Eräänä päivänä olin polklinikalla. Odotushuoneessa juttelin kevyitä toisen odottelijan kanssa, ikätoverin.
Hän sanoi, että ei ole koskaan ollut sairaalassa, terve ihminen.
Sanoin, että nykyään ihmiset elävät pitkään terveinä, eikä tarvitse lääkkeitäkään syödä.
"Niin, onhan minulla verenpainetauti", hän sanoi, "ja siihen lääkkeet". Nyökyttelimme molemmat, sehän on monilla.
Sitten hän havahtui:"Niin, ja syöpälääkkeet, nehän tietysti kanssa!"
Ajattelin, että kaikki on suhteellista, kuka milloinkin ja missäkin elämän vaihessa pitää itseään sairaana, kuka terveenä.
Hän sanoi, että ei ole koskaan ollut sairaalassa, terve ihminen.
Sanoin, että nykyään ihmiset elävät pitkään terveinä, eikä tarvitse lääkkeitäkään syödä.
"Niin, onhan minulla verenpainetauti", hän sanoi, "ja siihen lääkkeet". Nyökyttelimme molemmat, sehän on monilla.
Sitten hän havahtui:"Niin, ja syöpälääkkeet, nehän tietysti kanssa!"
Ajattelin, että kaikki on suhteellista, kuka milloinkin ja missäkin elämän vaihessa pitää itseään sairaana, kuka terveenä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anoppini viestitti jatkuvasti minulle ainoan pojan vaimolle, vp-lääkkeiden pimittäjälle läpi vuosikymmenten, että ihmiset syövät lääkkeitä turhanpäiten. Kestin sen hymyillen, sillä hänen kokemuspiirinsä oli pieni ja kapea sillä alueella.
Hän eli korostetun terveenä 85 vuotiaaksi, kunnes sairastelu alkoi sydäninfarktilla. Toipumisen jälkeen seurasi kuumeilujakso, todettiin tubi, johon lääkitys 2 vuotta. Lapsuuden leikkitoverilla oli ollut tubi.
Juuri ennen 89 v. meni toisen silmän näkö. Kaihileikkaus kirkasti jäljellä olevan silmän ja ystävätkin kaunistuivat. Sitä kesti 3 kk. Verisuoniperäinen syy jätti siihen silmään vain haamunäön.
Se oli suuri suru meille kaikille. Onneksi hän ehti perin pohjin tottua ja tutustua palvelutalon yksiöönsä ja kokea siitä tyytyväisyyttä. Muualle hän ei halua muuttaa eikä valmista laitosruokaa tilata.
No, me joutilaat eläkeläisethän teemme yhden hengen ruoka-annoksia pakastimen täyteen ja ajaa huruutamme 300 km:n päähän niin usein kuin jaksamme. Diabeetikkoa se ajaminen väsyttää ja heikkoselkäisen vaiva pahenee. Parit nokoset suuntaansa kesken ajon se vaatii.
Vaivoja ei valiteta rautaiselle 95 vuotiaalle vanhukselle, joka vain joskus kertoi olleensa lapsena heikko ja söi isän tuomat vitamiinit ja kalaöljyt. Terveen kirjoissa mekin olemme, kun vaan napsimme diabetes- ja verenpainepillerimme, muistamme mittaukset, 2x pv:ssä liikunnan, käymme ½ v. tarkastuksissa jne.
Ihan jalkavia tyyppejä, kun ei vaan vaivasenluut ärtyisi eikä ristiselkä. Tärkeintä tietenkin on esittää tervettä ulospäin, vaikkois kuinka väsynyt.
en minäkään mielelläni kuuntele enkä liioin kerro omista vaivoistani. Olen huomannut että vanhoilla yleinen puheenaihe on sairaus. Verrataan lääkkeitä mitä kukin syö ja mistä nyt taas kolottaa. Kaikilla meillä yli-ikäisillä on kremppamme mutta pakkoko niistä on joka käänteessä ympärilleen toitottaa. Eletään iloisesti niillä voimilla kun on. Tänään vähän paremmin, huomenna huonommin ja varmasti se viimeinen sairaus tulee joskus joten mitä sitä etukäteen suremaan.
Sydäninfarktin jälkeen vanha mummo sai dieettisuosituksen jättää kovat rasvat pois ja etenkin voi, jota oli käyttänyt runsaasti. Alkoi kasvisrasvalevite-kausi.
Ystävät samanikäiset painostivat voin terveellisyydellä 'voi on aina voita' ja kyllä sitä ainakin on syötävä. Saat vielä näön sokeaan silmään.
Mummo panee nyt joka keitokseensa ruokalusikallisen voita verisuoniperäisistä vaivoista huolimatta ja syö nitroja ym lääkkeitä. Vanha koira ei opi tässäkään tapauksessa istumaan. Luulo vie voiton tiedosta.