Voittoa valtiolle

Opintotuen korotuksesta on ollut taas kerran paljon puhetta. Heinäluoma on povaillut 15% korotuksen olevan paikallaan. Vaan, jos asia ei ole taaskaan tulevan hallituksen ohjelmassa?

Itselläni omat vanhemmat ei pysty sponssaamaan, joten työnteko osittaisella "Luhtasten" mallilla jää minulle ainoaksi mahdollisuudeksi opiskella ja elää.

Takki on väliin aika tyhjä.

Yle Teksti-TV KESKIVIIKKO 14.3.2007

Valtio tienaa opintotuen perinnällä

Noin 38 000 opiskelijaa saa tänä vuonna Kelalta kehoituksen maksaa opintotukea takaisin. Keskisuomalainen kertoo, että liikaa maksettuja opintotukia peritään yhteensä 42,2 miljoonan euron edestä.

Pelkästään korkotuloilla valtio nettoaa yli 6 miljoonaa euroa, sillä liikaa maksetusta, palauttamatta jätetystä tuesta peritään 15 prosentin korko.

Keskimäärin maksettavaa tulee noin 1 100 euroa.

Tukirajat pakottavat tukea nostavat pysymään lähellä köyhyysrajaa.

Lehden haastattelema Kelan opintotukikeskuksen johtaja Eija Aarnio toivoo, että jotain tapahtuisi asian suhteen.

Eli taitavat ne Heinäluoman lupailemat korotukset tulla maksetuksi toista tietä.

Toivottavasti tuon Kelan tyypin asenne ei ole selvän ongelmakentän suhteen yleinen virkamieskunnassa.

Vain taikasauva ja hyvä haltiatar puuttuu...

Itse äänestän ainakin vihreitä tai vasemmistoliittoa näissä vaaleissa.

Toivottavasti mahdollisimman monet opiskelijat eri puolella Suomea käyttävät estotta äänivarojaan haluamansa ehdokkaan hyväksi.
928382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Itse olen yksi noista jotka maksavat takaisin. Ja opiskelen, mutten kauan.
Valtio ei tule minusta saamaan työssä käyvää verovelvollista ennen kun opintotuki ja tulorajat nousevat niin, ettei tarvitse elää Eu:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella.

Halu olisi kova opiskella, mutta valitettavasti siitä on tehty aivan liian vaikeaa taloudellisesti.

Joten makaan mielummin himassa ja alan nostaa sossusta rahaa:-) Ah elämää!

Muista äänestää!

Äänestä
  • niin saatte jatkossakin maksaa takaisin

    Äänestä

  • porvareita kirjoitti:

    niin saatte jatkossakin maksaa takaisin

    Voiko opiskelija kohtuullisen helposti välttää vastaanottamasta liikaa opintotukea?

    Jos voi, antaa valtion kerätä varoja kiristyvässä markkinaloukussa.

    Jos ei voi, takaisinperintä on reaktiivinen kikka, ja vaatii sellaisen vaihtoehdon, joka estää liian opintotuen vastaanottamisen.

    Äänestä

  • Mene nyt vain opiskelemaan, kun vielä on mahdollisuus. Miten sitte suu pannaan, kun jokapuolella on lukukausimaksut. Olen senajan mummo,että köyhällä ei ollut valinnanvaraa. 15v töihin pirunpienellä palkalla. Merkit näyttävät, että siihen suuntaa olemme taas menossa.

    Äänestä

  • TeemuRuskeepää kirjoitti:

    Voiko opiskelija kohtuullisen helposti välttää vastaanottamasta liikaa opintotukea?

    Jos voi, antaa valtion kerätä varoja kiristyvässä markkinaloukussa.

    Jos ei voi, takaisinperintä on reaktiivinen kikka, ja vaatii sellaisen vaihtoehdon, joka estää liian opintotuen vastaanottamisen.

    Periaatteessa voi aika helposti välttää vastaanottamasta liikaa opintotukia, mutta omia tuloja pitää sitten seurata hyvin tarkasti. Ja joskushan itsestä riippumattomista syistä esim. palkka maksetaan liian myöhään tms. jolloin vapaan tulon raja voikin sitten ylittyä.

    Tässä keskustelussa tosin pointtina taitaa olla se, että vapaan tulon rajat ovat liian alhaiset ja että opiskelijat joutuvat sen vuoksi olemaan lähellä köyhyysrajaa. Myös opiskelijoiden määrä, joilta tukea takaisin peritään, on yllättävän suuri. Takaisin perittävistä tuistakin valtio nettoaa korkotuloja ihan mukavasti.

    Äänestä

  • suht helppoa... kirjoitti:

    ja kyselin sitten että mitkä ovat vapaan tulon rajani. selvisi että saan tienata 500 e/kk.. todella alhaista..

    Äänestä

  • KELAan kirjoitti:

    ja kyselin sitten että mitkä ovat vapaan tulon rajani. selvisi että saan tienata 500 e/kk.. todella alhaista..

    Miten korkojen periminen ja alhainen ansioraja liittyvät toisiinsa?

    Eikö tässä ole kysymys juuri siitä, että onko korkojen periminen oikea ratkaisu opiskelijoiden laiskuuteen pitää huolta tuloistaan?

    Vai onko tämän takana vielä se ongelma, että opiskelijoiden on pakko ylittää tuloraja opintorahan pienuuden vuoksi? Ja onko se todellinen ongelma?

    "Vai onko tämän takana vielä se ongelma, että opiskelijoiden on pakko ylittää tuloraja opintorahan pienuuden vuoksi? Ja onko se todellinen ongelma?"
    Sanoisin, että on todellinen ongelma: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000026&posting=22000000020370588#22000000020370588

    Äänestä

En ymmärrä miksei opintotuki ole vahvemmin sidottu suoritettuihin opintoihin!? Sitähän voisi ajatella opiskelupalkkana jota valtio maksaa ihmisille siitä, että he suorittavat opintoja. Jos joku opiskelun ohessa EHTII tekemään työtä, so what?! Jos opiskelija saa vaaditun määrän opintoja suoritettua, keneltä se silloin on pois vaikka hän siinä ohessa ehtisi tienaamaan miljoonan?

Äänestä
  • Tulorajat ovat todellakin hanurista. Haluaisin nähdä sen opiskelijan joka tienaa sen miljoonan opintojensa ohessa. Tosiasiassa tulorajat ovat aivan h******n alhaiset. Yhdeksän kuukautta vuodessa opintotukea nostava, saa tienata vuoden aikana 9 090 euroa ilman että se vaikuttaa opintotukeen. En tiedä muista, mutta itselläni tuo raja paukkuu ja natisee jo kesätöiden aikana.

    Korkeakouluopiskelija saa kuukaudessa 259 euroa (miinus 10 prosenttia veroa) opintotukea. Yritä itse elää sillä rahalla tekemättä töitä.

    Ja sitten se takaisinperintä. Ymmärtäisin, jos takaisinperinnän kulut tulisivat opiskelijan maksettavaksi mutta VIISITOISTA PROSENTTIA on aivan liian kova hinta. Ja se viisitoista prosenttia menee siis siitä 259:stä eurosta, eli verottoman tuen määrästä eikä siitä 225 eurosta, eli tilillle tulevan tuen määrästä.

    Opiskelijaa saa kyykyttää naurettavalla koronkiskonnalla mutta pikavippifirmoja ja kulutusluottoja (joiden korot ovat alhaisemmat) kyllä valvotaan ja moititaan.

    Tulipa avauduttua, mutta vihaksi pistää...

    Äänestä

  • takaisinmaksaja kirjoitti:

    Tulorajat ovat todellakin hanurista. Haluaisin nähdä sen opiskelijan joka tienaa sen miljoonan opintojensa ohessa. Tosiasiassa tulorajat ovat aivan h******n alhaiset. Yhdeksän kuukautta vuodessa opintotukea nostava, saa tienata vuoden aikana 9 090 euroa ilman että se vaikuttaa opintotukeen. En tiedä muista, mutta itselläni tuo raja paukkuu ja natisee jo kesätöiden aikana.

    Korkeakouluopiskelija saa kuukaudessa 259 euroa (miinus 10 prosenttia veroa) opintotukea. Yritä itse elää sillä rahalla tekemättä töitä.

    Ja sitten se takaisinperintä. Ymmärtäisin, jos takaisinperinnän kulut tulisivat opiskelijan maksettavaksi mutta VIISITOISTA PROSENTTIA on aivan liian kova hinta. Ja se viisitoista prosenttia menee siis siitä 259:stä eurosta, eli verottoman tuen määrästä eikä siitä 225 eurosta, eli tilillle tulevan tuen määrästä.

    Opiskelijaa saa kyykyttää naurettavalla koronkiskonnalla mutta pikavippifirmoja ja kulutusluottoja (joiden korot ovat alhaisemmat) kyllä valvotaan ja moititaan.

    Tulipa avauduttua, mutta vihaksi pistää...

    Teitä opiskelijoita on niin paljon tässä yhteiskunnassa ,,joten teillä on paljon valtaa miten asioistanne päätetään .
    Saatte asianne kuntoon kun vaan haluatte ,yhteisellä voimalla on maaginen mahti.

    Paljon on sellasia opiskelijoita joiden vanhemmat eivät jostain syystä voi auttaa taloudellisesti.
    (on sairautta ,työttömyyttä ,osa-aikaisuutta )
    tämä taas aiheuttaa sen että itsekin elävät köyhyysrajan alapuolella .

    ÄÄNESTÄKÄÄ,VAATIKAA JA VAHTIKAA MITEN ASIOITANNE HOIDETAAN.
    Opintotuella ei todellakaan elä .

    Vielä siitä korosta se on pöyristyttävää .

    Toisaalta köyhältä opiskelijalta on mahdoton ulosmitata jos ei kerran omista mitään .

    Äänestä

  • ENTINEN TOSIN kirjoitti:

    "Paljon on sellasia opiskelijoita joiden vanhemmat eivät jostain syystä voi auttaa taloudellisesti."

    Kenen vanhemmat edes auttavat taloudellisesti? Eikö itsenäisesti asuvan tulisi pärjätäkin itsenäisesti? Itse en ainakaan tunne kovin montaa, joiden vanhemmat auttaisivat (tai sitten vaan eivät kehtaa myöntää).

    Tämä yhteiskunta ei suosi pelkästään hyvätuloisia, vaan myös niiden lapsia.

    Äänestä

Maailmalla jopa pelkkä opiskeleminen on maksullista. Minusta sillä saataisiin motivaatiota myös Suomessa lisättyä. Kaikilla ei ole tarvetta opintotuelle. Takaisinperintä perustuu siihen. Eli sama kuin normaali työssä käyvä ihminen saa mätkyjä.

Äänestä
  • Opintotuet ovat kyllä liian alhaiset. En itsekään pysty opiskelijana pelkän tuen avulla elämään. Kuitenkaan en ymmärrä sitä, että tulorajojen pitäisi olla selvät kaikille työssäkäyville opiskelijoille. Miksi te ette laske kuinka paljon saatte tienata ja mitä sitten joudutte maksamaan tuesta takaisin? Systeemi on minunkun mielestäni huono, kun niin vähän saa tienata. Nyt se kuitenkin on näin joten turha syyttää valtiota takaisinperinnästä kun se on kaikkien tiedossa!

    Äänestä

  • Miten suuria mätkyjä töissä käyvä ihminen saa? Prosentuaalisesti?

    Eikö opiskelijan päätoimista työtä pitäisi olla opiskelu? Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?

    Äänestä

  • Nyt tajua mistä puhut!! Ajatteleppa jos opiskelijan tuet asumislisineen ovat verojen jälkeen 390 euroa kk. Siitä opiskelia maksaa vuokransa joka on noin 350 euroa! elämiseen ja muihin laskuihin jäisi siis kokonaiset 40euroa!! vastaus.. soskusta et saa tukea jos et ole nostanut opintolainaa!! siis vittu sinun pitäisi ottaa valtiolta velkaa sen takia kun valtio ei maksa sinulle elämisen kustannuksia?? no sitten menet töihin..maksat verosi ja saat sinniteltyä vuoden.. kela muistaa periä sen vähäisen tuen takaisin korkojen kera koska olet edes yrittänyt ja maksanut verosi vielä valtiolle!! Kysyn siis mitä vitun järkeä tässä on? Ääni meni ainakin multa pois nykyisen hallituksen muodostavista puolueista.. PS: puliukkona tienaa paremmin kuin yrittävänä opiskelijana.

    Äänestä

  • miten suuria? kirjoitti:

    Miten suuria mätkyjä töissä käyvä ihminen saa? Prosentuaalisesti?

    Eikö opiskelijan päätoimista työtä pitäisi olla opiskelu? Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?

    "Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?"

    Mielestäni tämä juuri onkin nykypäivänä ongelma. Kaikki haluavat elää herroiksi.

    Meillä palvotaan kulutusyhteiskuntaa ja jo opiskelijoilla pitää olla taulu-tv:t ja muut. Itsellä riitti muutama vuosi sitten päättyneisiin opiskeluihin opintotuki yhdistettynä asumislisällä. Tiukkaahan se teki, mutta jos on valmis tinkimään vaatimuksistaan tuolla tulee kyllä toimeen.

    Nyt hyvin koulutettuna voi sitten elää huoletta herroiksi ;)

    Ei kaikkea voi saada kultalusikalla suuhun.

    Äänestä

  • Ja sen kyllä näkee, että miksi Suomessa on niin korkealle arvostettua työmoraali, kun on pitkän aikaa ollut niin korkeatasoista koulutusta maailmanmenoon nähden. Jopa maksutontakin. Eikä kaikki koulutus ole ilmaista, ehei. Työttömien kurssitkin voivat olla maksullisia esim. on kalliita kielikursseja ja atk-kursseja.

    Aika helvetin hölmöä sit hehkuttaa koulutuksen tärkeyttä, sillä tuskin kukaan täysjärkinen aloittaa opiskelut ottamatta lainaa tai lisätienestiä tms. Sitten on tietysti näitä pappabetalar -tapauksia, joilla se rahoitus tulee vaikka mummon kukkarosta jos ei isukin lompakosta.

    Jos tuolla rapakon takana tehdään näin niin pitääkö meidänkin sitten tehdä niin?

    Entäpä sitten ne ihmiset, jotka joutuvat lopettamaan työnsä sen takia, ettei enää voi tehdä samaa työtään, jota ovat ennen tehneet ja potkujen myötä pakotetaan saamaan uusi koulutus (jonka aika pitkälle työvoimatsto kaavailee)? Vasta kuulin, että joku nimeltä mainitsematon tehdas joutuu lopettamaan ja sen työntekijät pistetään opiskelemaan täysin erilaista alaa. Mitenkäs heidän tukiensa laita, eiköhän niistä sitten voi leikata kun ovat kerran töissäkin jo olleet?

    Jos Suomessa muuttuisi koko opetustaso maksulliseksi niin taatusti tulvisi kadut juopoista tulevista aikuisista. Onko rahan ja maksullisuuden aina oltava yks tärkein motivaattori kaikkeen?

    Äänestä

  • Minulle putkahtaa opintotukea tilille 190€/kk. ei sillä eletä.

    Kyllä opiskelijalle laskuista putkahtaa ihan samoja mätkyjä kuin töissä käyville vai mitä mätkyjä tarkoitat?

    Ulkomailla on myös paljon työttömiä kouluttamattomia ihmisiä koska heillä ei ole varaa opiskella. Tähän suomessakin ilmeisesti ollaan menossa VAIKKA opiskelupaikat saattavatkin olla ilmaisa on siellä erinäisiä maksuja sekä opetus materiaalit (kirjat sun muut) ovat maksullisia. Yleensä nämä ei ole halpoja mutta ei opiskelijan kuukausi tuloilla paljoan mitään saa jos pitää elääkin. Tällä en tarkoit perjantai iltoja. Itse en käy kapakoissa tuhlaamassa pientä tuloani. Mutta kun pitää ostaa ruokaa, maksaa laskuja ja ostaa koulutarvikkeita, opetus materiaalia jne... 190 €lla?

    Äänestä

  • Otetaan koko opintotuki pois niin katotaan, kuinka moni motivoituu opinahjon syvyyksiin.

    Sitäpaitsi opiskelijakit voivat saada mätkyjä siinä missä duunaritkin.

    Äänestä

  • miten suuria? kirjoitti:

    Miten suuria mätkyjä töissä käyvä ihminen saa? Prosentuaalisesti?

    Eikö opiskelijan päätoimista työtä pitäisi olla opiskelu? Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?

    Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ?? NM Kysyn vaan!

    Äänestä

  • ÄLKÄÄ VALITTAKO !!!!!!!! kirjoitti:

    Pidä sinäkin turpasi kiinni kun et tiedä asioista paskaakaan!

    ´Voisi sitä suorittaa tehokkaasti jos kursseja ja resursseja olisi tarpeeksi koululla. Ihminen ei ole mikään kone. No et sinäkään koko aikaa työssä käy. ETkö tajua että ihmisillä on elämä myös koulun ulkopuolella?

    Aika harvat tekevät tohtorin paperit...
    Maisteri vähintää pitää olla kun ei kandin tutkinnolla nykyisin mitään tee.

    Ota selvää asioista ennen kuin alat mussuttamaan

    Äänestä

  • köyhä opiskelija... kirjoitti:

    Se nyt vaan on niin, että jos koulu ei pysty järjestämään hyvää ja tehokasta opiskelua niin kannattaa kysyä että onko se oikeasti sen arvoista! Opintojen suorittaminen on keino "parempaan" elämään eikä mikään aikuisten lasten päiväkoti. :)

    Äänestä

  • miten suuria? kirjoitti:

    Miten suuria mätkyjä töissä käyvä ihminen saa? Prosentuaalisesti?

    Eikö opiskelijan päätoimista työtä pitäisi olla opiskelu? Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?

    olen saanut 621 e mätkyä työttömyyskorvauksestaedellisvuonna. oli siinä yksinhuoltajalla ihmettelemistä.

    Nuoreni (2 nuorta) opiskelevat ja en saa esim. asumistukea, vuokran jälkeen jää "kaikkiin muihin menoihin" reilu 300 e. Nuoret saavat opintotukea n. 55/kk.

    Kyllä monesti mietin miten tätä arkea pyöritän. Ja miten pystyisin nuoria "sponsoroimaan ja kannustamaan opiskeluun.

    Tsemppiä teille kaikille opiskelijoille! Meitä tyhjällä toimeentulevia on muitakin.

    Äänestä

  • ÄLKÄÄ VALITTAKO !!!!!!!! kirjoitti:

    Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ?? NM Kysyn vaan!

    "Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ?? NM Kysyn vaan!"

    Kuvitteletko tosissasi, että Suomessa olisi nykyisenkaltaista hyvinvointia, jos kaikki ihmiset olisivat menneet "duunarihommiin" 17-vuotiaana?

    Sitäpaitsi usein suoraan peruskoulusta työelämään menneet henkilöt eivät ole nettoveronmaksajia. Hé eivät siis rahoita Suomen korkeakoulujärjestelmää.

    Äänestä

  • Itsekin opiskellut kirjoitti:

    "Miten herroiksi sinä eläisit 259:llä eurolla kuukaudessa?"

    Mielestäni tämä juuri onkin nykypäivänä ongelma. Kaikki haluavat elää herroiksi.

    Meillä palvotaan kulutusyhteiskuntaa ja jo opiskelijoilla pitää olla taulu-tv:t ja muut. Itsellä riitti muutama vuosi sitten päättyneisiin opiskeluihin opintotuki yhdistettynä asumislisällä. Tiukkaahan se teki, mutta jos on valmis tinkimään vaatimuksistaan tuolla tulee kyllä toimeen.

    Nyt hyvin koulutettuna voi sitten elää huoletta herroiksi ;)

    Ei kaikkea voi saada kultalusikalla suuhun.

    "Meillä palvotaan kulutusyhteiskuntaa ja jo opiskelijoilla pitää olla taulu-tv:t ja muut."

    Kannattaa kokeilla musiikkialan opintoja. Mistään ei saa taloudellista tukea esim soittimnen hankintaan jne, kulttuurisäätiön myöntämät soitinavustusrahat menevät vain harvoille ja valituille. Pelkästään viulun kieletkin maksavat niin perkeleesti.

    Äänestä

  • ÄLKÄÄ VALITTAKO !!!!!!!! kirjoitti:

    Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ?? NM Kysyn vaan!

    että tohtoreita on nykyään liikaa, valmistumisprosentti on heistä noin 164 prosenttia. Mutta arvaapa miksi ? Ekäpä siksi, että porukat ei kolmen - kuuden vuoden istumisen jälkeen saa töitä (vaikka korkeakoulutusta hingutaan joka paikassa). Sitten kouluttaudutaan pidemmälle töiden toivossa. Tulos: ei maisteri ota lisuria tai tohtoria töihin.
    Olen itsekin humanisti, mutta ymmärrän meitä kohtaan suunnatun kritiikin. Itsepähän olemme alamme valinneet ja työttömiksi kouluttautuneet ja alalla on monenlaista huuhaata (tosin on insinööreissäkin). Toisaalta omassa yliopistossani humanistit valmistuvat kaikkein tehokkaimmin/nopeimmin. Ei pidä yleistää, jos ei ole käytössä tutkittua tietoa. Kaikki eivät voi olla putkimiehiä (joka ON tärkeä ammatti), vaan ihmisillä on erilaisia lahjakkuuksia. Riippumatta siitä, mikä on OIKEASTI järkevää työtä, jokaisella pitäisi olla oikeus kohtuullisessa ajassa opiskella alalle, jolle aidosti tuntee kiinnostusta ja jolla ehkä on lahjakas.

    Äänestä

Tukia lupaillaan näin vaalien aikana ja paskat mitään muutosta tulee. Ja mie kyllä en ihan vähään aikaan rupea mitään opiskelemaan, kun se on aikamoista kituuttamista taloudellisesti.
Valtio tuntuu repivän rahan irti vain ja ainoastaan köyhemmiltä tuloluokilta eli sama porvarit vs. talonpojat -malli on ollut ja pysyy samana.

Kaipa sitä kohta pitäis mennä kirvesvartta pitkin tervehtimään oikein olan takaa hallituksen johtoporrasta..

Äänestä

Revitään kaikki kansalaisten selkänahasta ettei vaan valtio pääsis köyhtymään. Sillä pitäähän näiden valtion virkamiesten lomat yms kustantaa. Lopetetaan kaikki, opiskelut työt ja yms ja aletaan elämään loisina, niinkuin nämäkin näyttää tekevän.

Äänestä
  • Kaikki vaan katuja nuohoomaan kaljakassi kourassa ja toisessa se legendaarinen kirvesvarsi.

    Hirveän paljon saavat anteeksi kaikenlaista nämä nykyiset sekä entiset kansanedustajat, ihmiset jotka vielä pitäisivät olla edustamassa kansaa. On petoksia ja just noita golfkenttiä, lomamökkejä, ties mitä piilopirttejä, laitetaas vielä vähän vaalimainoksiin rahaa ja pistetääs parit saludot mukaan. Liksatkin tuntuu olevan liian pienet niin eikös nosteta palkkoja ja ajetaan me taksilla, sekin kun on ilmaista.

    Eikös se Juhantalokin lentäny pihalle ku leppäkeihäs ja takaisin tuli kansan toiveesta? Kaipa sekin kertoo jotain tästä maasta.

    Mutta olisin itsekin ollut mieluummin työttömänä kuin opiskellut; mikäs siinä tuet olis juossu yhtälailla ja enemmänkin olis saanu rahaa tekemättä yhtikäs mitään. On se ihan erilaista sitkutella pienillä tuloilla ja siinä sivussa maksella kimppakyydit tai pahimmassa tapauksessa olis mennyt enemmänkin kuin se parikyt euroa matkakustannuksiin per kk. Kaikilla kun ei ole koulu nenänsä alla. Niin ja bonuksena ei tarvitse hirveitä pohtia, mitä sitä olis tehnyt. Hyvin se aika menee nenä kirjassa kiinni ja aivan, ne kirjatkin maksavat. Täällä missä asun (vielä toistaiseksi) niin täällä ne opintomatkat eivät olleet nekään ilmaisia; joillekin 5 euroa per nenä voi kuulostaa pieneltä summalta, jos nyt sattuu olemaan taustalla joku joka pulittaa menokuluja.
    Tosin 5 euroa ei ollut edes pienin summa opintomatkoista.

    Ja jos nyt onni potkaisee ja tulee takaisinmaksun aika niin sehän on kuin lottovoitto syntyä Suomeen! On näitä ennekin makseltu, pelkästään se, että muutin paikkakunnalta toiselle niin KELA oli päättänyt, että joudun maksamaan takaisin heille sen ajan, jonka olin ollut töissä vaikka olinkin ollut työttömänä juuri sinäisenä aikana. Tämä nyt ei varsinaisesti enää tähän asiaan liittynyt, paitsi sillä verukkeella, että kyllä se KELA ottaa takaisin joskus muutakin kuin omansa. Ja kyllä, valitin KELAlle asiasta ja minulle sanottiin, että edes oikeusteitse en tässä asiassa voisi yhtikäs mitään.

    Rehellisyys se maan perii, muistakaa se jälkisukupolvet.

    Äänestä

Minäkin olen lopettamassa opiskelun siitä syystä ettei ole varaa opiskella.

Vanhemmilla ei ole mahdollista sponssata niin paljoa kun tarvitsisi.

Opsikelen tietojenkäsittelyn pt ja tarkoitus oli että valmistun datanomiksi. Piti hommata tietokone jotta voi paremmin kotonakin harjoitella koulussa opittuja asioita, joten piti ottaa opintolaina. Tietokone on ostettu osamaksulla. Sossun mukan minulla on 30 € ylimääräistä joka kuukausi kun ne laskee että opintotuki vaikuttaa 220€/kk. No ne menee tietokonen eriin ja muihin laskuihin. Pitäisi ostaa ohjelmistoja sun muuta sälää mitä nyt opiskelemani ala sisältääkään. Sossu ei auta koska opintolaina ja tuki on sitä varten sitten kun sanoo että entäs sitten eläminen ja muut menot on vastaus että opintolaina ja opintotuki on sitä varten!

Luulisi että opiskelu olisi hyväksyttävää mutta ilmeisesti se ei ole koska siitä rangaistaan kaikin mahdollisin keinoin.

Millä tavalla ammattiin opiskeleva, uuteen ammattin opiskeleva, ylipäätäänsä mitään opiskeleva on huonompi ihminen kuin työtön joista osa ei edes halua työelämään kun työttömyyskorvauksellakin pärjää ja jos ei niin saa sossussta vaikka on isommat tulot kuin opiskelijalla?

Äänestä
  • Tässä hyvä esimerkki oikeasta päätöksestä. Kaikenlisäksi ATK-ala on tällä hetkellä aivan ylipuukattu ja valmistuisit todennäköisesti työttömäksi ostaisit velaksi auton ja asunnon ja viiden vuoden päästä olisit velkasaneerauksessa.

    Äänestä

Aika hapokasta korkoa perivät. Vaan jos valtio itse perii liikaa veroja (maksuja) palauttavat rahat 0.5% korolla. tienaavat siinäkin perimällä liikaa .

Äänestä
  • Jos vielä jotenkin pystyisi ymmärtämään, että tuet peritään takaisin niiltä kuukausilta kun on tienannut liikaa, niin sitä en pysty ymmärtämään enää yhtään, että takaisinperittyjä opintotukikuukausia ei saa käyttää myöhemmin uudelleen!!!!

    Äänestä

  • sdsdsd kirjoitti:

    Jos vielä jotenkin pystyisi ymmärtämään, että tuet peritään takaisin niiltä kuukausilta kun on tienannut liikaa, niin sitä en pysty ymmärtämään enää yhtään, että takaisinperittyjä opintotukikuukausia ei saa käyttää myöhemmin uudelleen!!!!

    Kyllä nyt on väärää tietoa, tukikuukausia on kaikille yhtä paljon!

    Äänestä

  • onko tietoa kirjoitti:

    Kyllä nyt on väärää tietoa, tukikuukausia on kaikille yhtä paljon!

    Kun opintotukea peritään jälkikäteen takaisin, joutuu maksamaan tukeaan 15% korolla takaisin tukikuukausittain ja näitä palauttamiaan kuukausia EI SAA UUDELLLEEN KÄYTTÖÖN.

    Äänestä

pitää olla. muuten ne jotka eivät ihan vain laiskuuttaan (siis ne jotka ei esim. tee työtä ohella tai opiskele täyspäiväisesti)jaksa yrittää viedä opintojaan loppuun määräajassa. Tosin 15 % on liikaa, sitä pitäisi alentaa vaikka viiteen, niinkuin joku kansanedustaja sanoikin...
Kyllä se on minusta kohtuullista että jotakin peritään takaisin jos ei pidetä sopimuksesta kiinni (eli ei suorita sitä tiettyä opintopistemäärää lukukaudessa)

Äänestä
  • "Kyllä se on minusta kohtuullista että jotakin peritään takaisin jos ei pidetä sopimuksesta kiinni (eli ei suorita sitä tiettyä opintopistemäärää lukukaudessa)"

    Ketjussa oli kyse tukien takaisin perinnästä omien tulojen vuoksi, ei heikon opintomenestyksen takia. Tuo 15% korko tulee perittävään siitä huolimatta, että olisi edennyt opinnoissaan kuinka paljon tahansa.

    Äänestä

...tosi reilu opiskelijalle! 15 % korko vie konkurssiin ja nopeasti. Kokemusta on...mutta eihän tässä maassa opiskelija olekaan kuin ilmaisen rahan saaja, kuten mainitsi eräs keskustan kansanedustajaehdokas tässä taannoin.

Että kiitos vain!

Äänestä
  • sanoa silla tavalla kansanedustajalta. Kuka se oli?? ihan nousee myötähäpeä sitä poliitikkoa kohtaan jos noin kehtaa ajatella ja vielä lausua! tuollasen ajattelun perusteella vois kyllä unohtaa opiskelut ja työnteot niinkuin joku täällä aikaisemmin jo kirjoittikin...

    Äänestä

Jos ne takaisin rupeaisivat rahoja perimään, miten ihmeessä maksaisin? Ei olisi ketään auttajaa, ja epäilen kovasti että opiskelujen ohella saisin töitä. Opiskelijan elämä tuntuu raskaalta.
Toivottavasti saataisiin lisää opintotukea. Mulla olisi vielä sairaalakuluja joita pitäisi saada hoidettua sen lisäksi että sillä rahalla pitäisi pystyä elättämään itsensä.
Eikös Vihreillä ollut jokin kansalaisraha-ehdotus, jossa jokainen(?) kansalainen saisi n.400 euroa kuukaudessa? Tuolla rahalla, jos se tulisi vielä tukien kanssa, kyllä eläisi.

Äänestä

Valmistuin 2005 ammattikorkeakoulusta ja nykyisin olen koulutusta vastaavassa työssä. Hyvä niin, mutta opiskeluajan taloudellisesta tilanteesta jäi katkera muisto. Opintotuki ei riittänyt alkuunkaan opiskeluun saatikka sitten elämiseen. Opinahjoni sijaitsi ns. iironkäkkärässä, jonne julkisilla välineillä ei päässyt ja ko. paikassa asuminen oli maksullista. asuminen oppilaitoksella vei lahes koko opintotuen ja opiskelumateriaaleja, pakollisia opintomatkoja tietokonetta ja ohjelmia varten jouduin ottamaan opintolainaa yli 7000 euroa. Onneksi vain 7tonnia, sillä kävin töissä viikonloput ja kaiken muun vapaa-ajan. Tein opiskelualaani liittyviä töitä ja muidenkion alojen töitä. Sain hyvää käytännön työharjoittelua ja kontakteja, joita käyttämällä sain nykyisen työpaikkani, johon olen tyytyväinen. Hankkiuduin töihin alunperin Kelan ryssimisen ansiosta. Anoin opintotukea ajoissa, mutta silti kesti neljä kuukautta kunnes ensimmäinen opintotuki tuli tilille. Vanhemmilta kun ei rahaa opintoihin irronnut niin töihin oli pakko mennä. Kyllähän työnteko arvosanoissa näkyi, mutta työelämään valmistautuessa se oli todella iso plussa. Työkokemuksella avautui pointojen jälkeen enemmän ovia, kuin niille opiskelijatovereille, jotka pärjäsivät "koulussa" minua paremmin. Onnistuin opintojen ohessa tienaamaan vuosittain yli 20000€ joten eläkeansioitakin alkoi kertyä jo opiskeluaikana. Kitenkin vuokranmaksun, auton ja muiden kulujen jälkeen oli tarpeellista ottaa opintotukea. Pelkästään opiskelumateriaalit maksoivat turkasen paljon. Kela muisti minuakin yhteensä noin 3500 €:n mätkyillä. Maksuaikaakin annettiin ruhtinaallinen kuukausi. pyysin KELA:lta osamaksua ja kyllähän laitos siihen suostuikin, mutta minimisuoritus kuukaudessa piti olla 150€. Olin ajatellut maksaa noin 50 kk. mutta kelan virkailija oli tiukkana, jolloin totesin, että maksan sitten 160€/kk. ja lopetin opintotuen nostamisen. Takaisinmaksua varten jouduin tekemään sitten enemmän töitä. Opintotukea en nostanut kolmena viimeisenä opiskeluvuotena laisinkaan. Maksoin opintotukea takaisin ja kaksivuotta opintotuen lakkauttamisen jälkeen minulle lankesi opintolainat maksuun. Siinä vaiheessa talous oli melko kuralla ja vitutuksen määrää on vaikea kuvailla.
Olen vakaasti sitämieltä ettei nykyinen opintotukijärjestelmä kannusta opiskelemaan. Lähinnä se vaikuttaa vittuilulta nuoria aktiivisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat OIKEASTI kiinnostuneita yhteiskuntakelpoisesta elämästä. Opintotukeen kaavailtu korotuskaan ei vastaa tarvetta. Se on lähinnä pelkkä armopala ja/tai vaalilupaus.
Olen kuitenkin mielestäni tehnyt oikean ratkaisun, kun olin työelämässä opintojen aikana. kalliiksi se tuli, mutta koulun jälkeen työtä hakiessa siitä oli paljon hyötyä. Eniten vaan harmittaa se 3500€:n menetys, valtava paperisota ja KELA:n nihilistinen asenne tukien takaisinmaksua sopiessa.
Minä kannustan työntekoa opintojen ohella vakaasti. Tyhjät lupaukset ja nykyisen opintotukijärjestelmän voi työntää hanuriin. Nykyinen rankaisemismenttaliteetti ruokkii vain pätkätyön teettäjien tarpeita, kun suhteita todelliseen työelämään ei voi kunnolla solmia mokomien rajoitteiden vuoksi. Jos opintojen ohella tehtävästä työstä pitää rangaista nykysellä tavalla, niin opintotuke on korotettava vähintään 150%. Kiitos hei.

Äänestä

Se on yhtä tyhjän kanssa jos tukia nostettais 15%, ennemmin tulorajat helvettiin... Nykyään ei mikään ihme jos jengi joutuu palauttamaan tukia kun kaikki on niin saatanan kallista. Ei 9090€ + tuet riitä edes normaaliin elämiseen vuoden ajalle, jolloin täytyy tehdä liikaa töitä -> palautukset. Stadistakaan et saa vuokra-asuntoa alle 500€/kk (ja nekin jumalattomia rotiskoja) ellet saa hoasilta tms. Monille vielä käy varmasti niin, ettei vapaaehtoiseen palautukseen riitä fyrkat, jolloin myöhemmin tulee korot mukaan. Vittu että on perseestä, sanon mä!

Äänestä

Olen perheellinen opiskelija, ja tulorajat ovat minulla samat kuin muilla vaikka minulla on kolme lasta. Vuosi sitten otin kulutusluottoa, että sain maksettua koko edellisvuoden opintotuet takaisin,vieläkin olen kulutusluottoloukussa, ja näyttää, että tämäkulutusluotto ylittääkin reilusti tuon 15 %... Voi että vituttaa!

Äänestä

Tarkkaan minkä puolueen edustajalle äänensä antaa..

Keskusta:Maajussit(Farmien Pitäjät.. Joista suurimpien omistajat ovat suomen rikkaimpia ihmisiä ja saavat eu:lta miljoonatuet, kysymys kuuluu..miksiköhän eu:hun liityttiin.. kansa köyhtyi ja rikkaat rikastui:) )

Kokoomus:Johtajat(Osinkopellet)
Sdp:Suomen sosiaalidemokraatit(Kansan asialla, joskin taitaa oma napa mennyt kansan asian edelle)
Muut pienenmmät puolueet voisivat jotain saada aikaiseksi mutta kukaan ei heitä äänestä koska ihmiset ovat tyhmiä ja äänestävät samoja kasvoja ja tyhjiä lupauksia eduskuntaan. Hallitus päättää asioista mieti siis kenet haluat hallitukseen. Minun ääneni menee jollekkin noista pienistä puolueista.

Äänestä
  • ...luin jonkun äänestäneen "ei"; oli sdp ja keskusta -porukkaa. Tuo äskeinen ehdokkaani, josta kirjoitin, on vain ehdokas ja siihen jää. Suurisuinen suuri nainen.
    Tuo 15 % korko vei 90-luvun alussa firmoja ja yksityisiä joukolla konkurssiin. Kahden nuoren äitinä olen paljon nähnyt. Nyt viedään opiskelijoita ja köyhiä. Menkää nuoret äänestämään!

    Äänestä

PÄIN VASTOIN: RAHAA OPISKELIJOILLE JA SASSIIN!!!!!!

Äänestä
  • ...kun liikun, olen tuonut huoleni esille; nuorista pitää pitää huolta meidänkin! No, viimeksi eräs rouva kehotti minua menemään walkersiin auttamaan huumenuoria, sinne kuulun ajatuksieni kanssa...tästähän ei nyt ole kyse...
    Ay-toimintani taitaa vihdoinkin nähdä tiensä pään. Menkää nuoret äänestämään. Lukekaa vihreiden sivuja, kyselkää ja ottakaa kantaa.
    Ei kai tässä auta muu kuin yrittää itse vaikuttaa asioihin.

    Äänestä

  • porvareita niin köyhdyt lisää ps rikkaat rikastuvat köyhät käyhtyvät äänestämäälä kokoomusta ja keskustaa

    Äänestä

Ns. hyvinvointivaltio tappaa ihmiset holhouksellaan. Suomella ei kyllä ole enää varaa tällaiseen skitsofreniseen tilanteeseen, missä ensin annetaan ja sitten otetaan korkojen kanssa pois.

Tarkoituksena on vaan saada kansalaiset liekaan, missä isoveli valvoo. Siinä sitten sätkii aikansa, kunnes oma tahto ja aloitekyky on nujerettu.

Valtion tehtävänä on luoda NEUVOTTELEMALLA sellaiset olosuhteet ihmisille, että he voivat elää, eikä vain roikkua elämän syrjässä kiinni. Tällaisella antaa/ottaa politiikalla se ei onnistu. Jonkunlaiset selvät säännöt on saatava aikaan.

Valtion tehtävänä on hoitaa kansalaistensa asioita oikein ja kuuntelemalla heitä, siitä he saavat palkkansa. Nykyisiä päättäjiä kiinnostaa enemmin bisneksenteko, kuin asioiden hoito. Tähän olisi nyt hyvä saada muutos. Ihmiset alkavat olla hiton suivaantuneita kyttäämiseen.

Äänestä
  • Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ??

    Äänestä

  • Onko näin kirjoitti:

    Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ??

    Duunarit ei tee se enempää töitä ja hörhöilevät ihan niin kuin opiskelijat, tietenkin omalla tavallaan...keskiasteiset osaavat tämän myös. Me kaikki osaamme. Oletpa katkera "paremmalle" luokalle...

    Äänestä

  • Onko näin kirjoitti:

    Suomessa opiskelu on ilmaista kaikilla opintoasteilla. Tätä oikeutta ei muualla maailmassa edes tunneta saatika osattaisiin edes uneksia! On totta että opintorahaan voisi tulla joskus tasokorotuksia, mutta yhtälailla on totta että jokaisen opiskelijan erityisesti korkeakoulumaailmassa on kasvettava nopeasti tehokkaaseen opintojen suorittamiseen eikä turhaan lässyn lässyn opiskelijaelämään ja humanistiseen hiuksien kasvattamiseen! Onko oikein niitä duunareita kohtaan jotka ovat menneet töihin jo 17v että he maksavat tämän "paremman" luokan tyhjäkäyntiä aina TOHTORIStasolle ??

    ei ole ilmaista kaikilla opiskeluasteilla.

    Ole ilmaista.

    Niin opiskelu on ilmaista, mutta entäs muu eläminen? Millä muulla opiskelija elää, jos ei rahalla? Pyhällä hengelläkö?

    Toki voihan vanhempien luonakin asua opiskeluajan, mutta käytännössä monet joutuvat muuttamaan paikkakuntaa opiskelujen perässä, joka kirkonkylältä kun ei löydy jokaiselle sopivaa ja mielekästä opiskelupaikka.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ja lisäänpä vielä, ettei se opiskelukaan täysin ilmaista ole, kirjat, kansiot yms. kouluvälineet vievät ison osan opiskelijan budjetista.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ja lisäänpä vielä, ettei se opiskelukaan täysin ilmaista ole, kirjat, kansiot yms. kouluvälineet vievät ison osan opiskelijan budjetista.

    sanoa tuohon ettei se aina ole pelkästään opiskelumateriaali mikä maksaa vaan myös jotkut opiskelupaikat itsessään maksavat..

    Äänestä

Tämä on juuri tyypillistä suomalaista kansalaisten kyykyttämistä. Nämä henkilöt, jotka joutuvat opiskelujensa ohessa tekemään työtä, ovat kaikkein tiukimmassa asemassa. Sitten heitä vielä rangaistaan koronkiskonnalla. Kyseiset henkilöt hyödyttävät ensin yhteiskuntaa maksamalla ansioistaan vähintää alvia ostaessaan ruokaa, palveluja ja hyödykkeitä. Verojen jälkeen he sitten joutuvat palauttamaan valtiolle ansioitaan vielä ansioistaan osan 15 prosentin korkoina. Kyselkää kansanedustajaehdokkailta, voiko tällainen olla moraalisesti oikein ja kannustaa ihmisiä ahkeruuteen? Kyllä olisi kirveelle töitä tässä maassa, että potuttaa!

Äänestä

no ei tietenkään saa, sehän on jo ilmiselvää!

Äänestä

Oma näkemykseni on että Suomen valtio ei saa periä opintotukia.

Äänestä
  • Samoja mietteitä.
    Säälittää "terveellä" tavalla nuoria joita rankaistaan kaikesta yrittämisestä.
    Oma jälkikasvu hokas homman jo ajoissa ja makso
    "kiltisti" takas koko paskan.
    Suomessa kyllä hyysätään esim.vankeja,tarjoamalla
    parempaa sapuskaa kun koululaisille.
    Vaalit onneksi tulossa,eräältä ehdokkaalta kysyttiin että mistä voi hakea asumistukea?
    Vastasi tuokion mietittyään että kunnantalolta..
    Mitä tämä osoittaa ehdokkaista?
    Tsemppiä nuoret,tulevaisuus on Teidän!

    Äänestä

Tämä on juuri yksi hyvä esimerkki miten köyhiltä taas kerran viedään rahat ja suomalaiset vielä äänestävät?Sitten mietitään eduskunnassa kun ei ole koulutettua väkeä enää missään,pakkotyöhön yrittäjät nykyjään joutuvat,niin että hyvään suuntaan ollaan menossa!!Metsän kansahan me ollaan oltukkin aikojen alusta asti.

Äänestä

Suomi EU:n ns. hyvinvointimaana on rakennettu sen varaan että ihmiset opiskelevat itselleen ammatin. Se on lähes yksinomaan useimmiten edellytyksenä että saa jotakin työtä. JOkainen tulevaisuuttaan ajatteleva satsaa opiskeluun. JA OPISKELUSTA TEHDÄÄN SILTI NÄIN HANKALAA! Siinä ei kärsitetä pelkästään opiskelijaa itseään, vaan KOKO TALOUTTA, missä hän sattuukin sillä hetkellä asumaan. Yksinhuoltajia on Suomessa nykyisin hitosti, eikä 17-vuotias opiskelija saa rahaa kuin muutaman kympin elämiseen kuukaudessa vanhemmalla asuessa, maksimissaankaan. Kaikki on tehty niin epäreilulla tavalla nykyisin että alkaa surettaa kuinka tässä oikein on ihmisille käymässä kun kaikki yritteliäisyydestä aiheutettu riski voi pahimmillaan tuoda tullessaan elämän yllätysten lisäksi tällaisia rahaylläreitä. EPÄREILUA kaikki tyynni, ite olen maksanut koko elämäni kaikenlaista veroa ja korkoa koron päälle ja vielä vanhempienikin kuoltua maksan joko heidän jäämistönsä perintöverot, varainsiirtoverot tai tuloverot jne. Ei tavallinen palkkakaan enää riitä tällaisen elämänpelin ja oravanpyörän pyöritykseen maskuineen, laskuineen, veroineen, kelan ym. almuineen jne. KOSKA EURO ON PYÖRISTETTY MARKAKSI. Ja suomalaisista on tullut Euroopan lähes köyhin kansa tällä kaikella sanktiopolitiikalla.

Äänestä

Sinänsä tuossa ei ole ongelmaa; jos tienaat paljon, et sinä tarvitse valtion tukia. 15% korko on vain liikaa. Joku Euribor +3% voisi olla esimerkiksi sopiva.

Paras ratkaisu olisi ehdottomasti perustulo; eli työttömille ja opiskelijoille 500e/kk käteen ja sillä selvä (vertaa: tällä hetkellä opiskelija saa maksimissaan 460e, nettona 430e kuukaudessa).

Jokaisen tienatun euron seurauksena perustulo tippuisi puolella eurolla. Eli esim:

Jos tienaat 200 euroa jossain kuukaudessa kun olet vaikka mäkkärillä töissä viikonloppuisin, niin tukesi putoaa 100 eurolla. Tukea saat siis 400 euroa, palkkaa 200 euroa, eli yhteensä tuloja 600 euroa.

Ei ole enää tuloloukkuja, ei tulorajoja, ei valtion holhousta, ei tukien takaisinperintää käsittämättömillä koroilla, monille kelan ja sossun työntekijöille annettaisiin potkut ja käytettäisiin säästyneet rahat perustulomallin ylläpitämiseen. Ja jos väitätte että ei kukaan tällaista mallia ehdota ja ei se toimi, niin väärässäpä olette. Liberaalit ovat tätä ajamassa. Vihreilläkin on samantapainen ehdotus. Äänestä jotain kolmesta suuresta puolueesta, niin voi olla varma että mitään muutosta ei tapahdu.

Äänestä
  • Aivan. Jos äänestämisestäni olisi hyötyä kaivaisin sen lehtilaatikosta oitis. Etenkin jos tietäisin että ääneni toisi helpotusta tähän epäoikeudenmukaiseen kyykytyspolitiikkaan, joita matalatuloisia kohden harrastetaan. Kukaan ei nykyisin voi juuri asua alle 350 euron asunnossa, ellei joudu tinkimaan mukavuuksistaan tavalla tai toisella, se on joko palveluiden välimatka tai asunnon kalleus palveluiden lähellä, aina kiikastaa jos mennään halpaan asumiseen..joten, kansalaipalkka perustuloan tarvitaan jokaiselle, joka ei enää lapsilisää saa eli ei saa elämiseensä riittävää rahamäärää. Jokainen meistä kaiketi syö, nukkuu jossakin ja käyttää vaatteita (paitsi Seiskassa mainittu nakupappa). Jos viisi miljoonaa ihmistä tarvitsee elääkseen asunnon ja vaatteet ja vähän masuunkin jotakin niin MIKSI IHMEESSÄ SITÄ PITÄÄ JOSSAIN ELÄMÄNVAIHEISSA HAESKELLA LIPPUJEN JA LAPPUJEN KANSSA JOSTAIN SOSSULUUKUILTA?

    Ne jotka väittää ettei k-palkka ole reilua, kokeilkoot vaikka potkuja työstään vaikkapa terveydentilansa takia ja sitten ajautuvat parin vuoden päästä vaikkapa tähän sossunluukku-jamaan.. johan alkaa parku ja voihke heilläkin. Tästä aiheesta pitäisi pitää kurssia koko kansalaisille.

    Kouluihin opetusaineeksi talouspolitiikka ja niksit siitä selviytymiseen. Ykkösniksi on ainakin se, että viimeiseen asti välttää hankkimasta lapsia.

    Äänestä

Ei missään nimessä saa periä takaisin. Olen sitä mieltä, että se olisi vaihteeksi niin päin, että tämä ns. suomen yläosaston olisi aika kattella vähän
laajemmin asioita eikä vaan omaan napaansa.
Ehdotan, että he olisivat palkastaan seuraavaksi maksuvuorossa tälle ns. ruohonjuuritasolle, siten että he saisivat palkkaa "vain" ja enintään 10 000-
15 000€ kuussa ja vielä maksaisivat itse työmatkansa ja ruokailunsa. Niin ne tekevät muutkin.

Äänestä

Kela se perii kaiken takaisin. nii opintotuen kui asumistuen. mihinkähän takaisin maksetut rahat menevät? Kelan toimintaako?? verorahatkin menevät juopoille. mihin tässä yhteiskunnassa voi enää luottaa? eduskuntalaisetkin saavat nostaa palkkaa miten haluuvat. Todellakin eriarvoinen maa!

Äänestä

aika syvältä kaikkine korotuksineen, koska tulorajat ovat mitä ovat.

Mutta kun jos kerran tienaa yli sen tulorajan, niin eikö niitä tukia voi ymmärtää peruuttaa ajoissa? Vaatiihan se toki sen, että lukee kelalta tulevat brosyyrit tarkkaan ja pitää kirjaa tuloistaan siinä missä menoistaankin. Mieluummin sitten peruuttaa ne tukikuukaudet jos tuloraja uhkaa ylittyä kuin maksaa liikaa maksetuista kiskurikorkoa. Eikö?

Itselläni oli lukion lyhyt matikka alla kun lähdin opiskelemaan, töitäkin tein puolet opiskeluajastani, mutta osasin laskea sen veran, että pidin huolen siitä etteivät tulorajat ylity.

Se on sitä elämänhallintaa.

Ja kyllä, olen samaa mieltä että opintotuki on liian pieni ja tulorajat liian matalat, kuin myös että on väärin, että opiskelijan pitäisi rahoittaa toimeentulonsa lainalla kun taas rehjut saavat hakea rahansa sossusta vaikka eivät edes yritä ottaa elämäänsä haltuun. Mutta silti, pitäkää nyt ihmiset huoli niistä tulorajoista, se kannattaa---

Äänestä
  • Takaisin perintä tuolla korolla on rikollista. Lomakuukausien palkkoja ei tulisi huomioida lainkaan.

    Äänestä

...jos olet töissä tammi-heinäkuun, pääset opiskelemaan elokuussa - saat tukea. Otetaanko alkuvuoden tulot huomioon?

Äänestä

.

-Viime syksynä Työnantajat ilmoittivat haluavansa suomalaisista nuorista kouluttamatonta ja sivistymätöntä työväkeä.

-Suomen poliittinen eliitti,puoluekantaan katsomatta
on omaksunut ja pyrkii lainsäädännön ja verotuksen keinoin toteuttamaan EU arvojen mukaista suhtautumista työnantajain toiveisiin.

- EU- ihanteiden mukainen
yhteiskunta syntyy,
vain esim. estämällä alimpien sosiaaliluokkien lapsia hankkimasta sivistystä ja koulutusta.

-Tämä 15 pros. "sakko" perittäessä opintotukea takaisin,
toiminee osaesteenä köyhän kouluttautumiselle ja on siten osoitus Suomen eduskunnan pyrkimyksestä luoda EU-ihanteiden mukainen Suomi.

Äänestä

Onko tuo otsikko sadusta? Olisiko se mahdollista? Väittäisin että on, eikä siihen edes tarvita nykyistä enempää verotusta.

Ennen kuin jatkan, lukijan olisi syytä käydä vilkaisemassa sivuillani miten yhteiskuntaa tulisi muuttaa.

http://www.geocities.com/hallitusnikkari/

No niin, nyt kun tiedät mitä olen ehdottanut, uskonkin että olet samaa mieltä että kaikilla opiskelijoilla on mahdollista olla tuloja vähintään 2 000 €/kk jos opiskelu sujuu ripeästi ja tuottavasti. Ja samalla tuleva työpaikkakin on varma.

Jos alkoi kiinnostamaan, käy lukemassa vielä uudestaan sivultani ketä kannattaa äänestää.

Äänestä

Älä piipissä mitään Vasemmistoliittoa ainakaan ryhdy äänestämään. Näkökulmastani ko. puolue ajaa niiden etua, jotka eivät jaksa raahautua töihin ja tahtovat kovaa liksaa kotona makaamisesta, eikä opiskelijoiden etua.

Jos jotain muutosta tahdot, suosittelen lämpimästi Kokoomuksen suosimista. Kokoomus ainakin lupaa paitsi kaikkien vannomaa 15 prosentin korotusta opintorahaan, myös nostoa tulorajoille. Tulorajojen nostaminen olisi ainakin kohdallasi paikallaan, eikö?

Omasta mielestäni 5-10 prosentin mätkymaksu on aivan asiallinen. Itse jouduin rahapulassani tekemään töitä tietyssä elämänvaiheessa sallittua enemmän, ja nyt Kela vaatii omiaan korotusta takaisin. Eipä ole millä maksaa, jollen taas mene duuniin lisävuoroa vääntämään, ja kierre onkin valmis. Sinällään kannatan mätkymaksua siksi, että opiskelijan on itse osattava ottaa vastuu tulorajoistaan.

Sen on sitten eri asia, onko köyhyysrajalla elävän opiskelijan sakottaminen valtion iloksi ja hyödyksi reilua.

Äänestä
  • ...eikun äänestämään!

    Äänestä

Yhdyn edelliseen. Äänestämään vain. Itse äänestän vihreitä, mutta jokainen tekee omat päätöksensä. Heinäluoman sanomisilla ei ole paljon uskottavuutta. Käsittääkseni juuri SDP kaatoi opintotuen korotuksen. Suurituloisimpien tulot on suomessa kasvanut vuoden 1990 jälkeen yli 100% ja pienituloisimpien pysynyt ennallaan tai laskenut.

Äänestä

takaisinperintä on ihan oikearatkaisu,sillä tehdäänhän näin kaikissa muissakin valtiontuissa asumistuki ym.ym.takaisinperintä mikäli tuki on maksettu asiakkan väärin ilmoittamien esim.juuri tulojen perusteella.ELI KYLLÄ!

Äänestä
  • mitään armopaloja jaeta.

    Äänestä

  • ...korko sama 15 myös?????????????

    Äänestä

On törkeää, että päättäjät kuten esim. Heinäluoma ja SDP:n muut johtajat eivät ajattele lainkaan asiaa opiskelijan kannalta. Tulorajojen nosto on ehdoton edellytys sille, että voi opiskella järkevästo ja samalla tehdä sen verran töitä, ettei tarvitse tonnikalalla ja riisillä kitkuttaa päivästä toiseen. Ja tuo 15% rankaisukorko on selvää kiskontaa, ylittäähän tuo kaikki nykyiset velalle laskettavat korot aivan kirkkaasti. Tästä taas nähdään, ettei hallitus ja sen jäseneneä Heinäluoma ole ajan tasalla. Siis äänestämään!

Äänestä
  • Tietenkään SDP ole kiinnostunut opiskelijoista. Duunarin etu on SDP:n tärkein asia. Pois turhat opiskelut ja baanalle vuorohommiin.

    Äänestä

Opintotuen perinnässä ei käytetä KORKOA! Tulovalvontapäätöksessä on 15 prosentin KERTAKOROTUS! Monelle tuen palauttajalle tuo korotus on suuresta prosenttimäärästään huolimatta parempi vaihtoehto kuin pieni korko, koska moni palauttaa tuet osissa esim kahden vuoden aikana. Harmittaa kuunnella kansanedustajaehdokkaiden haastattelujua, kun suurin osa puhuu käytettävästä KORKOprosentista, vaikka siitä ei todellakaan ole kyse. Perittävä määrä ei siis kasva päätöksen antamisen jälkeen ja osamaksuista voi sopia päätöksen antaneen toimiston kanssa.

Äänestä
  • Totta, kyse ei nimenomaan ole korosta vaan korotuksesta. Itekin juuri kirjoitin tämän ketjun viestiini... "korko". Aina ei voi leikata =D

    Äänestä

Miksi rahan arvon laskeminen vaikuttaa kaikkien muiden väestöryhmien elämään (esim tuolla verukkeella kansanedustajat ovat viime vuosina nostaneet palkkojaan), mutta opiskelijoihin ei?

Onko opiskelijat aina ennenkin eläneet pelkällä pyhällä hengellä?

Äänestä

Itse en saa opintotukea lainkaan. Oma osuuteni vuokrasta on 210e, asumistukea saan 179e. Sitten pitää tietenkin ruokaakin ostaa sekä koulukirjat. Olen yrittänyt hakea töitä, mutta ei ole tärpännyt. En ilmeisesti kiinnosta työnantajia, sillä en ole ollut vielä kertaakaan töissä koska esim. kesätöitä en ole saanut vaikka olen ahkerasti hakenut monena kesänä. Tottakai on hyvä jos on edes jotain kokemusta, mutta ei sitä kokemusta saa jos kukaan ei ota töihin. Haluaisin jonkun hyvän perustelun sille, miksi opintotuki on niin alhainen tai miksi vanhempien tulot vaikuttavat niin paljon. Eihän kaikki ole vanhempien kanssa edes niin kovinkaan lämpimissä väleissä.

Ei ole mukavaa käydä iltaisin nukkumaan laskeskellen budjettia seuraavan päivän kauppareissua varten. Opiskelijoissa on tulevaisuus, ei siitä opiskelusta mitään tule jos ei ole kunnon tarvikkeita tai maha kurnii nälkää.

Äänestä
  • hyvän perustelun näihin..perustelut joita olen kuullut ovat tyyliä: opiskelijat vain bilettävät ja ostavat alkoholia opintotuella, vanhemmat maksavat muut menot..
    mullakin peppiz on ollut samanlainen tilanne, tosin nyt olen saanut minimipalkkaista työtä, joskin sekin sellaista että vähintään puolet työvuoroista perutaan, eli ei kyllä sitä rahaa vieläkään mitenkään kehuttavasti tule..

    Äänestä

väärin. Ei voi muuta sanoa.

Äänestä

HAJOTKAA VELKOIHINNE, mun vanhemmat ainakin maksaa kaiken!

Äänestä
  • tyypillinen kauppakorkeakoululainen, ensimmäisen vuoden markkinointi- tai johtamisopiskelija, jota on harhaanjohtavasti kasvatettu prinsessaksi. Siis itsetyytyväinen p-iainen, jolle maailma kerran vielä näyttää todellisen olemuksensa. Ja sitten me velkamme maksaneet nauramme kippurassa, oikein makeasti.

    Äänestä

  • Köhyys ei ole ilo kellekään.

    Äänestä

Opiskelijat opetetaan heti siihen, että ylimääräistä
työtä ei kannata tehdä, eikö valtiolle riitä mikään????????????Kannattaa katso ketä äänestää, josko siitäkään on apua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Valtsu S. kirjoitti:

Opintotuen korotuksesta on ollut taas kerran paljon puhetta. Heinäluoma on povaillut 15% korotuksen olevan paikallaan. Vaan, jos asia ei ole taaskaan tulevan hallituksen ohjelmassa?

Itselläni omat vanhemmat ei pysty sponssaamaan, joten työnteko osittaisella "Luhtasten" mallilla jää minulle ainoaksi mahdollisuudeksi opiskella ja elää.

Takki on väliin aika tyhjä.

Yle Teksti-TV KESKIVIIKKO 14.3.2007

Valtio tienaa opintotuen perinnällä

Noin 38 000 opiskelijaa saa tänä vuonna Kelalta kehoituksen maksaa opintotukea takaisin. Keskisuomalainen kertoo, että liikaa maksettuja opintotukia peritään yhteensä 42,2 miljoonan euron edestä.

Pelkästään korkotuloilla valtio nettoaa yli 6 miljoonaa euroa, sillä liikaa maksetusta, palauttamatta jätetystä tuesta peritään 15 prosentin korko.

Keskimäärin maksettavaa tulee noin 1 100 euroa.

Tukirajat pakottavat tukea nostavat pysymään lähellä köyhyysrajaa.

Lehden haastattelema Kelan opintotukikeskuksen johtaja Eija Aarnio toivoo, että jotain tapahtuisi asian suhteen.

Eli taitavat ne Heinäluoman lupailemat korotukset tulla maksetuksi toista tietä.

Toivottavasti tuon Kelan tyypin asenne ei ole selvän ongelmakentän suhteen yleinen virkamieskunnassa.

Vain taikasauva ja hyvä haltiatar puuttuu...

Itse äänestän ainakin vihreitä tai vasemmistoliittoa näissä vaaleissa.

Toivottavasti mahdollisimman monet opiskelijat eri puolella Suomea käyttävät estotta äänivarojaan haluamansa ehdokkaan hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu