Kaikille jotka ottivat osaa viimeaikaisiin keskusteluihin. Sain itseni käyntiin ja viimeisteltyä keskeneräiset käsikirjoitukseni, joista toinen tulee julkaisuun syksyllä, noin 1000 kappaleen painoksella. W G:lle rauhoittaen, ei sisällä tuunaustarinaa. Se aika on vasta tulevaisuudessa.
Että tämmöistä ja aurinkokin paistaa.
T. ®Sherlokki © 2007
Että tämmöistä ja aurinkokin paistaa.
T. ®Sherlokki © 2007
Vastaukset 29
Vanhimmat
kustantaja? Mikä on kirjan nimi?
Mistä saa ostaa tai tilata?
Valitettavasti tarkoitus ei ollut markkinoida kirjaa tällä nimimerkillä. Uskon sen myyvän omalla sisällöllään. Lähinnä halusin kiittää tämän palstan vakiohenkilöitä, sekä rekisteröitymättömiä raakkujia.
Täällä saa niin sanotusti hanat auki. Toivon myös monen saavan tästä kannustusta ja uskoa omiin teksteihinsä.
T. ®Sherlokki © 2007
oman nimimerkin ylistämisviesti ;D
Kiitin muita nimimerkkejä, mutta toisaalta täällä on tapana kääntää positiivisuuskin negatiiviseksi.
Kirjan kirjoittaminen ja julkaisu on monen tavoite, enkä osaa sitä ainakaan hävetä.
T. ®Sherlokki © 2007
negatiivisuus! Vain pessimismi ja kyynisyys.
En myöskään ollut ihan tosissani, vaan siinä tosikkuuden kiellekkeellä.
Kun astuu tosikkuuden kielekkeelle, se viettää..., vaikka mitä ilmaan huutaisi.
T. ®Sherlokki © 2007
Kasku. Vitsi. Tsoukki. Pila. Huono, myönnettävästi (kuten aina), mutta koska se ei ollut tosissaan heitetty ja täysin pilailumielessä, minä pidätän oikeuden kutsua minun kirjallistunutta mauttomuuttani vitsiksi joka tapauksessa.
Illat!
No, kukin taaplaa tyylillään. Tuntisin itseni kirjoittajana epäonnistuneeksi, jos jämähtäisin tälle ahdashenkiselle palstalle.
Miten sinun epäonnentuntemuksi liittyy asiaan.? Ajatteletko tätä yhtenä etappina, ei uudestaan voi tulla. Ahdasmielinen tämä kieltämättä on, mutta sehän vain lisää energiaa.
T. ®Sherlokki © 2007
Okei, omakustannepulju Pilotin sivuilta löytyi vain yksi sun profiiliin sopiva. Tässä profilointikriteerit: teksti on 1.) novelleja, 2.) kirjoittaja on mies, joka on 3.) vähintään 45-v ja jolla on 4.) paljon vapaa-aikaa sekä 5.) hirtehishumoristinen ote elämään.
Mikä ei sovi kuvaan: 1.) vaimo
Mä teen saman haun syksyn korvilla, senkin vanha kettu.
*********************************************************
Makuuhaava
Reijo Häkkilä
Kirjoittaja on 60-vuotias kynäilijä, pakinoitsija, sairaseläkeläinenkin Hämeenkyröstä. Elämänkokemusta on kertynyt tautikirjollinen, torikauppiaasta maatalouslomittajaan. Väliaikaista kai on ollut vaan, paitsi sama vaimo 40 vuotta, kolme tytärtä ja lähes viisi lastenlasta.
Näytteleminenkin oli muutaman kesän sekoiluelämys. Turhatiedon lukeminen jatkuva oireyhtymä.
Kaikesta tuosta ja paljosta muustakin ehkä tihkuu jotain kirjotuksiin. Toiset nauttivat lukemastaan, toiset siitä että jättävät lukematta.
“Jos oma teksti tuntuu hyvältä, arkistoi se roskakoriin. Tämä ylittää hipoen oman sietokynnyksen.”
Puhui jotakin omakustanteesta?
Taisi vainukoira haistaa väärää vaatetta ; )
T. ®Sherlokki © 2007
1.) En maininnut tyylilajia
2.) Täsmää
3.) En kommentoi
4.) Väärin, vapaa-aikaa ei ole juuri lainkaan, työ ja harrastukset vie kaiken ja kirjoittaminen on vasta neljäntenä.
5.) Tilanteesta riippuen. Aika moni epäilee tosikoksi. (Nauran nurkan takana.)
T. ®Sherlokki © 2007
Hitto Reijo, jos sä pydeet, niin mäkin! Miten mikään enää maistuu miltään?
Ich bin ein Berliner Reijo, ich bin!
Hieno homma, en voi muuta sanoa!
Toivon tämän kannustavan toisiakin. Mitään ei saa ilmaiseksi, pitkä ja kivinen tie, jos haluaa tekstinsä toisten luettavaksi. Kun se ostaa joku ilman taustatietoja, pelkän tekstin takia, tavoitteen voi sanoa saavutetun. Jos taas haluaa saada elantonsa kirjoittamisesta, tie on vieläkin kivisempi.
T. ®Sherlokki © 2007
Kraaaaaaaaaaakkkkkkk!!!
Juu. Luin kyllä ilmoituksesi jo eilen, mutta muutuin siinä samassa aivan hyytelöksi ja tarrauduin tahmaisena vihreänä klönttinä odottelemaan, että mitä-kuka-häh. Vasta nyt tänään aamulla lukiessani muiden onnitteluja uskallan pistää omani, vaikkakin näppini ovat edelleen aivan tönkköinä eivätkä tahdo irroittaa vaan tarrautuvat kouristuksenomaisesti näppikseen, eikä tule mitään uutta ja luovaa, joten pakko oli kaivaa arkistosta seuraavat rivini, jotka haluan näin lähettää
Onnitteluni Vanhalle Kirjailijanalulle!
kun luulee tietävänsä lopun
se onkin jo mennyt menojaan
ja aina jossain kauempaa
kuuluu torvensoitantaa
kuinka ollakaan
puutarha kukoistaa
sipulikin kuoritaan
kerros kerrallaan…
eikä kahta samanlaista olekaan
paljon onnea, hyvä kun inspiroit meitä muita! Veikkaan että olisiko huumoripitoinen juttu? Hiukan vain saunailtatekstiäsi lukeneena, joka oli varsin viihdyttävä, tuli mieleen tämmöistä (tai siis, näin muistelen, että se oli sinun tekstisi).
Toivon itsekin jossain vaiheessa saavani jotakin valmiiksi, joten hyvä esimerkki tässä vaiheessa tuo työintoa.
Kaikissa teksteissäni löytyy huumoria, joskus vain pahasti pinnan alla. Mutta ei pelkkä huumoriteksti, teen näistäkin paloista ehkä joskus kokoelman, ovat lähinnä sellaisia lämmittely/irroittelu juttuja.
Hyvä että olet saanut työinnon päälle, vaikka välillä vähän nuukahtaisikin, kannattaa jatkaa. Jos ei usko itseensä, ei kukaan muukaan usko. Kannattaa myös laittaa tänne jotain tekstejä ruodittavaksi, vaikka tulisi lunta tupaan, niistä aina oppii jotain, kun pahin kiukku on ohi.
T. ®Sherlokki © 2007
Yleensä painosmäärä on alhaisempi, tietääkseni.
Kustantajalla on siis Sherskan suhteen hyvät odotukset.
Omakustannekirjaa tuskin kannattaisi painaa tuollaista määrää.
Satujose eli Kipakka sentään ilmoitti kustantajan nimen. Sen voisi Sherskakin tehdä.
Niin, ja ilmoitusasiana: Minuakin ovat kustantajat painostaneet julkaisemaan jotakin. Kai siihen pian on suostuttava, vaikka olen yrittänyt toppuutella.
Enpä ymmärrä mitä tekisit kyseisellä tiedolla? Enkä toimi kuten kipakka.
Ostakaa kotimaista kirjallisuutta, se on tarpeellista.
Ilmoitusasiaan:
Suostu ihmeessä, luettavaa ei ole koskaan liikaa.
T. ®Sherlokki © 2007
Finlandia palkintoja jaetaan vain yksi vuodessa. Nyt tuntuu olevan liikaa tunkua siihen suuntaan.
Lukisin tietysti kirjasi.
Noinhan se, annetaan tämän vuotinen Sherskalle, varasin vasta ensivuoden finlandian.
Tosin nykyinen työni on sitä kiva, että voi hyvinkin olla etten kirjoita jatkossa mitään?! Ehkä keskityn seuraavaksi oman vaatemalliston luomiseen.
Kahdeksan vuotta harrastekirjoittajana, vuosi työksi kirjoittaen on hiivuttanut tarinointi tarpeeni aika pieneksi, vai olisiko niin, että elämä oikeni, eikä "pakkoa" kirjoittaa enää ole. Onneksi tällä palstalla ei koskaan ollut merkitystä sillä kirjoittiko paljon vai vähän, riittää kun availee suutaan oikeissa kohtaa, väärällä tavalla.
Toivottavasti ei koskaan tule omalle kohdalle, lähinnä turhan kansan pippalot.
Kirjoittamisen vaihdat rätteihin?
No joo, ehkä se voi tehdä hyvää vaihtelua, tosin uskoin sinun jo olevan lähes kynnyksellä. Loppuiko rohkeus? Voihan se olla mainitsemasi kyllästyminen, joten vain ei sovi antamaasi kuvaan itsestäsi. Tai tietysti, jos työkseen kirjoittaa, niin se alkaa maistua työltä. Siksi en kirjailijaksi ammattina edes halua, mutta hauska on saada jotain aikaiseksi.
Loppukommenttisi saa nyt mennä karvoineen, on muita kiireitä.
T. ®Sherlokki © 2007
Odotamme syksyksi romantiikkaa Karistolta, kipakkaa sellaista.
Tämä ylitti uutiskynnyksen. Aihe vaan on just niin....
No käydään selaamassa, jos kohdille osuu.
T. ®Sherlokki © 2007
Multa kans veivät melkein käsistä ja nyt kilpailevat siitä kuka saa kustantaa - katsotaan nyt ylin tarjous.
En sano millä nimellä, enkä sitä, mitä se on, proosaa, runoja vai novelleja, enkä kerro koska se sitten tulee ulos.
Mutta uskokaa nyt vaan tämäkin, näin rohkaisen teitä kaikkia muitakin että yrittäkää vaan, ja uskokaa niin ehkä joskus tekin...
Niin, uskoittehan te nyt sitten. Älkääkä udelko enempää, en ole täällä mainostamassa itseäni.
∞© The Kirjailija Wattsson ∞©
Terve epäily on aina paikallaan. Kun ei kuitenkaan ole todistelun painetta, jäänemme pattitilanteeseen.
T. ®Sherlokki © 2007
Kun muistelin joskus viime vuonna tai edellisenä sinun kirjojasi jo kustannetun. Vai muistanko väärin?
Väliäkö tuolla.
Onnea kuitenkin. Työtä tekemättä ei moinen onnistu kuin joillekin julkisuuden lemmikeille. Joilla heilläkin ilmeisesti haamukirjoittajat.
Haluan juuri korostaa kovaa työtä ja pitkäjänniteisyyttä. Tämä päivä vaatii erilaista tekstiä, jotta pystyy saamaan itsensä esille julkkisten helpon rahan koukusta, johon kustantajat menevät. Enkä sitä enää edes kritisoi, koska julkaisemisella on tarkoitus tehdä rahaa.
T. ®Sherlokki © 2007