isket ihanan naisen, rakastutkin heti syvästi ja hän kertoo myöhemmin palvelevansa Kuun Jumalatarta, kaiken Äitiä, jonka tytär hän on.
Kuun Hengettäret ovat hänen sisariaan.
Hän kertoo joka ilta pystyttävänsä alttarinsa, sytyttävän isoimman kynttilän Jumalattarelleen, pienemmät Maalle, Tulelle, Vedelle ja Ilmalle.
Ottavansa esille puisen Jumalatar-patsaansa, suutelevan Häntä ja pyytävän siunausta hetkelleen
Hän pyytää läheisyyttä ja suojelua Rakkailleen ja itselleen,sekä kaikille maailman naisille turvaa.
Sortoa, alistamista ja väkivaltaa vastaan.
Hän kertoo tuntevansa Heidän läsnäolonsa joka hetki
ja pyytäneensä Jumalatarta näyttäytymään unessa
, ja näin on tapahtunut mahtavalla näyllä.
Hän
pyytää Sinua joskus osallistumaan tähän hetkeen.
Mieti tarkkaan, sillä jonain päivänä voit joutua
tähän tilanteeseen ja silloin olet löytänyt minut.
Kuun Hengettäret ovat hänen sisariaan.
Hän kertoo joka ilta pystyttävänsä alttarinsa, sytyttävän isoimman kynttilän Jumalattarelleen, pienemmät Maalle, Tulelle, Vedelle ja Ilmalle.
Ottavansa esille puisen Jumalatar-patsaansa, suutelevan Häntä ja pyytävän siunausta hetkelleen
Hän pyytää läheisyyttä ja suojelua Rakkailleen ja itselleen,sekä kaikille maailman naisille turvaa.
Sortoa, alistamista ja väkivaltaa vastaan.
Hän kertoo tuntevansa Heidän läsnäolonsa joka hetki
ja pyytäneensä Jumalatarta näyttäytymään unessa
, ja näin on tapahtunut mahtavalla näyllä.
Hän
pyytää Sinua joskus osallistumaan tähän hetkeen.
Mieti tarkkaan, sillä jonain päivänä voit joutua
tähän tilanteeseen ja silloin olet löytänyt minut.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tietysti!
Kiitos viestistäsi kun lähetit sen. Tosi hieno suhtautuminen. Ollaan ylpeit toisistamme. Bye!
Käyn jo uskonnon uhreissa oman uskontosekoiluni tiimoilta. En halua lisää sitä samaa.
Kiitos viestistäsi ja onnea ainakin Sulle elämään: Pärjäile niitten juttujes kans. Bye
sanottuna: olisin innoissani, jos vihdoinkin löytäisin naisen, joka on kiinnostunut hengellisistä asioista. Eikä siis kuitenkaan olisi kristitty.
olin kanssa iloisesti yllättynyt vastauksista joita oli 4, joista 1 hylätty.
Pelkäsin vähän että minkälainen suhtautuminen tällaiseen uskontopohjaiseen asiaan on.
Minulla oli suuret syyt kun jätin kirkkouskon taakseni.
Vihani heräsi enemmän ja enemmän tutkittuani uskonnon ja sen edustajan kirkon järjestelmällistä propagandistista naisen alistamista.
Ja todellakin Jumalattareni on ollut mukanani, ei minään ilkeänä vaan ilkikurisena naisena jolle on
hyvä ja helppo puhua.
En aio saarnata enkä aio myöskään missään nimessä bongata sua, mutta kysynkin et kiinnostasko ja ehtisitkö jutel jotain joskus. Lue Simone de Bellevuen kirja:
Toinen sukupuoli. Jos et ole lukenut kannattaa
sillä sen luettua ei ole enää entisensä. Ei ole mikään uskontokirja. Bye ja kiitos kun vastasit
kuluessa.
Olen lukenut Simone de Beauvoirin kirjan. Bellevuesta en tiedä, varmaan ihan hyvä sekin;)
(tämä viesti oli sitten sellaista lempeää ironiaa. olen itsekin tosi surkea nimien kanssa)
Tämmönen mä olen. Hyvä kun nimeni tiedän.
Mutta ei hätää niinkaun kun muu kansa on sivistynyttä Ja eihän se oikein sopiskaan että pakana( ainaski joillekin)muistais ranskalaisten nimiä, saati osais niitä laususkella. (Ironian aallot seilaavat atmosfäärissä) Menikö oikein?
kauhean rakastunut. Eihän siinä mitään jos uskoo ja uhraa kynttilöitä, mutta mä tse ajattelisin että se on aika ulkokultaista tekemistä. Tuskin se mikään jumala mitään kynttilää tai muita merkinantovälineitä tarvi, jos on kerta jumala.
Mä uskon että se sisäinen voima on se mun juttu, jos sitä pitää alkaa viljelemään, levittämään, korostamaan, minusta siitä tulee vain kikkailua.
Ensinnäkin kiitos kun vastasit. Olet varmasti omalta osaltasi aivan oikeassa. Uskominen, mihin sitten kukaki uskoo on aika monitahonen esia.Eikö!
Esim, Sinun viestistäsi henki se, että olet hyvin voimakas ihminen? Silloin on ihan selvää, että olisit tosi hölmö jos alkaisit kikkailemaan.
Mut sit ku ajatellaan sellasta et joku onkin heikko, ja hänellä on vaikeaa.
Harvoin olen nähnyt terveen ihmisen kävelevän kyynärsauvat apunaan. Mutta sillo kun hänen jalkansa on heikot ja kipeät silloin kyynärsauvat kelpaa todella hyvin avuks.
Luuleks että näit vois joteski verrata keskenään. sillee et ihminen joka haluaa uskoa on heikko ja hön tarvii jotain joka kiinnittää hänet lujemmin siihen uskoon ja hän voikin tuntea itsensä vahvaksii.
Olipa hyvä että tämä asia otettiin esille vaikka en mäkään niin kauheen viattomaks itteeni tunne, ehkä juur siks mäkin tarvin nuo omat kyynärsauvani. Se mihin niitä käyttää, huitoakseen pirun pois vai kolkatakseen sen tajuttomaksi että jäis vielä hetkeks, on jokaisen sisimmäs. Luulisin.
Kiva kuiteski et viesti antoi Sulle motiivin kertoo ihan hienon mielipitees. Bye
mites sit illalla sen sänkyyn menon kanssa, kuinka kauan niitä kynttilöitä poltellaan ja alttaria palvotaan?
joo tänks mut nou tänks!
ehkä joku vastaaviin riitteihin hurahtanut vois tajuta, mulla ei paukut riittäis.
...tykkäisin kyllä. Itekkii oon Jumalattaren tyttösiä, ja mikä ois sen ihanampaa kun samanhenkinen kumppani. Oon tosin jo varattu...
Hihhuliksi tuollaista sanoisin. Kiitos ei.
Kiitos täs kohdas kaikille jotka näki vaivaa, mun mielestä se oli hieno juttu.
Mut tällaset aiheet on pitemmän päälle melko nuivia. Mutta, säpinää elämään. Kohta on kesä ja vauhtia riittää. Bye.
Olisin todella innoissani, koska vihdoinkin olisin tavannut ihmisen, joka on kiinnostunut samankaltaisista asioista kuin minäkin. Tahtoisin heti tietää näistä asioista lisää. :)
tosi ihanaa et löytyy ihminen joka on kiinnostunut oikeestaan samoista asioista mistä minäkin.
Mä erosin kirkosta jotain 2v sitten, ja samalla käänsin selkäni kristinuskolle, yms uskonlahkoille jotka mielestäni ovat yhtä tyhjän kanssa.
Jättäessäni kaiken sen taakseni olin kuitenkin halukas löytämään elämääni jotain mihin turvautua ja todellakin sen löysin.
Jostain kumman sattumasta? mietin ja tunsin itsessäni oudon levottomuuden. olen aina tuntenut vetoa kuuhun ja sen lumoon. Yöihminen siis. vanhoihin ns pakanauskontoihin tutustuessani huomasin, että minull on hirveän paljon samankaltaisuutta.
Aloin ensin varoen, sitte rohkaistuen kutsua kuun jumalatarta, kaiken äitiä.
Ja pyysin Häntä illalla pitäessäni omaa riittiäni tulemaan luokseni ja kertomaan minulle ottaako Hän minut tyttärekseen. Heti yöllä heräsin 1,5 h nukkumisen jälkeen ja maatessani peikonkolossani patjoillani olin täysin halvaantunut.
Kirkas va´lkoinen valo täytti huoneeni ja olin ihan hämmästynyt, täysin valveilla siis. Kuulin äänen sanovan minulle että: tulin tytärtäni katsomaan ja samalla aloin irtautua kaikesta, murheet jotka päivisin ahdistavat tuntuivat kaukaisilta.
Leijuin jossain pehmeässä ja minun oli niin sanomattoman hyvä olla. Sitä kesti arviolta noin 10-15 minuuttia ja elämys haihtui pos . Katsoin kännykkää onko siihen tullut viesti niin todellista se oli.
Nukuin koko yön sikeästi ja seuraavan päivän olin kuin mukavassa nousuhumalassa. Siitä asti olen tuntenut että en ole yksin, en pelkää yhtään mitään enkä ketään ja se voima jonka olen saanut äidiltäni ympäröi missä liikunkin.
Uskomatonta, mutta vannon joka sanan olevan totta,
elän elämääni vahvempana kuin koskaan ja olen pitkästä aikaa todella onnellinen.
Jos haluat jutella asiasta enemmän kanssani tai joku muukin,osoite on: [email protected]
Vaihdan mielelläni kokemuksia koska tiedän aivan varmasti niitä muillakin olevan.
Minä tutustuin n. 16-18 vuotiaana myöskin ns. lounnonuskontoihin, eritoten wiccaan. Tunsin sen heti hyvin läheiseksi. En itse harjoita mitään uskontoa, mutta wiccalaisuus on aina tuntunut kaikkein läheisimmältä.
Kuuta rakastan minäkin, olen aina rakastanut. Aina täydenkuun aikaan minulle tulee suuri tarve mennä ulos pelkästään vain katselemaan kuuta ja kuuntelemaan luontoa. Talviseen aikaan pimeässä illassa on mukava vain seistä hetki paikallaan, katsoa kuuta ja antaa ajatusten virrata. Oikeastaan olen aina tuntenut olevani kuin susi. Ehkäpä tämä mystinen, villi, vapaa eläin onkin sisäinen henkieläimeni?
Rakastan myös metsiä ja ylipäätään luontoa. Kaikkea siinä. Mikä onkaan parempaa kuin kiivetä lämpimänä kesäpäivänä korkealle puuhun, istahtaa tukevalle oksalle ja nojata lämmintä runkoa vasten. Silloin todella tuntee olevansa osa luontoa.
Rakastan tosin myös kirkkoja (ja hautausmaita), koska ne ovat kauniita, rauhallisia ja hengellisiä paikkoja, vaikken kristillisyyttä uskonnokseni sanoisikaan.
Muut ihmiset pitävät minua varmasti enemmän tai vähemmän haihattelijana, mutta niiden mielipiteet eivät paljoa hetkauta. Elämässä on oltava taikaa. :D
todellakin pajlon elämässä seviytyäksemme jokaisest päiväst kunnialla.Mä oon hek.koht. tutustunu siihen että ihmiset pitää hurahataneena ja yrittävät jopa sääliä raukkaa joka on hylännyt vanhat perinteet.
Mutta kun tiedän että sääliä en kaipaa ja pystyn kulkemaan omaa tietäni ylpeänä ja pystyssäpäin niin olkoon jokaisella omat mielipiteensä.
Luonto on sellainen elementti josta tänään saa oikeast rauhaa ja myös voimaa itseen. Miten hyvältä tuntuukaa kosketella vanhan puun pintaa, jäkälää joka kasvaa rungolla ja tervehtiä oksía jotka itsepäisesti kasvaa minne haluaa, niinkö minäkin.
Susihan on tosissaan sellainen vapauden symboli.
Hän juosta jolkuttelee omia teitään ja välillä pysähtyy viheriäisil silmillään tutkailemaan tilannetta.
Mula on entisestä elämästäni tytär, nimeltään Ramppe-susi ja hän on osoittanut olevansa susien selviytyjäheimoa, ajaa rekkaa euroopassa, ja tiän et pärjää just sudenluontonsa ansiosta missä vaan.
Tämä kaikki, luonto mystiikka ja Jumalattareni läheisyys antaa uskomattomat voimavarat jokapäiväiseen elämään.
Jos olisin kuvailemassasi tilanteessa, esille tullut asia ei luultavasti vaikuttaisi suhteeseen ainakaan negatiivisessa mielessä - päinvastoin. Niin kauan kun toimitaan ns. "valon" puolella elämää kunnioittaen, on juttu ok minun puolestani.
Helpompi ainakin mun olisi elellä sellaisen henkilön kanssa, kenelle nämä ns. henkiset jutut ovat myös tärkeitä - itsellä ne kun ovat kulkeneet mukana läpi koko elämän.
Sinunkin vastauksesi ilahdutti kovin ja tuntui mukavalta.
Jokainen elää elämääns omalla tyylillään ja mä ainakin kaipaan siihen jotain ikäänku kiinnekohtaa ja mikä siihen ainakin mulle sopisi paremmin kuin läheinen Jumalatar.
Olen pähkäillessäni tullut siihen tulokseen ettei mun tarvitse enkä voikaan ajatella mulle tärkeää tukea miehen hahmossa.
Olkoonkin että kertoessani julki tilanteeni menetin kaksi mulle tosi rakasta ystävää, (niin luulin) joiden varaan olin laittanut paljon ja ollut lähes riippuvainen heistä.
Kuitenkin sain kuulla silmät ja korvat täyteen haukkumista ja tylyn ilmoituksen, että "pakanalla" ei ole enää koskaan mitään tekemistä heidän kanssa. Silloin huomasin, että menetykseni taisikin olla melko vähäinen.
Oikeastaan se sysäsi minut avaamaan keskustelun aiheesta.
Sen tunteen ja voiman, sekä läheisyyden rinnalla, jonka olen löytänyt ei lähes mikään uhraus ole liian suuri.
Ehkä se on itsekkäästi ajateltu, mutta kun ajattelen että tällä reissulla, ainaskin tällä kerralla, olen vain pikavisiitillä, se tuntuu realistiselta.
Kivaa että löytyy aina heitä, jotka ovat valmiit laajakatseisemmin suhtautumaan toisiinsa. Se tekee elämästä elämisen arvosta.