Rakennustarkastaj

Onko Kunnan rakennustarkastajan sana laki ja rakennuslautakunta pelkkä kumileimasin. Eli voiko lautakunta mitätöidä tarkastajan esittämäm rakennus lupa hankkeeen
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietysti.
Jos et olisi sivari, niin kysyisin, voiko kenraali mitätöidä alikersantin tekemän päätöksen.

Äänestä
  • Maankäyttö- ja «rakennuslaki» 5.2.1999/132

    21 §
    Kunnan rakennusvalvontaviranomainen
    Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus.

    Rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa tulee olla rakennustarkastaja. Jos tehtävien hoitamisen kannalta on tarkoituksenmukaista, kunnilla voi olla yhteinen rakennustarkastaja. Kunta voi myös antaa rakennusvalvontatehtävän sopimuksen nojalla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi.

    Rakennustarkastajalta vaadittavasta kelpoisuudesta säädetään tarkemmin asetuksella.

    Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa (365/1995) säädetään. Hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi.

    esim. täältä lisää tietoa

    http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=233&lan=fi

    http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;356;61567

    ja muutoksenhausta

    http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;349;31055;39489

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko näin kirjoitti:

Onko Kunnan rakennustarkastajan sana laki ja rakennuslautakunta pelkkä kumileimasin. Eli voiko lautakunta mitätöidä tarkastajan esittämäm rakennus lupa hankkeeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu