Olen mitä luultavammin menossa töihin kassaksi tai myyjäksi kauppaan. Aloitan hommat osa-aikaisena jo nyt keväällä ja jatkan kesällä kokopäiväisenä. Aikaisempaa kassakokemusta ei ole ihan muutamia kertoja lukuunottamatta.
Te jotka työskentelette kassalla, mitkä ovat yleisimpiä ongelmatilanteita joita kassalla tulee (siis ihan perusjuttuja, joita ei ehkä tottuneena edes tajua itse kun osaa jo työnsä)?
Esimerkiksi ihan sellaisia, että jos asikas päättääkin olla ostamatta esimerkiksi jäätelöä tai maitopurkkia, ilmeisesti häntä ei itse pyydetä viemään tuotetta takaisin sillä jono jäisi junnaamaan kun muut ostokset jäävät odottamaan? Jäätelö esimerkiksi sulaa nopeasti, joten lähteekö kassa itse sitä viemään vaikka olisi jonoa (saako kassalta muutenkaan poistua jos ei ole asiakkaita näkyvissä?) vai voiko jonnekin soittaa ja pyytää heitä viemään? Entä jos tuotetta ei ole punnittu?
Tai jos olet vetänyt jo kaikki ruoat läpi ja maksuvaiheessa asikkaan kortti ei toimi, jääkö jono odottamaan siksi ajaksi että asiakas saa haettua rahat automaatilta?
Näitähän riittäisi vaikka kuinka, kun alkaa miettimään :D Sitä vielä mietin, että onko ensimmäiset päivät lähinnä muiden seuraamista ja välillä kokeilaan itsekin kassalla, vai työnnetäänkö minut heti kassalle ja perehdyttäjä seuraa takana ja neuvoo? Millainen kielitaito vaaditaan, jotta saa kielilisän (asun kaksikielisellä paikkakunnalla)?

Vastaukset 4
Vanhimmat
maitopurkki tai jäätelö sivuun, mutta se pitää saada nopeasti takaisin kylmään. Voi pyytää kollegaa viemään, jos hän ehtii. Muussa tapauksessa tällaiset tuotteet menevät hävikkiin = tappiota kaupalle. Asiakasta ei ainakaan meillä juoksuteta, vaan kassa vaihtaa / vie pois tavaran, käy punnitsemassa unohtuneet jne. Jos on yksin kassalla ja on pakko poistua (esim. tuo punnitus), kassan voi lukita siksi aikaa. Nämä kaikki on kauppakohtaisia juttuja, joissain kassa ei ole koskaan yksin, joissakin asiakasta pyydetään punnitsemaan tavara itse jne. Monissa suurissa kaupoissa on kassan lähellä "varavaaka" jossa voi punnita ettei tarvitse sen takia laukata toiselle puolen myymälää.
Jos kortti ei toimi tai rahapussi unohtunut autoon tms., kassatapahtuman voi keskeyttää ja ottaa välillä seuraavan asiakkaan, sitten taas jatkaa kun edellinen tulee takaisin. Nämä ja monet muut jutut oppii aika nopeasti siinä harjoitellessa.
Joissakin kaupoissa harjoittelija kurkkii kassan selän takaa, mutta meillä istutetaan heti tuolille ja perehdyttäjä on ensimmäisen päivän selän takana seuraamassa ja neuvomassa. Seuraavana ollaan ilman perehdyttäjää, mutta lähistöllä on aina joku kokeneempi.
Oma lukunsa on humalaiset jotka alkavat kinaamaan kun eivät saa kaljaa, mutta niissä pitää vain olla tiukkana, kohteliaana ja jämeränä. Kun ei niin ei. :)
Kielilisästä en tiedä, selvinnee kaupan TES:istä (finlexin sivut).
valehdellut haastattelussa että olet täysin kokenut kassa niin sinut kyllä perehdytetään noihin kaikkiin juttuihin ja nihin on varmasti olemassa aika selvät sävelet kaupoissa! Kehoittaisin menemään töihin avoimin mielin ja kysymään KAIKKEA mikä askarruttaa kun asia sattuu kohdalle. Voit pyytää että saat pitää aluksi harjoittelija kylttiä rinnassa ja sanoa myös asiakkaille että olet vasta aloittanut niin ymmärrystä yleensä löytyy siihen jos kysytkin asiaa jota et tiedä. Asiakkaan kysymykseen voi myös sanoa ettei tiedä. Tärkeintä on että olet valmis ottamaan selvää. Selvitä ihan ensin MISTÄ saat tietoa, sitten opit asiat ulkoa pikkuhiljaa.
Joissakin kaupoissa on sellainen käytäntö, että kielilisän saa kun suorittaa opetushallituksen kielitutkinnon. Ne järjestetään huhti- ja marraskuussa. Eli sun kannattaa alkaa aika nopeasti selvittämään asiaa jos haluat saada kielilisää heti alusta asti:) (Jos tuleva työpaikkasi tuota tutkintoa edellyttää)
Joissakin liikkeissä taas kielilisää maksetaan automaattisesti, jos kuitenkin joutuu vaikkapa sitä ruotsia käyttämään joka tapauksessa ainaki jonku verran, osasipa sitä sitte paremmin tai huonommin...:) Kannattaa selvittää pian mikä on käytäntö sen sinun tulevan työpaikan kohdalla.
Työskentelin kassalla suuressa kaupassa, CM, mutta käytännöthän saattaa vaihdella eri kaupoissa. Jos asiakas ei ostanut jotain helposti pilaantuvaa tuotetta, esim, juuri maito tai jäätelö, ja ei itse päässyt viemään pois, niin sitten soitettiin vahtimestaria viemään pois tai kysyttiin, jos joku muu kassahenkilö voi viedä pois.
Kassalta ei saanut poistua ilman lupaa viemään tavaroita ym., vaan piti soittaa kassatoimistoon ja kysyä lupa. Ja niin kuin aikaisemmin jo vastattiin, jos asiakkaan kortti ei kelpaa, niin sitten voi keskeyttää kuitin ja vetää seuraavien asiakkaiden tuotteita. Sama juttu, jos asiakas lähtee hakemaan esim. autosta unohtunutta henkilöllisyystodistusta. Jos ostokset ovat yli 50 € ja asiakas maksaa maksukortilla, on henkilöllisyys todistettava.
Aika usein tuli myös eteen sellainen tilanne, että tuotteesta puuttui hinta. Silloin soitettiin osastolle, josta tuote oli ja kysytiin koodia. Yleensä meillä asiakkaat käviviät punnitsemassa hedelmät, jos olivat unohtaneet. Jos jonoa ei ollut ja istui "lähellä vaakaa" niin silloin yleensä kassahenkilö kävi punnitsemassa.
Minä sain todella hyvän koulutuksen. Ensimmäisenä päivänä kokenut kassanhoitaja näytti jotain perusjuttuja, esim. tuotteiden skannaaminen ja maksutapahtumat, suljetulla kassalla ja sitten hieman seurailin kokeneen kassanhoitajan työtä. Seuraavana päivänä seurasin hetken sivusta ja sitten pääsin itse hommiin. Kokenut kassanhoitaja katseli sitten selän takana ja neuvoi. Noin viikon ajan "selkäni takana" istui kokenut kassanhoitaja.
Kyllä varmasti opit talon tavat nopeasti.