onko

onko oikein kun pihaparlamentissä hallituksen jäsenet sopineet että saa parkkeerata ja lämmittää autoaan.tästä tietoisia ollut vain hallitus.kaikko pysäköijät ovat heidän lapsiaan.mustaa valkoisella ei ole.tätä käytäntöä jatkunut kohta 8 vuotta.onko lainvoimainen.
81177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä se on ihan oikein. Laki kieltää tarpeettoman joutokäynnin tiellä, mutta ei pihalla.
Esim. omakotitalon pihalla kiinteistön omistaja voi pitää autoaan joutokäynnillä niin kauan kuin haluaa.

faktaa

«Asetus» «ajoneuvojen» käytöstä tiellä 4.12.1992/1257

5 § (19.12.2002/1243)
Moottorikäyttöisen ajoneuvon tarpeettoman joutokäynnin kielto
1. Moottorikäyttöisen ajoneuvon seistessä muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi ei ajoneuvon moottoria saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Lämpötilan ollessa alle -15°C saa moottoria ennen ajoon lähtemistä kuitenkin käyttää enintään neljä minuuttia. Traktorin, moottorityökoneen ja auton alustalle rakennetun työkoneen moottoria saa kuitenkin käyttää ennen ajoneuvolla tai koneella tehtävän työn alkamista ajoneuvon toimintavalmiiksi saattamiseen tarvittavan ajan.

2. Joutokäynnin kielto ei koske kiireellisessä tehtävässä olevaa hälytysajoneuvoa, poliisin virkatehtävässä käyttämää ajoneuvoa eikä katsastuksen osana toimitettavaan pakokaasumittaukseen odottavaa ajoneuvoa. Kielto ei myöskään koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite, kuten jätteenpuristin, kompressori, pumppu tai nostolava, vaatii moottorin käyttämistä.

Äänestä
  • "Kyllä se on ihan oikein. Laki kieltää tarpeettoman joutokäynnin tiellä, mutta ei pihalla.Esim. omakotitalon pihalla kiinteistön omistaja voi pitää autoaan joutokäynnillä niin kauan kuin haluaa."
    Yhtä lailla on joutokäynti kiellettyä niin yksityisellä kuin julkisella paikalla.

    On tietenkin hyvä että laitat asiaa koskevan lain näkyviin vastauksissasi, mutta suosittelisin että myös itse lukisit niitä vähän tarkemmin ennen vastaamistasi.

    Jos nyt haluat perusteluja, niin tuon joutokäynnin kiellon taustalla on hyvän ilmanlaadun säilyminen. Kyllä käsittääkseni se pakokaasu pilaa ilmaa yhtä lailla, riippumatta siitä, tuleeko se tielle tai yksityiselle pihalle pysäköidystä autosta. Se on tietenkin eri asia, kenellä on intressiä lähteä kiertelemään toisten pihoja kellon kanssa, pitkäänkö auto käynnissä, muttei se silti ole sen laillisempaa kuin julkisella paikalla tapahtuva tyhjäkäynti.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    "Kyllä se on ihan oikein. Laki kieltää tarpeettoman joutokäynnin tiellä, mutta ei pihalla.Esim. omakotitalon pihalla kiinteistön omistaja voi pitää autoaan joutokäynnillä niin kauan kuin haluaa."
    Yhtä lailla on joutokäynti kiellettyä niin yksityisellä kuin julkisella paikalla.

    On tietenkin hyvä että laitat asiaa koskevan lain näkyviin vastauksissasi, mutta suosittelisin että myös itse lukisit niitä vähän tarkemmin ennen vastaamistasi.

    Jos nyt haluat perusteluja, niin tuon joutokäynnin kiellon taustalla on hyvän ilmanlaadun säilyminen. Kyllä käsittääkseni se pakokaasu pilaa ilmaa yhtä lailla, riippumatta siitä, tuleeko se tielle tai yksityiselle pihalle pysäköidystä autosta. Se on tietenkin eri asia, kenellä on intressiä lähteä kiertelemään toisten pihoja kellon kanssa, pitkäänkö auto käynnissä, muttei se silti ole sen laillisempaa kuin julkisella paikalla tapahtuva tyhjäkäynti.

    Jos kerran tuo Williamin vastaus oli puppua, niin voisitko neuvoa, mistä löytyy asetus ajoneuvojen käytöstä pihallla, niin voitaisiin tarkistaa.

    Äänestä

  • puppua kirjoitti:

    Jos kerran tuo Williamin vastaus oli puppua, niin voisitko neuvoa, mistä löytyy asetus ajoneuvojen käytöstä pihallla, niin voitaisiin tarkistaa.

    ..asetus jonka William antoi vastauksensa yhteydessä oli ihan oikea, mutta vastauksessa ollut lain tulkinta oli virheellinen.

    Eli Williaminkin asetuksessa sanotaan suoraan, että tarpeeton tyhjäkäynti on kiellettyä, ja siihen annetaan vain muutama poikkeus, kuten hälytysajoneuvot tai työkoneet/kuorma-autojen työkoneet, jotka vaativat käytön takia ajoneuvon käynnissäoloa. Mutta siinä ei ole rajattu, ettei laki koskisi myös yksityisiä pihoja, vaan yhtä lailla on mahdollista että rikesakko napsahtaa tyhjäkäynnistä oli auto sitten tiellä tai pihassa.

    Oletko tosissasi. Asetuksen otsikkohan oli, asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä.

    Väitätkö siis, että poliisi tai pysäköinninvaltoja voi saapastella omakotitalon pihalle ja laittaa p-virhemaksun tyhjäkäynnillä olevan auton tuulilasiin.

    Äänestä

  • tosissasi ? kirjoitti:

    Oletko tosissasi. Asetuksen otsikkohan oli, asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä.

    Väitätkö siis, että poliisi tai pysäköinninvaltoja voi saapastella omakotitalon pihalle ja laittaa p-virhemaksun tyhjäkäynnillä olevan auton tuulilasiin.

    ..koska tuo asetus toteuttaa kahden eri lain määräyksiä joutokäynnin osalta. Eli, tieliikennelain 86 §, silloin kun joutokäynti tapahtuu tiellä tai eräissä osissa taajamaa, ja ympäristönsuojelulain 13 § muilla alueilla.

    "Väitätkö siis, että poliisi tai pysäköinninvaltoja voi saapastella omakotitalon pihalle ja laittaa p-virhemaksun tyhjäkäynnillä olevan auton tuulilasiin."

    Luehan tuosta:
    "Auton tyhjäkäynti
    rasittavaa 13.02.2007 09:44

    Miten saan piha-alueella olevan asukkaan lopettamaan naurettavan auton tyhjäkäytön? Muutama minuutti on ihan ok, mutta vaikea ymmärtää -5 asteessa yli puolen tunnin tyhjäkäyttöä pari kertaa päivä - kahdella autolla - asukkaan istuessa sisällä.

    Järkipuhe ei auta, mutta veikkaisin, että parit sakot saattaisivat piristää muistia."

    "Auton tyhjäkäynti
    Nokian kihlakunnan poliisilaitos 20.02.2007 16:04

    Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa käyttää kaksi minuuttia ennen liikkeelle lähtöä. Lämpötilan ollessa alle -15 astetta, autoa saa käyttää enintään neljä minuuttia ennen liikkeelle lähtöä. Muutoin asiasta sanktiona on pysäköintivirhemaksu, joka Nokialla on 25 euroa.

    Ville Korhonen
    vanhempi konstaapeli"
    http://www.poliisi.fi/poliisi/discuss.nsf/vwbycategory/7A0F5484DD070AC4C2257281002A889F

    Äänestä

ylimääräinen yhtiökokous päälle, ja hallitus uusiksi, näyttöhän on..
vaikka hallituksella olisikin osake-enimistö niin hallitus ei voi päättää omien puolesta asioita, jäävisyys estää sen, vedotkaa siihen..
Vaikeaa, onko osakeyhtiö, asunto-osakeyhtiö vai mikä???
maalaisjärjellä vaan ajattelin..

Äänestä

on se kyllä niin väärin, niin väärin, ettei väärimmin enää voi olla. Kaikki autot pitäisi panna pinoon ja polttaa roviolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikein.muita kohtaan kirjoitti:

onko oikein kun pihaparlamentissä hallituksen jäsenet sopineet että saa parkkeerata ja lämmittää autoaan.tästä tietoisia ollut vain hallitus.kaikko pysäköijät ovat heidän lapsiaan.mustaa valkoisella ei ole.tätä käytäntöä jatkunut kohta 8 vuotta.onko lainvoimainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu