asiaaa

Luin yhdestä hamsteria koskevesta kirjasta että häkin ja muiden tavaroiden pitää olla varliina, kun hamsteria tuodaan kotiin. Mutta entä jos ostaa hamsterin ja häkin samalla kerralla? pitääkö hamsterin odottaa kuljetus laatikossa sillä sikaa että on saanut tavarat valmiiksi? Luin myös että hamstereilla pitää olla välttämättä oma pesä kolo missä se voi nukkua, mutta käydessäni eräässä eläin kaupassa, katsoin yhden hiiren terraarioon. Näin vain puruja ja nurkassa kyyhöttävän tärisevän hiiren. Minusta hiiri oli aivan pelosta lamaantulut! Ottakaa kantaa!!!!!!!!
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen todellakin samaa mieltä, siitä että eläinkaupoissa (ei tietenkään kaikissa) ei välttämättä ajatella aina eläimen parasta! Se on kamalaa katsottavaa ja kun ajattelee, että ei voi tehdä mitään, kun ei voi ostaa niitä eläin raukkoja, kun samalla tulisi tukeneeksi sen eläinkaupan toimintaa ja toisaalta taas ei voi ostaa niitä kaikkia pieniä lemmikkejä, vaikka mieli tekisi! :(

Ja siitä häkistä sen verran että kun me ostettiin hamsteri niin ostettiinpa se häkkikin siinä samalla ja hamsu oli kuljetulaatikossa (pahvilaatikko) sen aikaa. Kiltisti nukkui! :) Mutta ainahan olisi toivottavampaa, että se häkki olisi valmiina odottamassa uutta tulokasta.

Äänestä

kamalaa hiiri rukka!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


santtu kirjoitti:

Luin yhdestä hamsteria koskevesta kirjasta että häkin ja muiden tavaroiden pitää olla varliina, kun hamsteria tuodaan kotiin. Mutta entä jos ostaa hamsterin ja häkin samalla kerralla? pitääkö hamsterin odottaa kuljetus laatikossa sillä sikaa että on saanut tavarat valmiiksi? Luin myös että hamstereilla pitää olla välttämättä oma pesä kolo missä se voi nukkua, mutta käydessäni eräässä eläin kaupassa, katsoin yhden hiiren terraarioon. Näin vain puruja ja nurkassa kyyhöttävän tärisevän hiiren. Minusta hiiri oli aivan pelosta lamaantulut! Ottakaa kantaa!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu