Minä kärsin nukkuessa todella pahasta ääniherkkyydestä. Nukun korvatulpat päässä ja silti herään joka ikiseen rasahdukseen ja nukahtaminen uudestaan on vaikeaa. Tietääkö joku voiko tällaista vaivaa hoitaa jotenkin? Mikä teitä on auttaut? Olen todella epätoivoinen.
ääniherkkyys
Laara75
1323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...Olen todella herkkä erilaisille äänille, kun yritän nukkua. Ärsyttää kaikkein pienimmätkin rasahdukset ym. narinat. Olen parikymppinen nainen ja pari vuotta sitten ilmaantui ensimmäisen kerran unihalvaus-oireita. Olen perinyt sen isältäni, sillä hänkin kärsi nuoruudessaan unihalvauksesta silloin tällöin.
Viime syksynä unihalvauteni paheni niin paljon, että koin ruumiista irtautumisen. Johtui kai stressistä ja koulupaineista.
Tämän vuoden tammikuussa vanha televisioni alkoi pitämään sellaista naskuntaa aina sammutettuani sen(johtuu kai viilenemisestä, TV siis samassa huoneessa missä nukun). Minun täytyy nykyään joka ilta kun menen nukkumaan, siirtää TV muualle asuntoon. En vaan pysty nukkumaan kun se naksuu. Lisäksi käytän myös korvatulppia silloin tällöin.
Enpä itsekään tiedä mikä tuohon vaivaan auttaisi?!Se on kyllä kamalaa kun pienetkin äänet herättävät ja haittaavat nukkumista..