MINULLÄ SYÖPÄ??!?!?!?

Moi,

Minulla on ollut joku puoli vuotta patti kaulassa. Se on kuitenkin sen kokoinen, että sen huomaa. Pelkään, että minulla on Lymfooma eli imusolmukesyöpä. Pää tuntuu joskus kipeältä ja väsymystäkin esiintyy ja vaikea sanoa onko vaikeampi hengittää (tavallisia oireita). PELKÄÄN ETTÄ KUOLEN:(?

NEUVOJA?
112511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

suosittelen,että menet lääkärille,siellä selviää mahdollisesti mikä on kyseessä :) et saa muuten rauhaa,jollet tee asialle jotain.

Äänestä
  • Kaulassa voi olla monenlaisia patteja. Eikä syöpään kuole läheskään aina.Lymfoomaa sairastavista paranee jopa 80%.
    Mutta käy ihmeessä lääkärillä sitä pattiasi näyttämässä.

    Äänestä

jo ihan mielenrauhasi takia. Patti on todennäköisesti ihan harmiton, se voi olla ihan tavallinen sidekudoskasvain joka ei ole vaarallinen. Minulla on ollut sellainen, ja leikattiin pois.

Äänestä

Tyttärelläni on myös pitkään ollut patti kaulassa. Lääkäri tutki sen ja ihan harmiton patti se on. Yleensä näin ovat mutta kannattaa näyttää terveydenhoitajalle tai lääkärille varmuuden vuoksi.

Äänestä

leikattiin kaulalta 19-vuotiaana nestekysta. Vaaraton. Lekurille vaan näyttämään. Päänsärkykin voi johtua ihan jostain muusta!

Äänestä

Jos se sivulla, siellä missä imusolmukkeet, tulee helposti mieleen mononukleoosi eli nk. pusutauti. Googlettamalla saat siitä lisätietoa. Minun 16 v pojallani se löydettiin ala-asteikäisenä kun se oli helmen kokoinen ja kova mutta ne ovat vaarattomia.

Jos patti tuntuu enempi etupuolella ja vain vähän jommallakummalla sivulla, saattaa kilpirauhasesi oireilla.

KAIKKI PATIT EIVÄT OLE SYÖPÄÄ.

Äänestä
  • eli älä missään tapauksessa jää kotiin ihmettelemään vaan nopeasti terkkariin ja tutkimuksiin!!! itselläni leikelty useita kasvaimia vähän sieltä sun täältä, mutta ei olleet syöpää. kandee kuitenkin varmistaa ja hoitaa asia kuntoon.

    Äänestä

  • parannettavissa kirjoitti:

    eli älä missään tapauksessa jää kotiin ihmettelemään vaan nopeasti terkkariin ja tutkimuksiin!!! itselläni leikelty useita kasvaimia vähän sieltä sun täältä, mutta ei olleet syöpää. kandee kuitenkin varmistaa ja hoitaa asia kuntoon.

    Hmmm.....Tarkkuutta please....Ainakin mikäli haluat aloitajan lukevan viestisi...Nythän hän voi luulla että keskustelet minun kanssani!

    Äänestä

Minullakin on patti kaulassa,mutta johtuu niskojen lihasten jäykkyydestä, on ns. kuonapatti.
Käy lääkärissä, äläkä odottele.

Äänestä
  • Käy näyttämässä heti lääkärissä. Saat rauhan. Itselläni on ollut pienestä saakka kaulassa patit, jotka ei sitten ole olleet vaarallisia. Jos olisikin kasvain, älä odota, mitä pikemmen hoitoa sen parempi mahd. parantua. Tänään soitto lääkäriin ja mene vaikka kaverin kanssa sinne.

    Äänestä

se on aataminomena...väsymys ja päänsärky johtuu alhaisesta hemoglobiinista..
käy ny viel lääkärissä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16-vuotias poikaaaaaa kirjoitti:

Moi,

Minulla on ollut joku puoli vuotta patti kaulassa. Se on kuitenkin sen kokoinen, että sen huomaa. Pelkään, että minulla on Lymfooma eli imusolmukesyöpä. Pää tuntuu joskus kipeältä ja väsymystäkin esiintyy ja vaikea sanoa onko vaikeampi hengittää (tavallisia oireita). PELKÄÄN ETTÄ KUOLEN:(?

NEUVOJA?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu