Ajattelin äänestää mutta en tiedä ketä äänestäisin. Päätin kokeilla mtv:n vaalikonetta. Vaalikone jauhoi listan ehdokkaita joista valita omansa. Listaa tarkemmin tutkiessa huomasin, että laimeasti ja varovaisesti vastaille saa hyvät keskiarvot joilla pääsee tämmöisen nukkuvankin listaan. Varovaisuutta noudattaen kun ei suututeta ketään.
Otetaan esimerkiksi Lintilä. Työelämää ja verotusta koskevissa asioissa ollaan matalalla profiililla, ettei vain suututeta elinkeinoelämänedustajia (voi mennä monta hyvää virkaa sivu suun). Hatun nosto kuitenkin NATO-kannanotolle, taisi olla ainoa kysymys missä oli selkärankaa selvään kantaan.
Entäs sitten Puumala. Ei mitään mielipidettä mihinkään. Säälittävää nyherrystä keskipisteen ympärillä. Ei edes selkeätä varmuutta, että haluaako keskustaa hallitukseen. Anteeksi että olen olemassa meiningillä ei eduskunnassa pärjätä.
Mitäpä tekee kristilliset. Heille elämää tärkeämpi kysymys näyttää olevan alkoholiveron korotus. Kallis pitää sitä tärkeämpänä kuin hoitojonojen lyhentämistä ostopalveluilla. Ihme, että on erimieltä itseaiheutettujen sairausten omavastuun korottamisesta. No ehkäpä Kallis näkee sen että bulimia on itseaiheutettu siinä missä liikalihavuuskin. Vastaavasti kokoomuksen ikiurheilija Marjamaa kykenee luokittelemaan sairaudet. Ilmankos hän onkin niin innokas alentamaan veroja. Eikö ne urheiluvammatkin ole itseaiheutettuja?
Rangaistusten koventamisessa Kallis tietää linjansa toisin kuin esim. Sarkkinen joka luulee, että puolueen ohjelmassa lukee anteeksianto.
Sdp, eikös se ole se puolue jonka mielestä kaikki pitäisi laittaa jaettavaksi tasan. Paitsi tietysti ne mitä itsellä sattuu olemaan, saavutettua etuahan ei voi pois ottaa. Urpilainen haluaisi ehkä alentaa tuloverotusta mutta ei pääomaverotusta, tosin hän ei pidä sitä kovin tärkeänä asiana. Alkoholiveroa pitäisi nostaa mutta perintöveroa ei saisi poistaa, joka on hänestä melko tärkeä asia. Kuitenkin veroja voitaisiin hieman korottaa. Eli luetaanko tämä kannanotto siten, että tuloveroa ei alenneta sitä ehkä nostetaan. Pääomatulojen verotus ei sdp:tä koske hehän edustavat enemmän palkansaajia.
Yrittäjien luulisi äänestävän Huhtaa, yllättävää oli Huhdan Venäjän pelko. Varmaan vientiäkin harrastaneena olisi nähnyt muitakin kulttuureja. Huhdalle plussaa selkeistä mielipiteistä. Ilmeisesti yrittäjänä tottunut tekemään päätöksiä eikä vain nuhjaamaan varmalla ei kommenttia linjalla. Perus-Ässistä Ylitalo veti myös selkeää linjaa vastauksissa mutta erilainen tutkija Puolimatka ei ilmeisesti ole kerennyt vaalitoimistostaan poikkeamaan kirjastoon vastaamaan kysymyksiin.
Ketäpä muita ehdokkaita Kokkolassa on liikkeellä? Missä on vihreät, entä RKP vai joko ne on kuolleet sukupuuttoon?
Eipä tuosta koneesta apua ollut mutta jos jotain äänestän niin se on sitten Kokkolalainen. Poliitikot vetää aina kotiinpäin. Ensiksi omaan lompsaan, sitten kun pääsevät kunnallispolitiikkaan niin omalle asuinalueelle, harrastukselle ja kiinnostuksen aiheille. Jos pitävät linjan niin eduskuntaan päästessään vetävät sitten kotikylällepäin.
Vaalikoneissakin olisi parantamisen varaa. Jos ehdokkaat meinaisi vastata lahelle en kommentoi linjaa niin koneen pitäisi kysyä ja varmistaa että ookko tosissas. Tosin, saattaisi muutama ehdokas istua vieläkin koneen ääressä pähkäilemässä että....

Vastaukset 5
Vanhimmat
vai on ehdokas hakusessa tässä sinulle tosi mies tarjolla eli m.siirilä kälviä on sanojensa mittainen ja ajaa suomalaisten asiaa
Moi! Mielenkiintoinen keskustelu .Ainut varteenotettava ehdokas Kokkolasta Seppo Korkiakangas sanoo jo slouganissaan !Pannanpa Asiat Kuntoon!!! on muuten sanojensa mittainen mies . Sepon vaalimainoksesta mikä kuuluu radio 967. Oletko lukenut hänen mielipiteitään tai käynyt Sepon netti sivuilla .
Keskustelua hänen hänen kanssa avartaaa kummasti. Tulee muuten asiaamiehen suusta. (118 Aina mukana) siinä se etsimäsi.
Varovaista kannanottoa pääasiallisesti. Ei silti muutamassa asiassa selkeä suunta mutta lopuissa varovaista pohdiskelua. Hyvinvointi, energia ja ympäristö politiikassa varsinkin. Yrittäjänä sitä mieltä, että pätkätyöasiaan ei pitäisi puuttua.
Jos suomalaisten asialla niin miksi ei puutu pätkätyöhön. Monet ihmiset jotka haluavat elää omillaan eikä sossun varassa ovat pakotettuja tekemään pätkätyötä. Mitään et voi suunnitella etukäteen kun et tiedä onko töitä puolenvuoden päästä.
On varmaan liiton miehiä. Raksa-alalla kun tuota työvoimaa tuodaan ulkoa niin ei ihme että vastustaa työvoiman tuontia. TOtuus on kuitenkin se, että moni talo olisi jäänyt tekemättä jos ei ole tekijöitä. Ei ihmiset jaksa odottaa vuosia, että löytää timpureita. Se siitä asiasta.
Verotuksessa tiukka linja, ajatuksena tietysti hyvinvointipalveluiden säilyttäminen. Ei pidä nato-asiaa tärkeänä vaikka sillä on suuri merkitys koko maalle niin kansantaloudellisesti kuin maanpuolustuksellisesti.
Ei huonoimmasta päästä mutta ei vakuuta. Sinänsä hyvä vaalinumero jota olisi kannattanut käyttää hyväksi. 118 numeropalvelustahan löytyy kaikki vastaukset.....
Pitäähän sitä oman kunnan miestä äänestää ja on oikeassa puolueessa.