Otsikkoruno

RUNO.


Haluaisin sydämeni takaisin
~ huokaus ~
hyvän ja kauniinkin.
Minun aikani tulee vielä..

Sinusta sykin ja elän.
Kun sinä et ole jakamassa elämää ihanaa?
Ehkä...

Kesään.
Kuka ties.

Joka saa nukkua pois yksin,
nurkkien takaa.

Väsähdinkö.
Myöhäistä..
Tämä on vain alku,
naulakkoa...

En halunnut sinua satuttaa
rakkauden ja kauneuden lähettiläs
itkien tai nauraen,
kutsuvieraana,
muu on mennyt, sinäkin, punatukkainen tyttö.

Rehellisenä.

Onko muitakin kipeitä kerran kuussa?
Rikkahana rellestäisin.

Kirjotta hänelle runon.

Kuinka paljon sinua rakastan,
sinä asut sen alla,
siellä viimeinen päämäärä on,
lintujen lauluun.

Jos tuon kaiken voisi löytää… sateenkaarenpäästä?

Kunnes se katoaa taivaanrantaan
yhtaikaa
unhoittuu
auringon tieltä.
Älä pelkää, rakas.
Oma hetkeni
lasipallossa.

Kuraisia unia!

Rakastan sinua koska olet sinä.
Sydämen muotoinen kakkara
kovin, kovin heikko.

Tässä ajassa.

Sinun tutuissa vaatteissa.

Anna meille ikuisuus.
~ Rakasta minua ~

eikö totta?

Uusiin seikkailuihin.

Ihanalta peppua vasten
kaikki se mikä sinulle on liikaa
kuin nokipannukahvi.
Ehtitään uamukahviseoroo.

ko mult puuttu!
Lopun pitäis siis kuulua:

- -

Ihanalta peppua vasten
kaikki se mikä sinulle on liikaa
kuin nokipannukahvi.
Ku mult puuttu!

ja muita vihreitä a-papuja?

Ihanalta peppua vasten
kaikki se mikä sinulle on liikaa
kuin nokipannukahvi.
Ko mult puuttu!

-

Lapsena etsittiin kuvasta kymmenen virhettä.
Isoisältä puuttui hattu
naisen rilleistä toinen sanka
ja tähdessä oli yksi sakara liikaa.
Muistatko.
Kun äiti huusi keittiöstä
ruoka on valmista.
Emmekä malttaneet lopettaa, se oli kovin
hassua.
Kunnes isän jalka
murskasi värikynät ja paperin.
Nyt istumme oikealla paikalla pöydän reunassa,
kaikki on kohdallaan.
Järjestelemme lauseita, leikkaamme ja liimaamme.
Kerromme kaikille
millaisia he oikeastaan ovat.

Siis virheitä, ja: p-apua!

Kurainen tanssi lasipallossa

Taas se Savolaenen
otti repun selkäänsä ja
vei postiiin
ties monennenko
kirjeenvaihtoilmoituksensa:
”Heitteillejätetty orpo
maski sumussa
erilaista kevättä odottava
nokipannukahvista
tykkäävä täysi 10.”

Postineiti frankkeerasi
ja sujautti kirjeen lähteviin,
salaa heitti viettelevän katseensa
syrjäsilmällä lipan alle.
Vuosia oli jo kulunut
lähes ikuisuus.

Aina sama juttu.

Neiti itkisi pitkään illalla
taas huoneessaan
käpertyneenä
vaaleanpunaisena
perhosena ikävissään.

Aamulla töihin
muurahaisena
mennessään miettien
hienoisia toiveitaan:
Eikö se pieni korppi
voisi heittää sitä lippalakkiaan
välillä vähän takakenoon,
päästäisi sen mustan jään
sulamaan.

Huoks!

Lähempää kuin
jostain kaukaa
saapuisi sitten
se valo
ja ottaisivat
yhdessä aurinkoa
laiturinnokassa
sateenkaaren alla
onnesta sekaisin
vajoten lemmen
helliin suukkoihin.

Muistatko isän.
Isoisältä hattu, ja toinen sanka.
Hassua.
Etsittiin äiti keittiöstä, jalka pöydän reunassa huusi,
ruoka, murskasi naisen rilleistä virhettä.

Lapsena.
Sakara tähdessä puuttui.
Yksi oli, kaikki
liikaa.

Järjestelemme kuvasta,
oikealla,
leikkaamme, kunnes kymmenen kohdallaan.
Ja istumme paikalla.

Se oli oikeastaan.
Lauseita.
Värikynät nyt, paperin, on valmista?
Emmekä malttaneet, kovin
lopettaa.

Kun kerromme, liimaamme.
Ja kaikille he ovat.
Millaisia.
On.

- - -

RUNO 12 03 07

Äiti käänsi viestin mulle,
ja mä sun äidille... melkein...
mutta maltoin mielen.
En halua käyttää ihmisiä pelinapp. niinku teet.
Ole ystävällinen ja jätä äitini rauhaan.
Ei oo kiva että yrität tuhota meidän keskustelu yhteyden
kiusaamalla mua hänen kautta, etten voi enää
hänenkä viestejä lukea.
Mutta pääasia että saat kiusata ja torpedoida
ihmisten yksityiselämää?
jos ei saa hallittua lirkuttelulla ja hymyilyllä
yrität painostamalla,
pääasia että
jotenkin?