itkeekö teidän 8v lapsi paljon(pojat)

ei ole 8-vuotiasta lasta.

mulla on 8-vuotias poika ja kyllä itkee ja kiukuttelee vielä halutessaan tahtonsa läpi
tai jos on tehnyt jotain tyhmää ja rangaistaan esim pelikiellolla niin itkua vääntää eikä suostu millään ymmärtämään että itsessään oli vika.....

Semmoisia ne itkupillipojat on. Ja kavereiden keskellä ovat niin koviksia, että..

ajattelisin,että tuon ikäinen ei enää viitsi turhia itkeskellä.Tottakai surua,ikävää,kipua yms,mutta kiukku ja turha naukuminen voisi jäädä pikkuhiljaa pois.Tulee kyllä pari tuttua tapausta mieleen,jotka ovat pienestä pitäen saaneet itkulla ja vonkumisella tahtonsa läpi.Miten selität ja saat lapsesi ymmärtämään,että vinkumisella sait tahtosi läpi vielä vähän aikaa sitten,mutta kuule nyt se ei enää onnistukkaan...???Pikku vinkkinä,ota huumori avuksi,jos olette hjyymorimiehiä.

Lapseni ei juuri itke, mutta itse olin lapsena itkupilli, joten kerronpa puolestani, miltä se lapsen kannalta tuntui. En saanut itkulla tahtoani läpi enkä sitä yrittänytkään, koska tiesin että itkusta vain rangaistiin.
Vaikka tiesin, että itkusta ei hyvä seuraa, itku tuli aina pienestäkin syystä, ja olisikohan tuo herkkyys johtunutkin juuri siitä että pelkäsin rupeavani itkemään. Nyt aikuisena näen selvästi yhtenä syynä omaan itkuisuuteeni kovin ankarat vanhemmat.

En siis voinut estää itkua, mutta en myöskään sitä tahdonalaisesti tehdä. Tuntui siis todella kamalalta ja epäoikeudenmukaiselta, että minuun sen takia suhtauduttiin kielteisesti ja luultiin että se olisi minulla joku yritys saada tahtoni läpi. Niin väärin voivat vanhemmat tulkita lapsensa reaktiot.
Joten mieti tätä: älkää ensimmäisenä ajatelko että hän itkee ilkeyttään tai kierouttaan, se voi ollakin surua ja pahaa oloa. Onko lapsella kenties joku syy olla niin ahdistunut, että itku on herkässä?

Niin on itkua ja on itkua.Tahtomisitku eli turhanpäiväinen volina ja kitinä on äänekästä ja loppuu kuin naulan kantaan, kun esim tahto saadaan läpi tai kun kukaan ei huomaa. Oikea pahanmielenitku on usein hiljaista, tulee kyyneleitä vuolaasti ja sitä ei tahdo saada loppumaan. olipa itku kumpaa tahansa, ei sillä kannata lapselle periksi antaa. Miksi pitäisikään? Aina ei voi kaikkea saada. Mutta pettynyttä lastakin voi lohduttaa sanallisesti tai fyysisesti, ei tavaralla.
itselläni on itkuherkkä 7 v. poika. Päiväkoti koki hankalaksi sen, kun lapsi komennettaessa itki. Se vain oli/on hänen tapansa reagoida nolostumiseen ja pahaan mieleen. Sama poika ei ikinä ole itkemällä yrittänyt saada tavaroita tai edes välttää mahdollista rangaistusta hölmönhommistaan, joihin kaikki pikkupojat välttämättä joskus joutuvat !!

En nyt ole ihan varma liittyykö tämä suoranaisesti mutta olin 16v sitten 8 ja tuli semmonen juttu mieleen että kun jos lauseen aloittaa "sinä odotat täälä autossa kun MINÄ käyn kaupassa, ja tänään ei osteta karkkia" niin lopputulos on varmasti jotain sanaharkkaa ja käsyämistä. Mutta kun lapset ei ole tyhmiä. Kieltäminen aiheuttaa sen että sitä haluaa vielä enemmän. Miten olisi jos ensi kerralla näin: "lähden kauppaan, tarvitsetko sinä mitään?"
(tietysti pitää huomioida lapsen ikä) jos asiasta ei tehdä numeroa eikä mitään salaista ja kiellettyä toimenpidettä, lapsi menettää kiinnostuksensa. Ja samalla mahdollisesti kävisi niin että lapsi oppisi huomaamaan milloin todella tarvii jotain. Itse näin tämän ihan luonnossa toimimassa kun istuin silloin noin saman ikäisenä ystävieni auton takapenkillä ja vanhemmat kysyivat samanikäisiltä ystäviltäni että "odotatteko autossa ? Tarvitsetteko te mitään kaupasta?" Vastaus: Ei me mitään tarvita kiitos!
Muistan sen koska olin itse niin äimänä. En siitä että kaverini eivät tajunneet tilata läjäpäin karkkia vaan että vanhemmat ottivat lapsensa niin kauniisti huomioon että tuli sitten itsellekkin hyvä olo!

ja myöhemminkin heti kun vähän ääntä korotettiin tai oltiin hiukka ilkeitä.
Olisin voinut antaa toisen jalkani tai käteni tai mitä vaan saadakseni oman parkumiseni loppumaan.

Nykyisin itken heti kun suutun eikä sekään niin mieltäylentävää ole.

Olihan munki pikkuvelipuoli itkupilli pienestä pitäen. Mun teiniaikoina Kimi on itkenyt melkein kaikesta eli isän mustangista, herkuista ja mun synttäristä. Ja sit vielä 7-vuotiaana itki kaikesta. Ja 8-vuotiaana itki siskopuolen autosta ja melkein kaikesta asioista. Eli se oli koko elämänsä kauhee itkupilli.

Parikymppisenä hän seurustelee miehen kans eli on homo.
Ei ihme et oli pienenä noin vitun herkkä ja itkuinen.

Koko mun teiniajan hän on itkenyt tahdon läpi. Ja kasvanut homoseksuaalisena xD

Olis voinu olla meijän suvussa vain kotieläimii ei mitään rääkkyviä kakaroita 😡