leikkauttaa, mutta koska uroksen iästä ei ole tarkkaa tietoa, niin en ole uskaltanut leikkauttaa sitä vielä (ei välttämättä edes 5kk vielä). Menin tänään puoli yhden aikaa kurkkaamaan pupuja ja kauhukseni huomasin, että naaras oli päässyt uroksen häkkiin katon läpi. En ymmärrä, miten katto on voinut pettää!!?
Mutta tapahtunut nyt mikä tapahtunut. Onko siis kuinka varmaa, että pupuni on nyt pieniin päin? Jostain luin, että uros olisi valmis isäksi vasta 7-8 kk iässä. Mitä tämä tarkoittaa? Sillä kuitenkin pennut erotetaan toisistaan jo paljon, paljon aiemmin. Ja onko minulla mitään muuta mahdollisuutta kuin pitää poikaset? Eihän pupujen raskauksia voi keskeyttää mitenkään? Auttakaa minua hyvät ystävät, miten minun tulisi nyt toimia, koska tämä oli kaikkea muuta kuin suunniteltu juttu!! Olen vastuuntuntoinen eläinten omistaja, mutta tämä oli kamala vahinko, joten säästäkää haukut.. Niin ja naaras on noin 7-8kk. Auttakaa kiltit minua!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Uros on sukukypsä sitten kun sillä ovat kivekset laskeutuneet. Minun uroksellani ne olivat laskeutuneet ainakin jo 4 kk ikäisenä. Kyllä kanisi voi olla raskaana, enkä usko, että mikään raskaudenkeskeytys on kovinkaan suositeltavaa. Soita kuitenkin eläinlääkärille ja kysy asiaa. Yleensä sellaiset keskeytyspiikit sotkevat hormonitasapainon pahasti. Ehkä sinun kannattaa varautua siihen, että pikku pupuja on tulossa. :)
Jos uros ei kuitenkaan mikään pikkupoikanen enää ole, voi naaraasi olla kantavana. Joskus jopa jo 3kk vanha uros pystyy astumaan naaraan, mutta suunnitelluissa tapauksissa ei suositella käyttämään alle noita 7-8 kuisia, että uros saa ensin itsekin rauhassa kasvaa ja siitäkin näkee paremmin millaiseksi se kehittyy. Se ei siis tarkoita, etteikö sen nuorempi uros pystyisi astumaan naarasta tuloksellisesti. Tämän takia myös poikaset tulisi eroittaa sukupuolen mukaan mieluiten heti luovutusiässä, ettei sisarusten kesken pääse sattumaan vahinkoja.
Kaneille ei myöskään minun tietääkseni tehdä minkäänlaisia raskaudenkeskeytyksiä, mitä on mahdollista saada esim. koirille. Sinun siis kannattaisi suunnistaa esim. puput.nettiin ja sieltä linkkilistoilta alkaa käydä läpi poikasaiheisia keskusteluja. Olet sitten valmiina, jos niitä poikasia ilmestyy. Onni onnettomuudessa kuitenkin, että naaraasi on oikein hyvässä iässä. Jos se olisi alle puolivuotias tai yli vuoden, synnytykseen liittyvät riskit olisivat suuremmat.
Nyt vain sitten perehtymään aiheeseen, ja odottelemaan että tuleeko niitä poikasia vaiko ei...