Autotuhnuille

Autojen pitkäaikainen vuokraus yksityishenkilöille yleistyy lähivuosina.

Työsuhdeautoihin tottuneiden suurten ikäluokkien uskotaan suosivan auton liisausta eläkkeelle siirryttäessä. Myös nuoret kokevat entistä vähemmän tarvetta omistaa käytössään olevan auton.

Yksityisen liisauksen suosio on jo nyt kasvanut. Esimerkiksi Nordean rahoitus on alkuvuoden aikana tehnyt liki 300 sopimusta, kun aikaisemmin niitä tehtiin noin sata vuodessa.

Liisatessa kulut kurissa

Auto vuokrataan yleensä kolmeksi vuodeksi ja kuukausimaksu kattaa myös huoltokustannukset. Normaali kuukausimaksu vaihtelee reilusta parista sadasta eurosta liki kuuteen sataan euroon kuussa.

Hinta riippuu autosta ja sen varusteista.

Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan Pentti Rantalan mukaan liisaus ei liene kaikkein halvin vaihtoehto, mutta toisaalta kustannusyllätyksiä ei tule, koska kuukausimaksu on kiinteä.

Leasing on hyvä vaihtoehto myös siksi, että autoon ei joudu sitomaan pääomaa.

Autoalan keskusliitto uskoo yksityisen vuokrauksen todellisen läpimurron osuvan vuosikymmenen vaihteeseen.
1228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Leasing on hyvä vaihtoehto myös siksi, että autoon ei joudu sitomaan pääomaa" Siis koska sitä pääomaa ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedotus kirjoitti:

Autojen pitkäaikainen vuokraus yksityishenkilöille yleistyy lähivuosina.

Työsuhdeautoihin tottuneiden suurten ikäluokkien uskotaan suosivan auton liisausta eläkkeelle siirryttäessä. Myös nuoret kokevat entistä vähemmän tarvetta omistaa käytössään olevan auton.

Yksityisen liisauksen suosio on jo nyt kasvanut. Esimerkiksi Nordean rahoitus on alkuvuoden aikana tehnyt liki 300 sopimusta, kun aikaisemmin niitä tehtiin noin sata vuodessa.

Liisatessa kulut kurissa

Auto vuokrataan yleensä kolmeksi vuodeksi ja kuukausimaksu kattaa myös huoltokustannukset. Normaali kuukausimaksu vaihtelee reilusta parista sadasta eurosta liki kuuteen sataan euroon kuussa.

Hinta riippuu autosta ja sen varusteista.

Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan Pentti Rantalan mukaan liisaus ei liene kaikkein halvin vaihtoehto, mutta toisaalta kustannusyllätyksiä ei tule, koska kuukausimaksu on kiinteä.

Leasing on hyvä vaihtoehto myös siksi, että autoon ei joudu sitomaan pääomaa.

Autoalan keskusliitto uskoo yksityisen vuokrauksen todellisen läpimurron osuvan vuosikymmenen vaihteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu