Jokainen tilanne on erilainen.
Jokainen ihminen on erilainen.
Silti kysyn: Mitä annat rakkaallesi anteeksi ja mitä et? Tarkoitan nyt yksiavioista suhdetta.
Minä olen tiukka, niin paljon paskaa olen kokenut etten enää kenenkään kynnysmatoksi ala. Luottamus on tosi tärkeää, ilman sitä ei onnistu mikään. Sen saavuttamiseen menee aikaa mutta sen voi rikkoa hetkessä. Korjaaminen on sitten vaikeaa, joskus mahdotonta.
Jokaisella on omat haavansa ja traumansa, mulle sellainen on epärehellisyys. Mulla on käsitys, että jos valehtelee pienissä asioissa niin miksei sitten isoissakin? Mistä sen voi sitten enää erottaa mikä on totta ja mikä ei? Onko se niin?
Miksi ylipäätään PITÄÄ valehdella? Suorin tie on aina totuus, koska se sattuu vähemmän kuin valhe jota sitten selvitellään.
Mun rakas valehteli mulle oikeastaan ihan mitättömästä asiasta, mutta en vain tajua miksi valehteli. Nyt tuntuu että missä asioissa voi luottaa ja missä ei. Ei ole kuulunut pihaustakaan sen jälkeen kun satuili mulle omiaan.
Ja tää nainen on ollut ilmiömäinen, maailman ihanin, epäitsekkäin, huomaavaisin... kohdellut mua tosi hyvin ja ollaan vakavissamme oltu.
Miksi helvetissä vaarantaa kaikki typerillä valheilla?
Elin vuosia suhteessa jossa mulle valehdeltiin jatkuvasti, isoissa ja pienissä asioissa. Nyt mun sisälle tulee heti iso kipeä möykky kun mulle valehdellaan... olo on tosi paha.
En enää tiedä... mitä tehdä.
Jokainen ihminen on erilainen.
Silti kysyn: Mitä annat rakkaallesi anteeksi ja mitä et? Tarkoitan nyt yksiavioista suhdetta.
Minä olen tiukka, niin paljon paskaa olen kokenut etten enää kenenkään kynnysmatoksi ala. Luottamus on tosi tärkeää, ilman sitä ei onnistu mikään. Sen saavuttamiseen menee aikaa mutta sen voi rikkoa hetkessä. Korjaaminen on sitten vaikeaa, joskus mahdotonta.
Jokaisella on omat haavansa ja traumansa, mulle sellainen on epärehellisyys. Mulla on käsitys, että jos valehtelee pienissä asioissa niin miksei sitten isoissakin? Mistä sen voi sitten enää erottaa mikä on totta ja mikä ei? Onko se niin?
Miksi ylipäätään PITÄÄ valehdella? Suorin tie on aina totuus, koska se sattuu vähemmän kuin valhe jota sitten selvitellään.
Mun rakas valehteli mulle oikeastaan ihan mitättömästä asiasta, mutta en vain tajua miksi valehteli. Nyt tuntuu että missä asioissa voi luottaa ja missä ei. Ei ole kuulunut pihaustakaan sen jälkeen kun satuili mulle omiaan.
Ja tää nainen on ollut ilmiömäinen, maailman ihanin, epäitsekkäin, huomaavaisin... kohdellut mua tosi hyvin ja ollaan vakavissamme oltu.
Miksi helvetissä vaarantaa kaikki typerillä valheilla?
Elin vuosia suhteessa jossa mulle valehdeltiin jatkuvasti, isoissa ja pienissä asioissa. Nyt mun sisälle tulee heti iso kipeä möykky kun mulle valehdellaan... olo on tosi paha.
En enää tiedä... mitä tehdä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Heippa. Näin yön pimeimpinä hetkinä luin uudestaan Sun viestisi,ja aloin kans miettiin asioita kun uni ei tule.
Toit esiin sen asian mikä meil monelle on liianki tuttu. Jotkut sulkee korvansa valheilta ja muuttuvat sitte mun mielestä ite samanlaisiks valehtelijoiksi. Jotkut taas niinkö aattelen, et Sä, otat selvän linjan siihen. Mut se, ettei luota oikeestaan enää melkein kehenkään tekee, ainakin munt, älyttömän kyyniseks. Ja sekin on pirun paha juttu.
Olen huomannut, että uuteen suhteeseen hakeutuminen on sitte tosi vaikeeta, melkein joskus mahdotonta.
Jo se että tuntee ittensä vedätetyks ja melkein sokeeks hölmöks kolauttaa itsetunnon melko pohjalukemiin.
Olen kanssa miettiny et mitä mä oikein teen, mistä ihmeestä tulee se apu ja se voima millä pystyy selviämään eteenpäin. Ja vaikka kuinka olen pohtinut, aina sama umpikuja on edessä.
Mä olen maalannut, tehnyt musiikkia, kirjoittanut, ja vaikka mitä, mutta aina törmää siihen, että kun näkee jonkun vaikka kuinka mielenkiintosen naisen,ensimmäiseks katsoo sitä pitkään vinosti ja samalla miettii että jaahas, mitähän koukkuja tollakin on mielessä.
Siinä on aika paha alkaa kehittelemään parisuhdetta. Yksi konsti olis tietysti se että ottais niin rankan asenteen että tekis itselle selväks, ja myös toiselle että nyt ei mikään leikkipeli vetele.
Se on helppoa yöllä yksin kotona ajatella noin, mutta onko se käytännössä mahdollista? Melko vaikeelta tuntuu.
Nyt on kyllä pakko nostaa itseensä niskasta ja alkaa kehittämään selviytymisstrategiaa. Mä luulen että meitä on Sun lisäks aika paljon joilla on sama tarve. Luulis että siitä porukasta saisi edes yhden toimivan metodin koottua. Se ei varmaan tapahdu tänään, eikä huomennakaan mutta olen varma että se löytyy. Yritetään mennä sillä aikaa eteenpäin. Jooko.
kyllä elämässä täytyy olla mittasuhteet!
mutta olen sitä mieltä, että aina kannattaa antaa anteeksi! Ihan jo itsensä vuoksi. Vihassa ja katkeruudessa on niin paha olla ja elää. Toki riippuu teosta miten pitkään sen prosessointi vie, mutta lopulta pitäisi aina päätyä siihen tunteeseen -minä annan Sinulle anteeksi-
Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että on unohdettava kokemansa vääryydet. Se tarkoittaa, että pyrkii ymmärtämään syyn, miksi toinen on loukannut, satuttanut toiminnallaan tms. Joskus se syy löytyy helposti, joskus joutuu toteamaan, että ehkäpä hän ei osannut toimia toisin...Ja jos asiat ovat sellaisia, että ne vievät pohjan suhteelta, niin ok. Silti on tärkeää käsitellä asiat ja päästää molemmat "vapaaksi" turhasta vihasta. Jälkeenpäin voi muistella niitä hyviä asioita, eikä rypeä pahoissa. Voi tuntua jostakusta pyhistelyltä, mutta itse ajattelen todella näin.
Mun tapa kokea niin hyvät kuin huonot tunteet, on sellainen, että ne kaikki ryöpsähtää aluksi pintaa hirveällä voimalla, mä olen kait jopa hieman hysteerinen. Sitten ne hurjimmat aallot laantuu ja alan miettiä asioita. Mitä tulee anteeksi antamiseen, huomaan monesti käyttäytyneeni myös itse typerästi niissä tilanteissa. Joten:
KUN ANTAA ANTEEKSI, SAA MYÖS ANTEEKSI!!
Tuo on totta. Mulla on tapa reagoida voimakkaasti ja nähdä heti se pahin sellaisessa tilanteessa jossa on joskus ENNEN käynyt niin että mua on vedätetty sitten muissakin asiossa.
Kai on tosiaan olemassa ihmisiä jotka voi valehdella jossain mutta ei sentään kaikessa, tai niissä tärkeissä asioissa.
Mutta olen edelleen sitä mieltä, että pitää pystyä olemaan avoin, rehellinen ja toista kunnioittava. Ei se voi olla mahdotonta.
Kurjaa on jos toinen ei edes tajua tai myönnä tehneensä väärin. Minä annan anteeksi jotain, kaikkea en. Mutta molemminpuolinen ymmärrys on välttämätön asia, että tajuaa ne toisen arat kohdat eikä toimi niin että toista loukkaa tieten tahtoen.
Täydellistä naista ei ole vielä kuitenkaan syntynyt vaikka ne ihania olentoja onkin!
Täydellistä ei olekaan, mutta mä haluankin sen epätäydelisen, koska sellainen olen itsekin. Juuri sellainen olisi täydellinen minulle;) Olen samaa mieltä sun kanssa siitä, että olisi oltava avoin, rehellinen ja toista kunnioittava. Se miksi me emme aina siihen kykene, on toisinaan vaikea ymmärtää. Mä olen ajatellut sen johtuvan ehkä huonosta itsetunnosta tai huonosta itsetuntemuksesta. Ja kait me emme vain uskalla olla sitä mitä olemme, pelkäämme ettemme kelpaa ja että meidät hylätään..Mutta uskotko, että sellaiseen paras lääke onkin aito, välittävä ja anteeksi antava rakkaus. Mutta, jos tuntuu, että joutuu "myymään" itsensä ja periaatteensa, ei varmaan kande venyä liiaksi.
Ja sekin on totta, että ne menneisyyden haamut aina tuppaa kummittelemaan. Siksi pitäisi käydä asioita läpi paljon myös omassa itsessään, toisen kautta ei voi kaikkea purkaa.
Mut mä todella toivon Sinulle ja rakkaallesi ihania yhteisiä hetkiä. Anna hänelle anteeksi, sopikaa ja nauttikaa hyvistä asioista. Mielestäni noihin juttuihin kasvaa ja niissä oppii toisesta ja itsestään jotain arvokasta.
Varsinkin lepakoissa? Uskomaton juttu!
katkeruuttasi. Anna itsellesi anteeksi. Sinulla on varmasti erittäin paha olla.
Nyt kun vain kultani antaisi anteeksi MINULLE.
Hän teki väärin ensin, mutta minä sitten ylireagoin peloissani. Tuli samanlainen paska olo niin kuin silloin kun olin suhteessa jossa valehdeltiin koko ajan. Sekä miehet että naiset valehtelee, ei se ole mikään lepakkojuttu. Höpsis.
Menin ihan lukkoon siinä tilanteessa ja suunnilleen laitoin välit poikki.
Pyysin anteeksi tietenkin ja yritin selittää reagointiani mutta rakkaani on ainakin viime päivät ollut sitä mieltä että erotaan sitten... :(
Ei helvetissä, näin pienen asian takiako lopettaa hyvä suhde??
Minä en ainakaan vielä luovuta.
Mä uskon, että Teidän rakkaus voittaa. Ja kyllähän meidän pienten, erehtyväisten ihmisten on saatava uusia mahdollisuuksia. Jos suhde kaatuu pikkuasioihin, niin sen ei sitten kuulunutkaan kestää. Mutta siitäkin suhteesta jää silti mieleen ja sydämeen jotakin hyvää.
Muistetaan puhua, kuunnella/kuulla, ollaan avoimia ja sanotaan: "Tässä olen, minä erehtyväinen, pieni ihminen. Rakastaisitko minut vahvaksi. Minä rakastan Sinua"
Mukavaa päivää kaikille!!
Joo, sovittu on jotenkuten.
Mutta kun... emme näe juuri ollenkaan nykyisin. Alun perin päätin että olen saanut tarpeekseni etäsuhteista enkä enää sellaiseen ala. No sitten kun kolahti niin kolahti. Rakkaani lisäksi vakuutti että kaikki hoituu, hän pystyy käymään luonani kun saa työasiansa järjestettyä niin ettei pitkiä eroja tule. Mun työ on vähemmän muokattavissa, käyn minäkin hänen luonaan aina kun voin.
Tähän asti pisin ero on ollut kuukausi, sekin vain pari kertaa. Nyt tulee kohta 3kk... :(((
Tuntuu että rakkaallani on kaikenlaista muuta tekemistä ettei voi tänne tulla. En kohta enää usko että edes tahtoo tulla vaikka niin vakuuttaakin.
En halua olla itsekäs mutta en vain halua suhdetta jossa nähdään niin harvoin vaikka välimatkan ajaa kolmessa tunnissa!
Kumma miten hyvätkin asiat aina happanee tässä elämässä...
Kokisin varmasti ihan samoin kuin sinä. Mutta pystytkö ajattelemaan, asiaa kuten sitä vertausta hienon hienosta hiekasta: jos puristat käden kiinni, se hiekka valuu sormien välistä. Mutta jos pidät käden auki, hiekka pysyy kädelläsi. Eli joskus tilaa antamalla saavuttaa parhaan lopputuloksen. En kyllä kykene siihen aina itsekään. Mun mieleikuvitus on niin hanakka kehittämään kaikkea ja sitten jo onkin paha olla. Mutta ihan oikeesti, vedä syvään henkeä ja mieti kaksi kertaa (ainaskin;)kannattaako kiristää köyttä liikaa. Ja aikahan sen näyttää lopulta..
... olet. :-)
Totta, onhan niitä päteviäkin syitä miksei aina voi nähdä vaikka niin olisi sovittu, lisäksi jos tilanne on sillä hetkellä kireä niin toinen ei ehkä tulekaan vaan jänistää.
En halua puristaa liikaa, en. Rakastan, kunnioitan ja luotan. Aina se ei ole helppoa.
Mutta uskon että rakkaani edelleen rakastaa mua paljon... vaikka kieltämättä se usko välillä horjuukin.
ollut tosi kiva vaihtaa ajatuksia. Palataan taas! Voi hyvin :)
Taisi kamala kaipuu kullan kainaloon sekoittaa mua. Onhan tää kaukorakkaus rankkaa välillä, tai aina oikeastaan.
Asia on selvitetty mutta korjaantumiseen menee vielä aikaa.
Kunhan vain rakkaani jaksaa rakastaa mua, vaikka olen aika pöhkö välillä.
Rakkautta ja ihania pieniä hetkiä Sinulle ja kaikille ihanille naisille!
anteeksi, koska hän on erilainen, ei aiheuta mustasukkaisuutta.Ilmeisesti haluaa toisenlaistakin rakastelua välillä, jollaista ei minulta saa.
Mutta toisen naisen syliin menoa en anna anteeksi, koska hän on samanlainen kun minä. Paljastaa sen, että ei pidä mua yhtään parempana, vaan on valmis menemään toiseen samanlaiseen syliin.
mulle kans elämäni varrella sattunut kaikenlaista. valehteleminen on mulle todella iso asia, samoin kuin pettäminen. en pysty käsittämään.
olen mäkin virheitä tehnyt, eikä kukaan ole täydellinen. mutta en ole ikän pettänyt, eikä mieles edes käynyt! en voi vain ymmärtää moista, koska se tekee niin kipeää. tieto satuttaa.
mua monesti petetty ko suhteessa olen ollut.
itse pyrin kuitenkin aina mahdollisemman avoimeen suhteeseen. jossa voi kertoa asiasta kuin asiasta, eikä salaisuuksia ole.
sellaista asiaa minusta ei ole, misä ei voi puhua tai kertoa, joten miksi valehdella.
tai jos muut kiinnostaa, niin miksei voi suoraan sanoa. miks mennä selän takana pettämään, koska se tuntuu niin helv. pahalta.
hyh.
tulen vihaseksi pelkästä tiedosta et joku pettää. mutta avoimuus ja rehellisyys. tasa- arvo suhtees täytyy olla, ja yheiset pelisäännöt.
näin minusta :)
..paljon. Sen että toinen kaataisi omat paskansa minun niskaani, ei huomioisi, yms. Jaksaisin tukea ja ymmärtää, olen sellainen luonteeltani.. Jos toinen sitten jossain vaiheessa pahoittelisi sitä että ei ole muistanut minua tai on pitänyt itsestäänselvänä, antaisin anteeksi. Minä venyn ja venyn- aivan uskomattomiin mittoihin tämän elämän edessä.
Mutta kerran olen katkennut; venyin liian pitkälle enkä jaksanut enää ja siitä suosta ei päästykään sitten ylös ilman terapiaa ja mielialalääkkeitä.. Ja Tommy Helsteniä; jääkaapin ovessa luki puolisen vuotta pienellä paperilapulla "jos et pidä kengänjäljistä naamallasi- miksi silti vielä makaat lattialla???"
Mutta nyt olen taas kunnossa, ainoa jälki minkä tuo suhde minuun jätti on se että olen vainoharhainen ja en siedä valehtelua pätkääkään. Minulle valehdeltiin niin paljon etten enää itsekään tiennyt mikä on totta ja todellisuutta. Siksi osaan nykyään varoa satuilijoita.
Jos nykyinen rakkaani valehtelisi minulle niin siihen pitäisi olla aika helvetin hyvä syy että sen antaisin anteeksi ja unohtaisi en koskaan. Ehkä ainut syy minkä takia voisin antaa anteeksi olisi se että hän olisi yrittänyt minua valheella jotenkin suojella, mutta sekään ei painaisi mitään jos kyse olisi jostain törkeästä asiasta kuten pettämisestä yms. rumasta ja ilkeästä.