Työttömyyskorvaus

joku valittaa korvauksen pienuutta ja elämisen mahdottomuutta, niin kohta joku toinen työtön vastaa, että moni tulee toimeen VIELÄ VÄHEMMÄLLÄ, OLE ONNELLINEN, että saat niinkin paljon. Kyllä se on niin että työttömät pitävät toistensa puolta, pitääkseen toinen toisensa kyykyssä, ja pissivät samalla omaan nilkkaansa. Syyllistävät vielä valittajia vertaamalla jopa kehitysmaiden nälkäänäkeviin. Miksi korvauksiin täytyy olla tyytyväinen, jos sillä ei Suomessa elä???
7573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllähän sillä työttömyyskorvauksella elää! Ja vieläpä reilusti! Opiskelijat saavat huomattavasti vähemmän eivätkä he silti nälkään kuole.

Lisäksi monet työttömät juopottelevat päivät pitkät yhteiskunnan rahoilla ja osa nuoremmista työttömistä pyörii vielä pilluralliakin. Ei työttömillä ole kyllä rahallisesti mitään hätää. Jos on tiukkaa yhteiskunnan "höösämisen" jälkeen niin ehkä kannattaisi sitten mennä töihin. Avoimia paikkoja kyllä riittää!

Äänestä
  • opiskelijoille pitäisi maksaa mitään. Kyllä opintojen venyttäminen onnistuu ilman tukiakin. Suurin osa avoimista työpaikoista on niitä, joiden palkoilla ei ilman yhteiskunnan tukia tule toimeen.

    Äänestä

  • hyvästä kirjoitti:

    opiskelijoille pitäisi maksaa mitään. Kyllä opintojen venyttäminen onnistuu ilman tukiakin. Suurin osa avoimista työpaikoista on niitä, joiden palkoilla ei ilman yhteiskunnan tukia tule toimeen.

    "Kyllähän sillä työttömyyskorvauksella elää! Ja vieläpä reilusti! Opiskelijat saavat huomattavasti vähemmän eivätkä he silti nälkään kuole."
    Äskeiset kirjoittajat lienevät ilmeisesti vakitöissä, tai ainakin vakavaraisia, asenne ei muuten voi olla tullainen. Kaikki työttömät eivät ryyppää eivätkä halua siipeillä tuilla - eivätkä silti saa työtä. Toki alkoholisoitunetiakin on paljon, mutta se ei saisi vaikeuttaa tosissaan yrittävien elämää. Näyttää siltä että työttömällä on heti siipeilijän ja dokaajan leima otsassa.
    Työllistymiseen vaikuttaa ammatti, tai ammatin puute, jonka voisi korjata opiskelulla, minkä jälkeen työnsaanti helpottuisi. Mutta edellistä asiantutijaa lainaten, "mistähän hyvästä opiskelijoille pitäisi maksaa mitään..." Erittäin yksisilmäistä ja lyhytnäköistä ajattelua. Työnsaantiin vaikuttaa myös ikä, usko pois, ainakin keski-ikäiset naiset saavat kokea ikärasismia työmarkkinoilla. Työllistymistä rajoittaa usein myös terveydentila. Voi vammautua tai joutuu allergisoitumisen vuoksi vaihtamaan alaa.
    Mistähän on julkisuuteen tullut käsitys, että keskipalkka olisi 2500 euroa??? Palkkataulukoita katsomalla selviää että alle 2000 euron, ja jopa alle 1500 euron kuukausipalkattuja aloja on todella paljon. Nekin ovat aloja, joille vaaditaan 1-3 vuoden koulutus. Alalla ihan oikeasti ollaan töissä täyspäiväisesti ja ihan oikeasti maksetaan veroa, joten käteenjäävä "toimintatonni" riittää nippanappa vuokraan (400-500)pakollisiin laskuihin ja ruokaan. Ei juuri motivoi.

    http://www.pam.fi/tyoelama/palkat/

    Äänestä

Aivan, minulle ei kukaan maksa minkäänlaista korvausta eikä palkkaa. Ansiotuloni on nolla euroa. Tulen kuitenkin jotenkuten toimeen. Silloin tällöin joku viranomainen on jotain lappua lähettämässä, mutta kukaan ei hoksaa todellista syytä miksi näin on käynyt.

Äänestä

Olet normaali töissä, päällä lainat, lasten menot ja kaikki normaali elämisen kulut. Et olisi arvannut että joutuu työttömäksi.

Sitten jos saa korvausta 35-40% palkasta niin
sillä EI ELÄ. Et millään leikkaa omia kuluja yht'äkkiä puoleen, et millään. Lainat juoksee,
erilaiset kulut, harrastukset jne.
EIkä uutta työtä noin vain välttämättä hankita.

Äänestä

niin vielä haluan sen sanoa että pitää varmaan paikkaansa että joku elää vielä vähemmällä
mutta siitähän ei ole kyse. Kyse on siitä että
minun tulot putoavat alle puoleen yllättäen.

Äänestä
  • ...Kyse on siitä että
    minun tulot putoavat alle puoleen yllättäen...

    Useimmilla työttömillä käy näin. Tai vielä huonommin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi aina kun kirjoitti:

joku valittaa korvauksen pienuutta ja elämisen mahdottomuutta, niin kohta joku toinen työtön vastaa, että moni tulee toimeen VIELÄ VÄHEMMÄLLÄ, OLE ONNELLINEN, että saat niinkin paljon. Kyllä se on niin että työttömät pitävät toistensa puolta, pitääkseen toinen toisensa kyykyssä, ja pissivät samalla omaan nilkkaansa. Syyllistävät vielä valittajia vertaamalla jopa kehitysmaiden nälkäänäkeviin. Miksi korvauksiin täytyy olla tyytyväinen, jos sillä ei Suomessa elä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu