miehetkin osaa mokata

Kyllä vähän sapettaa,kun täällä pääsääntöisesti mollataan suomi-naisia heidän lomajutuistaan. mutta kyllä ne miehetkin osaa ja vieläpä varatut sellaiset. Tässä aikoja taaksepäin olin suhteessa suomalaisen miehen kanssa,joka sitten lähti lomamatkalle Thaimaaseen. Kuinka ollakkaan lomalta palattuaan oli hiljaista poikaa. ja syykin selvisi: oli käynyt huorissa ja ilman kumia tietysti polleana suomalaisena miehenä pannut menemään!!Suhde tietysti loppui minun kanssa siihen paikkaan, minun aloitteesta luonnollisesti!(voin tähän lisätä,että ettei ollut herralle mikään helppo juttu saada lähtöpassit kunnolliselta Suomalaiselta naiselta,joka huolehtii itsestään). Nyt sitten mies taistelee tautiensa kanssa (joita ei minuun onneksi pystynyt tartuttamaan,koska en antanut tyypin koskea edes itseeni reissun jälkeen ) ja elättelee thaihuoraansa täällä kotimaassa. Ja muut Suomalaiset örvelöt äijät panneet samaa muijaa suomikapakoiden vessassa,kun on niin erikoista tavaraa!! HEH HEH!! Eli voi ne joskus fiksujakin olleet suomipojat mennä ihan sekaisin ja pilata ainakin itsensä elämän noiden ns.exsoottisten pikku pimperoiden takia.Ja voin vielä ylpeänä sanoa,että seurustelen Suomalaisen miehen kanssa jolla sentään järki tallella ja alapääkin toimii.
216955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onko tämä ex-miehesi (miksi hankit örvelöitä, kun parempaakin tarjolla - kenen syy?) thaikuista tuoma nainen tullut suomeen pakolaisena? Onko joutunut kotimaassaan vainon kohteeksi? Onko perhe hylännyt, kun on ulkomaalaisen kanssa suhteisiin? Onko perhe uhannut tappaa? Onko veli jahdannnut puukon kanssa? Tuskin vain.

Suomalaisten naisten ihannemiehet (muslimit) harrastavat naisiaan kohtaan juuri edellä mainittuja, samaan aikaan kun hurvittelevat vääräuskoisten likaisten suomalaisten kanssa. Sekö moraalista?

Äänestä
  • Siis ei hänkään (ex-miesystävä)varmaan aina ollut örvelö ja todellakin parenpaa ON tarjolla.Ja miksi tulla pakolaisena kun suomi poika ottaa elätettäväkseen ensin naikkosen ja sitten koko suvun??kyllä siellä osataan pelata niitä pelejä oikein kunnolla. En sekoittaisi tähän nyt pahoinpitelyjä (paitsi,että hiv:n levittäminen,jos siitä jää kiinni,tuomitaan törkeänä pahoinpitelynä tai kuoleman tuottamuksena..) Näin vain myös tapahtuu...miehisten miesten keskuudessakin..Jos susta tuntuu nyt tosi kurjalta kuulla veli-viikinkien edesottamuksista, niin eikös tää just ole: sitä saa mitä tilaa.Oikeasti säälin jokaista naista,joka on joutunut oman tai toisen maan miehen alistettavaksi..tavalla tai toisella. Silti vieläkin ylpeä omasta, rehellisestä ja Suomalaisesta Miehestä.Kunnioituksella!!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis ei hänkään (ex-miesystävä)varmaan aina ollut örvelö ja todellakin parenpaa ON tarjolla.Ja miksi tulla pakolaisena kun suomi poika ottaa elätettäväkseen ensin naikkosen ja sitten koko suvun??kyllä siellä osataan pelata niitä pelejä oikein kunnolla. En sekoittaisi tähän nyt pahoinpitelyjä (paitsi,että hiv:n levittäminen,jos siitä jää kiinni,tuomitaan törkeänä pahoinpitelynä tai kuoleman tuottamuksena..) Näin vain myös tapahtuu...miehisten miesten keskuudessakin..Jos susta tuntuu nyt tosi kurjalta kuulla veli-viikinkien edesottamuksista, niin eikös tää just ole: sitä saa mitä tilaa.Oikeasti säälin jokaista naista,joka on joutunut oman tai toisen maan miehen alistettavaksi..tavalla tai toisella. Silti vieläkin ylpeä omasta, rehellisestä ja Suomalaisesta Miehestä.Kunnioituksella!!

    Tekstiäsi on vaikea lukea, koska et ole oppinut kunnolla vielä kirjoittamaan. Pisteen ja pilkun jälkeen jätetään sanaväli. Älä kirjoita kaikkea samaan putkeen. Sana suomalainen kirjoitetaan pienellä ässällä. Opettele nämä nyt aluksi. OK?

    Äänestä

Oikein katkeruutta kiteytettynä puhtaimmilleen. Mahtaa vituttaa, kun ukko vaihtoi parempaan tuontituotteeseen ?

Äänestä
  • No jos on parenpaa niin ei muuta kuin onnea..katkeruudesta..huh huh..tais kolahtaa??

    Äänestä

miksi ko.mies lähti Thaimaahan jos kerran oli suhteessa suominaiseen?
ei taida olla kovin yleistä että varatut miehet käyvät yksin Thaimaassa.

Äänestä
  • kuin viettämään panolomaa..paitsi näin hänellekkin sitten kävi..muka kännipäissään..kiinni jäämisen pelko ei varmaan juuri H-hetkellä tullut mieleen..jälkijunassa kuten muutkin mukaan tarttuvat sivutuotteet..voi nyt sitten golffailla ihan millaisilla reillä haluaa ja mihin enää on varaa..

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    kuin viettämään panolomaa..paitsi näin hänellekkin sitten kävi..muka kännipäissään..kiinni jäämisen pelko ei varmaan juuri H-hetkellä tullut mieleen..jälkijunassa kuten muutkin mukaan tarttuvat sivutuotteet..voi nyt sitten golffailla ihan millaisilla reillä haluaa ja mihin enää on varaa..

    Et nyt vaikuta oikein uskottavalta, sori.

    Äänestä

miten sait hänet kiinni? Ei taida olla mies helppo tunnustamaan? Hyvää jatkoa sinulle ja hyvä, että pääsit eroon siitä miehestä.

Äänestä

nyt jotain, kun noin purkautuu täällä?

Äänestä
  • Enkös jo ekassa lauseessa maininnut ett sapettaa!!!Mutta mielenkiintoista kuulla,että muutkin kuin minä olemme huomanneet noiden thai-tyttöjen vähemmän ihanuuden. sori jos miehiin kolahti..sitä käy monta asiaa mielessä..ja tiedoksi myös,että ex-kundikaveri oli itse niin fiksu(????kaiken tekemänsä jälkeen sanon vielä näin),että ilmoitti asiasta minulle. Eli pisteet siitä asiasta hänelle..mutta itseasiassa enää ei vituta yhtään!!!! Kevättä ja aurinkoa kaikille Suomalaisille:)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Enkös jo ekassa lauseessa maininnut ett sapettaa!!!Mutta mielenkiintoista kuulla,että muutkin kuin minä olemme huomanneet noiden thai-tyttöjen vähemmän ihanuuden. sori jos miehiin kolahti..sitä käy monta asiaa mielessä..ja tiedoksi myös,että ex-kundikaveri oli itse niin fiksu(????kaiken tekemänsä jälkeen sanon vielä näin),että ilmoitti asiasta minulle. Eli pisteet siitä asiasta hänelle..mutta itseasiassa enää ei vituta yhtään!!!! Kevättä ja aurinkoa kaikille Suomalaisille:)

    Olet lähinnä huono provo...

    Ei ole ap:llä kaikki kupit kaapissa. ap taitaakin olla pissis, koska tuon kirjoitustaidon kanssa on vähän niin ja näin. Kuka huolii 'akakseen' kirjoitustaidottoman?

    Äänestä

  • pitää osata aikuisten keskustella.

    Pera
    0443100095

    Äänestä

  • Totta Vie kirjoitti:

    Ei ole ap:llä kaikki kupit kaapissa. ap taitaakin olla pissis, koska tuon kirjoitustaidon kanssa on vähän niin ja näin. Kuka huolii 'akakseen' kirjoitustaidottoman?

    Aasiassa sitä vasta ollaankin kielitaitoisia ja kyllä kelpaa monellekin sikäläiset akat ;))

    Äänestä

Olisit pitäny kotipesän kunnossa.

Äänestä

Enpä usko että miehen tarttee thaikkutyttyjä katella jos kotoolta löytyy hommansa osaava nainen.Taisi olla vähän vikaa kummassakin.ps tais olla mieheltä ihan suunniteltu siirto..

Äänestä
  • Niin että jos mies pettää niin kotona ei ole asiat kunnossa, paitsi että jos on, niin sitten se johtuu siitä että miehellä vaan on siihen biologian suoma oikeus ja tarve jota ei tarvitse pahemmin yrittääkään suitsia ja turhaa se olisikin?

    Äänestä

Niin kyllä ne suomipojat laidastaan ulkomaanreissuilla käyvät huorissa. Itse juuri Brasiliasta palanneena voinen kertoa sellaisen jutun, että ihan hävettää välillä olla suomalainen näiden urveloiden edesottamuksien takia.

Hotellissamme oli Keski- Suomesta oleva junttieinari, joka ensin yritti iskeä minua, mutta kieltäydyin, koska tämä tyyppi suorastaan etosi minua käyttäytymisellään ja tyylillään, mutta oli kuulemman viimeisenä iltana raahannut alaikäisen hotellihuoneeseensa pantavaksi.Koko sen ajan mitä kaveria näin, oli enemmän tai vähemmän kännissä ja luuli olevansa hauskakin sovinistisinen juttuineen. Olikea prototyyppi suomalaisesta juntista, joka ei selvinpäin osaa sanoa juuta eikä aata, mutta kännissä esittää maailmanomistajaa. Jutut olivat niin kamalat ja naisia halveksivat, että monet hotelissamme ihmettelivät. Yritti leikitellä joka paikassa brassinaisten kanssa ja nämä nauroivat kippurassa tämän idioottimaisuutta. Junttieinari luuli, että nämä likat nauravat ihastuksissaan.

Jätkä reippaasti yli nelikympin ja käyttäytyminen sitä luokkaa, samoin vaatteet likaiset ja repaleiset ja ulkoasu huolimaton, joten en ihmettele että on ilman kunnon naista Suomessa, mutta huorille kelpaa kyllä, rahasta.

Äänestä
  • "oli kuulemman viimeisenä iltana raahannut alaikäisen hotellihuoneeseensa pantavaksi"

    -Tarkistiko toinen kateellinen suomalaisnainen tytön paperit?

    "en ihmettele että on ilman kunnon naista Suomessa, mutta huorille kelpaa kyllä, rahasta."

    -Tuohan on ihan kääntäen verrannollista suomalaisnaisten eteläturismiin paitsi että suomalaisnaista saa ilmaiseksi.

    Äänestä

seurailen par`aikaa etelä-ameriikas suomalaismiesten tolloiluja paikallisen huoratalon työntekijöiden kans.siin pikku känäs useemmalla kortongit unohtu ja tyttöystäville taudit sit tuliaisina.hip hei ja hurraa.ainain kondyloomat ja joil aidskin tuliaisina.ei ole suomimiehil järjren häivää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

oireeton kirjoitti:

Kyllä vähän sapettaa,kun täällä pääsääntöisesti mollataan suomi-naisia heidän lomajutuistaan. mutta kyllä ne miehetkin osaa ja vieläpä varatut sellaiset. Tässä aikoja taaksepäin olin suhteessa suomalaisen miehen kanssa,joka sitten lähti lomamatkalle Thaimaaseen. Kuinka ollakkaan lomalta palattuaan oli hiljaista poikaa. ja syykin selvisi: oli käynyt huorissa ja ilman kumia tietysti polleana suomalaisena miehenä pannut menemään!!Suhde tietysti loppui minun kanssa siihen paikkaan, minun aloitteesta luonnollisesti!(voin tähän lisätä,että ettei ollut herralle mikään helppo juttu saada lähtöpassit kunnolliselta Suomalaiselta naiselta,joka huolehtii itsestään). Nyt sitten mies taistelee tautiensa kanssa (joita ei minuun onneksi pystynyt tartuttamaan,koska en antanut tyypin koskea edes itseeni reissun jälkeen ) ja elättelee thaihuoraansa täällä kotimaassa. Ja muut Suomalaiset örvelöt äijät panneet samaa muijaa suomikapakoiden vessassa,kun on niin erikoista tavaraa!! HEH HEH!! Eli voi ne joskus fiksujakin olleet suomipojat mennä ihan sekaisin ja pilata ainakin itsensä elämän noiden ns.exsoottisten pikku pimperoiden takia.Ja voin vielä ylpeänä sanoa,että seurustelen Suomalaisen miehen kanssa jolla sentään järki tallella ja alapääkin toimii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu