Tämä tapahtui noin parikymmentä vuotta sitten kun itse olin päälle parikymppinen. Olin merenrantamökillä yksin ja naapurimökissä samoin yksin vähän vanhempi nainen. Tunsimme toisemme kyllä ennestään muutaman vuoden takaa. Päivät kuluivat ensin kumpikin tahollaan uiden ja aurikoa ottaen. Näin hänenkin uivan alasti ja ottavan aurinkoa bikineissä. Hän pyysi minua iltapäiväkahville ja päätimme soutaa läheiselle pikkuluodolle kahvikorin kanssa. Minulla oli vanhat simpparit ja hänellä hellemekko. Kun hän istui perässä ja minä soudin niin en voinut olla huomaamatta että lyhyen mekon alla ei ollut housuja lainkaan vaan tummat pillunkarvat näkyivät. Siinä rupesi uimahousujen läpi kulli paisumaan ja maihin tullessamme kulli pigotti kankaan niin että hänkin sen huomasi ja hymyili vaan. Katoimme kahvin kalliolle ja nautimme kesäpäivästä.Hiekkainen poukama kutsui uimaan vaikka hän ensin sanoi uimapuvun puuttuvan. Sanoi että alastihan me tähänkin asti on uitu aika lähekkäin ja niin hän pyysi saada mennä ensin veteen , avasi mekkonsa ja juoksi veteen. Odotin vähän ja siellä hän sitten kääntyi katsomaan kun minä alsti kulli seisoen kahlasin hitaasti matalaan veteen. Mikä vapauden tunne puolin ja toisin. Uimme pitkään eri tavoilla ja minä piruuttani rupesin selälläni kellumaan jolloin killi kohosi vedestä kuin torni. Silloin hän ei enää voinut hillitä itseään vaan tarttui käsin kiinni kullista uitti minua kuin laivaa ja sanoi sen olevan suuri.Minä puolestani otin hänet eteeni istumaan kullin päälle kun vedessä ei ihminen paina juuri mitään. Rannalle päästyämme vaivuimme kalliolle nainen päällä kulli suussa ja minä nuolemassa pillua. Ei ihme että laukesin hänen suuhunsa sellaisten leikkien jälkeen. Emme voineet heti panna kun ei ollut kortonkeja mukana. Soudimme takaisin molemmat alsti ja sain nyt katsella kun hän sousi pillu vielä punaisena. Rantaan päästyämme kipaisin mökiltä siellä olevat muutamat kumit ja rupesimme nusimaan rantakalliolla vähät välitämättä vastarannasta josta ainkin kiikarilla hyvin näki yli kuten joskus olin itse katsellut erään pariskunnan panopuuhia.
Seuraavana päivänä kirkonkylän kioskilta punastelevalta myyjä tytöltä kävin ostamassa paketin kortonkeja ja vähän ruokaa. Illalla lämmitettiin sauna ja enää ei tarvin nut saunoa ja uida yksin. olimme kumpikin puutteessa ja sain kerrankin nussia tarpeeksi. Olimme päivät pitkät alsti ja viikon päästä ruskeita kuin papu ilman rajoja. Hänen miehensä oli pitkään merillä ja minulla ei ollut vakiheilaa. Kumpikin sai mitä halusi
Aurinkokesä
Kesäpano
2
16864
Vastaukset 2
- tarina
kertakaikkiaan.Huonosti ja typerästi kirjoitettu! Olisit mieluummin kertonut seksistänne! :(
- eihän
nusimaan rantakalliolla vähät välitämättä vastarannasta josta ainkin kiikarilla hyvin näki yli kuten joskus olin itse katsellut erään pariskunnan panopuuhia.
Kuka oli tiiraillut vastarannalla, kirjoittaja kenties.
Ei ihme että olet yksinäinen luuseri.Surkein ikinä lukemani!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491