kulkija himon vetämänä

Istun pimeimmässä ja etäisimmässä nurkassa mitään puhumatta. Rakastan hiljaisuutta ja hämärää nurkkaa, inhoan melua. Vatsaani polttaa, maksa on tulehtunut, hermot kireänä,
hiukset hoitamattomat. En välitä maailmasta, inhoan itseäni. Istun vain ja juon. Odotan nousuhumalaa ja riemun leimahtamista, jonka jälkeen voi suloisesti vaikka kuolla. Nousuja tulee yhä harvemmin.

Viereisessä pöydässä on joitain vasta-alkajia. Ne ovat puheliaita ja meluisia. Osa heistä kääntyy tältä tieltä takaisin, perustaa perheen, omistautuu työlle ja porvarilliselle elämälle, johon kuuluu salaisia paheita ja ylisuuria intohimoja. Joku suorittaa pidemmän ajan juomisen ja paheiden veroa.

Olen valinnut alkoholin, olen jäänyt ainaiseksi tälle tielle. Se vie minua kuin haihtuvaa harhakuvitelmaa tässä lyhyessä harhakuvitelmien elämässä. Kohta minä yhtä synkkä, tylsä ja pöhöttynyt kuin jokainen, joka jää tälle tielle. Älä luota minuun, älä usko minua, sillä kaikki mihin minussa kosket, katoaa. Olen kuin varjo, jota et koskaan saa kahlittua. Vapauteni on mennyt. Olen tämän pimeän paksun pöydän vanki.