Annen ja Sannan melontaretki

Anne ja minä eli Sanna olimme toukokuisena perjantai-iltana baarissa,ja meillä oli juttua siitä,että olen kiinnostunut melomisesta ja että olisi hienoa päästä kanootilla kokeilemaan melomista.Anne yhtäkkiä sanoi,että hänellä on kanootti ja hän joskus on paljon melonut,mutta ei ole ollut kaveria ja melominen on jäänyt.Niin Anne kysyi,olisinko valmis melomisretkelle hänen kanssaan jokeen: virta on kyllä voimakas,mutta hän on paljon melonut ja 2 pelastusliiviäkin hänellä on ja voisin ensin tulla yöksi Annen luo,koska Annen sisko vie hänet joka tapauksessa autolla ja niin päätettiin tehdä.

Ja lauloin Annen kanssa yhdessä karaoketta laivat-kappaleen.Annen ex-seurustelukaveri Jari tuli mikkiin huutamaan sen jälkeen"ANNE JA SANNA LAULAA SEURAAVAKSI KANOOTIN KAPEAN VESILLE TYÖNSIN"-Ei todellakaan!Anne suuttui ja Annen sisko päätti,että voidaankin heti lähteä.Muutenkin jo myöhä ja aamulla virkeänä voisi lähteä melontaretkelle.Joten me läksimme siis ja tulimme Annen kotiin,ja Anne teki patjan lattialle.Ja sain nukkua.Aamulla kumpikaan ei ollut edes krapulassa:Itse olin juonut vain limsaa,ja Anne kun oli päättänyt että lähdetään pois aikaisemmin,koska ex tuli hölmöilemään karaoken yhteydessä.

No sitten koitti siis aamu,ja söimme aamiaista ja Anne haki ulkovarastosta jo valmiiksi kanootin.Autolla veimme kanootin perävaunussa,ja tulimme joen rantaan ja olimme ajaneet autolla kauas peltotietä pitkin niin että olisi useampi kilometri ennen koskea.Pistimme yhdessä kanootin rannalla veteen ja minua alkoi jännittää.Anne rauhoitteli minua.Me istuuduimme siis kanoottiin ja minulle tuli sellainen olo,että ei!En uskalla entäpä jos kanootti kaatuu...Kuulolaitteeni olin jättänyt pois(Annen kotiin)jottei se mene rikki jos niin tapahtuu että kanootti kaatuu ja pääni kastuu veteen.Anne rauhoitteli minua ja päätin että hei enhän minä nyt jänistämään rupea,kaduttaisi millainen pelkuri olisin jos en tahtoisi kokeilla nyt kun on Anne,paras ystäväni,kanssani.No,me aloitimme.Kanootti oli 2 metrin päässä rannasta ja aloin huutamaan hiukan pelosta,kun Anne sanoi että joen keskelle pitää mennä..-Pelottaa! -Ei me hukuta! Meillä on pelastusliivit ja mitään ei varmasti tapahdu älä pelkää!

No,hetken hirvitti kun melomassa olin ekaa kertaa elämäni aikana.Ja sitten hetken kuluttua lakkasi jännittämästä.Tuntui niin turvalliselta.Kaunis ilma,lämmin sää,ei tuulekaan paljon,joki ei tunnu mitenkään liian isolta tai vaaralliselta.Ei tunnu,että liian kova vauhti olisi.Annen kanssa juteltiin ja vähitellen huomattiin,että koski alkaa lähestyä.Anne sanoi,että nyt käännytään takaisin ja melotaan vastavirtaan ja täytyy jaksaa:Siinen mistä lähdettiin,siellä on auto. Mutta yllätys -Ei minulla ollutkaan voimia.

Yritin jaksaa meloa vastavirtaan ja Anne koko ajan sanoi että kovemmin nyt,melo nyt, että päästään takaisinsuuntaan. En tahtonut jaksaa. Mutta jaksoin jollain lailla -Hetken. Kävi niin että voimani loppuivat ja aloimme kanootin kanssa mennä takaisin- Virta vei kohti koskea.Koski oli jo hyvin lähellä ja Anne huusi: -Nyt SANNA RANTAAN MELOTAAN JA ÄKKIÄ! Mutta liian myöhäistä- En taaskaan jaksanut ja tulimme koskeen ja kanoottimme ja me syöksyimme koskea pitkin ja minua pyörrytti ja kanoottimme pääsi kuin pääsikin yli kosken ja jatkoimme matkaamme-kastuneina kylläkin. No,me jatkoimme silti.Annella oli puhelin mukana ja se oli-kastunut ja rikki mennyt.Anne sanoi,että kirkonkylällä jäädään pois ja sitten soitetaan siskolle,että tulee hakemaan meitä pois.Mutta kävikin niin että kun jäimme kirkonkylällä pois,Annen ex tuli ja vei kanootin ja meidät merelle ja halusi mennä kolmisin melontaretkelle merelle..