Kimmo Sasin kuolaman tuottamukseen johtaneesta kolarista. Ironista kyllä. Sasi itse teki aloitteen että kuoleman tuottamuksesta liikenteessä.
"Minun mielestäni kahden vuoden maksimirangaistusta niissä voisi aivan hyvin nostaa, Sasi sanoi."
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=26871
Iltasanomat uutisoi:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200703055822640_uu.shtml
Onnettomuus sattui iltapäivällä valtatie 3:lla Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä.
"Poliisin mukaan Sasin ohjaama auto ajautui vielä selvittämättömästä syystä vastaantulevien kaistalle. Kolmesta vastaantulleesta autosta ensimmäinen onnistui väistämään Sasin auton, mutta toinen auto osui suoraan Sasin autoon. Kolmas auto törmäsi vielä keskimmäiseen autoon.
Onnettomuudessa kuoli vastaantullutta autoa ohjannut mies. Sasi oli autossaan yksin.
Rikoskomisario Antti Heijari Nokian poliisista luonnehti ajokeliä melko hyväksi. Hänen mukaansa suora tie oli joko kuiva tai lievästi kostea. Alkoholilla ei epäillä olevan syytä onnettomuuteen.
Tie onnettomuuspaikalla oli suljettu parisen tuntia. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä."
Tässä jää nähtäväksi mikä on meidän tavallisten kansalaisten ja virkamiesten ero kun mennään lain eteen...
Sasin mukaan vetämä jumala hänet voi armahtaa... Mutta Suomen Laki ei!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.