Valehteleva 12v tytär

Lapsia on 4, joista kaksi jo aikuisia, joten en ole noviisi murkkuikäisten äitinä mutta kuopus saa minut neuvottomaksi erilaisuudellaan :(

Lasteni isä jäi aikanaan kiinni melkoisen törkeästä pettämisestä. Törkeäksi sen teki se, että hän uskoutui lapsille ja yritti tehdä heistä liittolaisiaan: kielsi kertomasta minulle kun saavuin kotiin matkatöistäni (työ tehtiin osin ulkomailla) ja esitteli näiden naisten kuvia (5 eri naista kahden vuoden sisään). Kuopus oli isän tyttö ja täysin lojaali isälleen.
No, ei siitä sen enempää mutta kun mies jäi minulle kiinni, pistin pihalle ja vaihdoin työtä ja olen nauttinut näistä kotonaolemisen päivistä kun ei tarvitse reissata. Vain tytär surettaa, muut tuntuivat selviävän helpottuneina kun ero oli selvä.

Tytär aloitti perheneuvolassa käynnit koska koulussa oli vaikeuksia hänen äkillisten itkunpurkaustensa, raivonpuuskiensa ja jopa väkivaltaiseksi yltyneen käytöksensä takia oppilaiden kesken olleissa riitatilanteissa. Neuvolassa käynneissä kävi ilmi, että tyttärellä on ollut kaipausta myös äitiin sen ajan kun matkatöitä tein ja siitä syystä olisi tukeutunut isäänsä ja muuttunut isän tytöksi, ja kun isä sitten osoittautui heikoksi ja petolliseksi, meni tytöltä ikäänkuin luottamuspohjat.

Asiaa on nyt korjattu kolmatta vuotta, olen tarkoituksellisesti välillä työttömänäkin keskittyen lasten asioihin, kouluun ja harrastuksiin avittaen. Aamuheräämiset ovat vaikeita, siksi tarvitsee jonkun vahtimaan että nousee ylös!
Tytär käyttäytyy kuin enkeli kotona ollessaan sikäli, että on vilkas ja puhelias. Lörpöttelee oikeastaan melko tauotta, milloin mitäkin. Luettelee jatkuvasti erilaisia kaverinimiä ja kertoilee tarinoita kavereistaan, kuinka se tai tuo teki sitä tai tätä ja kuinka sitten kaikki naureskelivat hyväntahtoisesti ja kaikki tämä tapahtunut mukavasti kaverihengessä.

Ei viipyile ulkona kavereiden kanssa hälyttävän pitkään; jos viipyy, soittaa ja kertoo tulostaan jollen minä ole ehtinyt sitä ennen otaa kontaktia. Ei ruinaa rahaa (meillä ei ole viikkorahasysteemiä lainkaan) ja auttaa kotitöissä jos pyydän; toki välillä pistää hanttiin etenkin omassa huoneessa hujanhajan lojuvien vaatteidensa keruussa.

Mutta nyt on käynyt ilmi, että niinä päivinä jolloin ottanut satunnaisen työn vastaan enkä ole ollut kotona, on tytär joko A) lintsannut koko päivän tai B) alkanut valikoimaan tunteja joihin suostuu osallistumaan.
Tyttö on myöskin ollut ihastunut milloin kehenkin poikaan ja koska samanikäiset pojat eivät aina ole kiinnostuneita koko naissukupuolesta vielä, on tytär, kuulemma, suorastaan panssarivaunun tavoin yrittänyt jyrätä näitä rakkauskirjeillä ja tekstareilla. Huh! Poikaparat....
Näitä kirjelappusia on lojunut myös muun perheen nähtävillä, samoin näemme tekstarit koska hän käyttää meidän puhelimiamme: ei ole tarvinnut urkkia!

Toki olen neuvonut, että hänen tulisi olla rauhallisempi otteissaan ja yrittänyt kertoa etteivät pojat välttämättä 12 vuotiaina jaksa kiinnostua kuin toisistaan ja harrastuksistaan koska tytöt ovat kikatuksineen ja muotihömpötyksineen heille vain käsittämätön laji/rotu, jota on syytä välttää tai menee jauhot suuhun.

Nyt tyttö on osoittautunut valehtelijaksi/liioittelijaksi/satumaailmaa eläväksi. En tiedä mikä noista olisi oikea sana kuvaamaan...

Hän mm. kertoilee kylillä, jopa aikuisille koulussa, kavereiden vanhemmille ja harrastuksissaan tarinoita muusta perheestä, jotka eivät ole totta. Eritoten isä esiintyy jatkuvasti sankarina ja huolehtii päivittäin tyttären hyvinvoinnista (toive!) joka ei tosiaankaan pidä paikkaansa, sillä ex hylkäsi melko totaalisesti lapsensa viimeisimmän naisen kanssa: tapailut omien lasten kanssa ehkä kerran kuussa jossain kahviloissa tai parkkipaikallemme tuodut karkkipussit ja siinä yhteydessä nopea jutustelu.

Hän kertoilee esim. olleensa viikonlopun aivan kännissä hortoilemassa kylällä (käsittämätön fantasia! Ex ja minä emme nauttineet alkoholia, olimme aina illat ja viikonloput kotona jos en ollut työmatkalla. Lapset kuuluivat elämänmenoomme täysin ja matkat, jos niitä tehtiin, tehtiin yhdessä. Viina ja kännääminen ei ole koskaan kuuluneet meidän perheesemme. Ei myöskään tupakka)ja "uskoutuu" kuulijalleen kertomalla itsetuhoisista ajatuksista (filmeistä, tv-ohjelmista opittua?) ja kuvailee millaiset hautajaiset toivoisi.
Syyt vaihtelee kuulijasta riippuen ja niinpä syynä voi olla "pettymys rakkaudessa johonkin poikaan joka ei vastaa tunteisiin" tai "juuri löydetty tappava kasvain itsestä, minusta tai jostain muusta läheisestä" tai sitten "kaikki vain yksinkertaisesti vihaavat minua ja toivovat kuolemaani."

Kaiken kaikkiaan melko normaalia murrosikää angstisine piirteineen, eikö totta?

Ongelmaksi on nyt muodostumassa muut aikuiset: mihin on kadonnut aikuisten suhteellisuudentaju? Eikö enää muisteta omia murrosiän tunteita? Eikö ymmärretä, että tunteiden heittely laidasta laitaan kuuluu tuohon ikään?

Kun murrosikäisistä ei tiedetä riittävästi, etenkään omaa mennyttä murrosikää enempää, otetaan tytön sanomiset kirjaimellisesti. Nyt on tilanne se, että lastensuojelu, psykologit koulussa, vanhempainyhdistysten jäsenet eli muut koulukkaiden vanhemmat (heidän lapsensa ovat kertoilleet kotonaan tyttären tarinointia) ovat pitäneet useita palavereja kukin tahollaan ja toisinaan minut on vaadittu/käsketty/pyydetty mukaan (on siis esitetty kutsu, josta ei tietenkään sovi kieltäytyä vaikka olisi juuri sille päivälle sattunut saamaan määräaikaisen työn!) ja tytön jutut esitetty tosiasioina!

Olen näissä tapaamisissa todellakin tuntenut olevani suurennuslasin alla: etsivät minusta rappioituvan yksinhuoltajaäidin tunnusmerkkejä! Sanomiseni kirjataan pikakirjoituksella ylös ja tilanne vaikuttaa uskomattoman paljon ristikuulustelulta: kuin haluttaisiin, että sanoisin jotain millä perusteella minut voidaan tuomita ja tytärtä "auttaa" yhteiskunnan turviin.
Isä ei suostu noihin palavereihin vaan pitää (ehkä aivan oikein!) turhina kotkotuksina.
Muita sisaruksia on myös jututettu ja (tämä on oma käsitykseni) oltu harmissaan ettei heistä ole irronnut mitään minua tuomitsevaa :/

Se, mitä tällä viestilläni kai haen, on muiden kokemuksia vastaavasta: onko vanhemmilla enää mitään virkaa tai mahdollisuutta toimia omien lastena kasvattajina ja huoltajina? Jos jollakulla on jokin vinkki miten voisin menetellä, lukisin siitä mielelläni.
Lähteekö viranomaisten ajattelu aina siitä lähtökohdasta että vanhemmat valehtelevat/ovat tietämättömiä nuortensa touhuista (sanomisista voin olla tietämätön, en tekemisistä) ja että saatuaan kunniakkaasti jo kolme vanhempaa murkkua normaaliin opiskelijaelämään kiinni ilman ongelmia, ovat jotenkin käsittämättömästi menettäneet kykynsä yhdessä yössä toimia kasvattajina? Turtuneet, kenties?

Ai niin, tämä tapahtuu pk-seudulla. Mainitsen sen siksi, että kuulemani mukaan toimintatavat eri puolilla Suomea voivat olla erilaiset.
61319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tietenkin. Pitkä oli teksti enkä jaksanut lukea loppuun, mutta melko sairas ukko oli sinulla!!
Asiahan on niin, että niillä mennään mitä on ja on hyvä, että saatte jonkinlaista apua ongelmaan. Pidän vaan yhtenä riskitekijänä myös pääkaupunkiseudulla asumista. jos haluaa päätyä laitokseen, niin sieltä ne parhaat piirit löytyvät. veikkaan,että lapsesi jopa tuntee useita sijoitettuja lapsia/nuoria.
Teen lastensuojelutyötä laitoksessa ja pääsääntöisesti kipeimmät (uskomattoman sairaita) lapset ja nuoret tulevat sieltäpäin. Taustoina on mm. kohdallenne osuneita lapsen kannalta surullisia murhenäytelmiä, jossa hoidon tarpeessa olevat aikuiset käyttävät heitä törkeästi hyväkseen.
Mitä jos muuttaisitte Kuusamoon?

Äänestä

Tyttärellämme no 3 oli vähän samanlaista joskus peruskoulun aikaan. Satuilua, angstia ja kaverit valkattiin lastenkotilaisista kun niitä oli samassa koulussa. Se meni ohi muutamassa vuodessa, mutta kyllä ne vuodet olivat pitkiä.

Kuulin kerran opettajalta, kuinka aiomme adoptoida yhden lastenkodin lapsista, terveydenhoitajalta taas tuli anoreksiajuttua, toisilta vanhemmilta milloin mitäkin. Tosiasia oli, että tytär söi, ei ollut anoreksiaa , mutta se anoreksia oli niin kiinnostavaa ja sillä sai huomiota. Huh.

Jälkeenpäin katsottuna aika oli kutakuinkin sama, jolloin vaihdoin työni vaativampaan, en enää pompannut puolison käskyjen mukaan ja paaponut perhettä. Jonkinnäköistä välittämisen tarvetta tyttäreltä. Hän myös oli isin tyttö ja isi puhui hänelle liittomme vaikeuksista (kuinka äiti etääntyy eikä välitä meistä). Pettämistä ei ollut, tietääkseni. Isi oli myös se ihme hemmo, joka ajoi autoa kuin formulakuski, nosti yhdelläkädellä kenet hyvänsä, osti karkkia kaikille kylän muksuille jne. ainakin likan mukaan.

Jotenkin pitäisi viestiä lapselle, että aikuisten suhde ei kuulu hänelle, vaan on aikuisten keskinäinen aikuisten asia. Ja koittaa puhumalla selvittää, että tuollainen satuilu vahingoittaa häntä itseään eniten, mutta myös sinua.

Pettämiset eivät kuulu lapsille eikä toista vanhempaa pidä lapselle morkata. Vaikka olisi miten vaikeaa.

Äänestä
  • Et arvaakaan miten lohdutti lukea sitä... Että joku toinenkin on saanut vierailta ihmisiltä kuulla millin mitäkin "tosijuttuja."

    Kun vielä saisi nuo viranomaiset, koulupsykologin, perheneuvolan väen, opettajat ja kaupungin lastensuojeluviranomaiset tajuamaan ne valheiksi, jotka vain pulppuavat tytön suusta ulos huomionkipeytenä. Niin ainakin luulen, että se on syy, yhdistettynä isän kaipuuseeen ja turvallisen tuntuiseen varhaislapsuuteen.

    Äänestä

  • Neuvoton mutsi kirjoitti:

    Et arvaakaan miten lohdutti lukea sitä... Että joku toinenkin on saanut vierailta ihmisiltä kuulla millin mitäkin "tosijuttuja."

    Kun vielä saisi nuo viranomaiset, koulupsykologin, perheneuvolan väen, opettajat ja kaupungin lastensuojeluviranomaiset tajuamaan ne valheiksi, jotka vain pulppuavat tytön suusta ulos huomionkipeytenä. Niin ainakin luulen, että se on syy, yhdistettynä isän kaipuuseeen ja turvallisen tuntuiseen varhaislapsuuteen.

    Kyllä he tajuavat nuoren huomionkipeyden, mutta tajuatkohan sinä itse kuinka ikävä ja turmiollinen kasvuympäristö lapsellanne on oikeasti ollut?

    Jos menet selittämään viranomaisille, että lapsenne keksii kaiken, ei sinua usko kukaan. Nuoren ajatukset ja puheet kertovat jostakin ongelmasta, ja he yrittävät selvittää, että mistä.
    Olisit eniten avuksi lapsellesi jos tekisit yhteistyötä heidän kanssaan. He nimittäin eivät ole teidän vihollisianne!

    Äänestä

  • Koulunkäyntiavustaja kirjoitti:

    Et ole varmaan edes kuullut sanaa "mielikuvitus".
    Ja miten voit väittää,että "ikävä ja turmiollinen kasvuympäristö".
    Pah.
    Jos vikaa on pakko hakea perheestä niin sanoisin,että tytöllä on ollut liian "tylsä" ja "helppo" elämä.

    On ihmisiä ,joille pitää koko ajan "tapahtua jotain jännää" ja lapsina/murrosikäisinä he käyttävät omia fantasioitaan.
    Aikuisten-- ne,ilman mielikuvitusta --ei kai tätä ole helppoa käsittää.
    Viranomaisilta on usein jäänyt järkikin himaan.

    Äänestä

pentujen satuihin eikä niitä edes tarkisteta.
Teinit ovat valehdelleet monta miestä linnaan.
Ruotsissa yks likka sai oman isänsä ja isän työkaverin rautoihin kertomalla NIIN USKOMATTOMIA ASIOITA että idiootinkin olisi pitänyt ne tunnistaa keksityiksi.Vaan eipä tuomioistuin tunnistanut...
Kertoi esim. saatanpalvomisesta orgian avulla.Ja keskellä päivää --jolloin miehet olivat olleet töissä.Ei vaan viitsitty tarkistaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neuvoton mutsi kirjoitti:

Lapsia on 4, joista kaksi jo aikuisia, joten en ole noviisi murkkuikäisten äitinä mutta kuopus saa minut neuvottomaksi erilaisuudellaan :(

Lasteni isä jäi aikanaan kiinni melkoisen törkeästä pettämisestä. Törkeäksi sen teki se, että hän uskoutui lapsille ja yritti tehdä heistä liittolaisiaan: kielsi kertomasta minulle kun saavuin kotiin matkatöistäni (työ tehtiin osin ulkomailla) ja esitteli näiden naisten kuvia (5 eri naista kahden vuoden sisään). Kuopus oli isän tyttö ja täysin lojaali isälleen.
No, ei siitä sen enempää mutta kun mies jäi minulle kiinni, pistin pihalle ja vaihdoin työtä ja olen nauttinut näistä kotonaolemisen päivistä kun ei tarvitse reissata. Vain tytär surettaa, muut tuntuivat selviävän helpottuneina kun ero oli selvä.

Tytär aloitti perheneuvolassa käynnit koska koulussa oli vaikeuksia hänen äkillisten itkunpurkaustensa, raivonpuuskiensa ja jopa väkivaltaiseksi yltyneen käytöksensä takia oppilaiden kesken olleissa riitatilanteissa. Neuvolassa käynneissä kävi ilmi, että tyttärellä on ollut kaipausta myös äitiin sen ajan kun matkatöitä tein ja siitä syystä olisi tukeutunut isäänsä ja muuttunut isän tytöksi, ja kun isä sitten osoittautui heikoksi ja petolliseksi, meni tytöltä ikäänkuin luottamuspohjat.

Asiaa on nyt korjattu kolmatta vuotta, olen tarkoituksellisesti välillä työttömänäkin keskittyen lasten asioihin, kouluun ja harrastuksiin avittaen. Aamuheräämiset ovat vaikeita, siksi tarvitsee jonkun vahtimaan että nousee ylös!
Tytär käyttäytyy kuin enkeli kotona ollessaan sikäli, että on vilkas ja puhelias. Lörpöttelee oikeastaan melko tauotta, milloin mitäkin. Luettelee jatkuvasti erilaisia kaverinimiä ja kertoilee tarinoita kavereistaan, kuinka se tai tuo teki sitä tai tätä ja kuinka sitten kaikki naureskelivat hyväntahtoisesti ja kaikki tämä tapahtunut mukavasti kaverihengessä.

Ei viipyile ulkona kavereiden kanssa hälyttävän pitkään; jos viipyy, soittaa ja kertoo tulostaan jollen minä ole ehtinyt sitä ennen otaa kontaktia. Ei ruinaa rahaa (meillä ei ole viikkorahasysteemiä lainkaan) ja auttaa kotitöissä jos pyydän; toki välillä pistää hanttiin etenkin omassa huoneessa hujanhajan lojuvien vaatteidensa keruussa.

Mutta nyt on käynyt ilmi, että niinä päivinä jolloin ottanut satunnaisen työn vastaan enkä ole ollut kotona, on tytär joko A) lintsannut koko päivän tai B) alkanut valikoimaan tunteja joihin suostuu osallistumaan.
Tyttö on myöskin ollut ihastunut milloin kehenkin poikaan ja koska samanikäiset pojat eivät aina ole kiinnostuneita koko naissukupuolesta vielä, on tytär, kuulemma, suorastaan panssarivaunun tavoin yrittänyt jyrätä näitä rakkauskirjeillä ja tekstareilla. Huh! Poikaparat....
Näitä kirjelappusia on lojunut myös muun perheen nähtävillä, samoin näemme tekstarit koska hän käyttää meidän puhelimiamme: ei ole tarvinnut urkkia!

Toki olen neuvonut, että hänen tulisi olla rauhallisempi otteissaan ja yrittänyt kertoa etteivät pojat välttämättä 12 vuotiaina jaksa kiinnostua kuin toisistaan ja harrastuksistaan koska tytöt ovat kikatuksineen ja muotihömpötyksineen heille vain käsittämätön laji/rotu, jota on syytä välttää tai menee jauhot suuhun.

Nyt tyttö on osoittautunut valehtelijaksi/liioittelijaksi/satumaailmaa eläväksi. En tiedä mikä noista olisi oikea sana kuvaamaan...

Hän mm. kertoilee kylillä, jopa aikuisille koulussa, kavereiden vanhemmille ja harrastuksissaan tarinoita muusta perheestä, jotka eivät ole totta. Eritoten isä esiintyy jatkuvasti sankarina ja huolehtii päivittäin tyttären hyvinvoinnista (toive!) joka ei tosiaankaan pidä paikkaansa, sillä ex hylkäsi melko totaalisesti lapsensa viimeisimmän naisen kanssa: tapailut omien lasten kanssa ehkä kerran kuussa jossain kahviloissa tai parkkipaikallemme tuodut karkkipussit ja siinä yhteydessä nopea jutustelu.

Hän kertoilee esim. olleensa viikonlopun aivan kännissä hortoilemassa kylällä (käsittämätön fantasia! Ex ja minä emme nauttineet alkoholia, olimme aina illat ja viikonloput kotona jos en ollut työmatkalla. Lapset kuuluivat elämänmenoomme täysin ja matkat, jos niitä tehtiin, tehtiin yhdessä. Viina ja kännääminen ei ole koskaan kuuluneet meidän perheesemme. Ei myöskään tupakka)ja "uskoutuu" kuulijalleen kertomalla itsetuhoisista ajatuksista (filmeistä, tv-ohjelmista opittua?) ja kuvailee millaiset hautajaiset toivoisi.
Syyt vaihtelee kuulijasta riippuen ja niinpä syynä voi olla "pettymys rakkaudessa johonkin poikaan joka ei vastaa tunteisiin" tai "juuri löydetty tappava kasvain itsestä, minusta tai jostain muusta läheisestä" tai sitten "kaikki vain yksinkertaisesti vihaavat minua ja toivovat kuolemaani."

Kaiken kaikkiaan melko normaalia murrosikää angstisine piirteineen, eikö totta?

Ongelmaksi on nyt muodostumassa muut aikuiset: mihin on kadonnut aikuisten suhteellisuudentaju? Eikö enää muisteta omia murrosiän tunteita? Eikö ymmärretä, että tunteiden heittely laidasta laitaan kuuluu tuohon ikään?

Kun murrosikäisistä ei tiedetä riittävästi, etenkään omaa mennyttä murrosikää enempää, otetaan tytön sanomiset kirjaimellisesti. Nyt on tilanne se, että lastensuojelu, psykologit koulussa, vanhempainyhdistysten jäsenet eli muut koulukkaiden vanhemmat (heidän lapsensa ovat kertoilleet kotonaan tyttären tarinointia) ovat pitäneet useita palavereja kukin tahollaan ja toisinaan minut on vaadittu/käsketty/pyydetty mukaan (on siis esitetty kutsu, josta ei tietenkään sovi kieltäytyä vaikka olisi juuri sille päivälle sattunut saamaan määräaikaisen työn!) ja tytön jutut esitetty tosiasioina!

Olen näissä tapaamisissa todellakin tuntenut olevani suurennuslasin alla: etsivät minusta rappioituvan yksinhuoltajaäidin tunnusmerkkejä! Sanomiseni kirjataan pikakirjoituksella ylös ja tilanne vaikuttaa uskomattoman paljon ristikuulustelulta: kuin haluttaisiin, että sanoisin jotain millä perusteella minut voidaan tuomita ja tytärtä "auttaa" yhteiskunnan turviin.
Isä ei suostu noihin palavereihin vaan pitää (ehkä aivan oikein!) turhina kotkotuksina.
Muita sisaruksia on myös jututettu ja (tämä on oma käsitykseni) oltu harmissaan ettei heistä ole irronnut mitään minua tuomitsevaa :/

Se, mitä tällä viestilläni kai haen, on muiden kokemuksia vastaavasta: onko vanhemmilla enää mitään virkaa tai mahdollisuutta toimia omien lastena kasvattajina ja huoltajina? Jos jollakulla on jokin vinkki miten voisin menetellä, lukisin siitä mielelläni.
Lähteekö viranomaisten ajattelu aina siitä lähtökohdasta että vanhemmat valehtelevat/ovat tietämättömiä nuortensa touhuista (sanomisista voin olla tietämätön, en tekemisistä) ja että saatuaan kunniakkaasti jo kolme vanhempaa murkkua normaaliin opiskelijaelämään kiinni ilman ongelmia, ovat jotenkin käsittämättömästi menettäneet kykynsä yhdessä yössä toimia kasvattajina? Turtuneet, kenties?

Ai niin, tämä tapahtuu pk-seudulla. Mainitsen sen siksi, että kuulemani mukaan toimintatavat eri puolilla Suomea voivat olla erilaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu