Laillinen varkaus?

Suomessa on mahdollista ottaa toiselle kuuluva omaisuus omaksi. Oli avopari, joilla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta molemmilla oli lapsia edellisestä liitosta. Kun avovaimo kuoli, niin avomies päätti pitää kaiken avovaimon omaisuuden itsellään, kun ne niin sopivasti oli siellä yhteisessä kodissa valmiinakin. Ei häntä haitannut, vaikka auto oli avovaimon nimissä, vaan siirsi seisontavakuutuksessa olleen auton piiloon avovaimon perillisten ulottumiin. Avovaimon vaatteille ei ollut käyttöä, eli ne hän suosiolla luovutti avovaimon lapsille, paitsi että avovaimon alusvaatteita hän panttasi muutaman kuukauden - nautiskella tahtoi niistä..

Virka-apua poliisilta avovaimon nimissä olevan auton noutamiseen ja todisteellisesti avovaimon ostamien ja omistamien irtainten esineiden hakemiseen kuolinpesän haltuun ei saatu (kuitit/tiliotteet näyttönä). Ainut tie on siis käräjöinti, ihan kuin oikeussaleissa ei olisi tärkeämpiä ja monimutkaisempia asioita käsiteltävänä. Haaste on mennyt helmikuussa ja nyt sitten odotellaan. Verottaja antoi perintöverolle maksuaikaa kesään saakka. Perintöveronmaksu omaisuudesta, joka on avomiehellä tuntuu turhauttavalta. Keskusteluyhteyttä avomieheen ei ole saatu yritykistä huolimatta (ennen haastetta) ja nyt ei ainakaan. Välitti tiedon, että ei hän sitä omaisuutta tarvitse, mutta kun eläkkeellä niin aika kuluu mukavasti kiusatessa..
Että näin Suomessa on mahdollista ottaa omaksi toisen omaisuus.
0443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hömelöt perilliset kirjoitti:

Suomessa on mahdollista ottaa toiselle kuuluva omaisuus omaksi. Oli avopari, joilla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta molemmilla oli lapsia edellisestä liitosta. Kun avovaimo kuoli, niin avomies päätti pitää kaiken avovaimon omaisuuden itsellään, kun ne niin sopivasti oli siellä yhteisessä kodissa valmiinakin. Ei häntä haitannut, vaikka auto oli avovaimon nimissä, vaan siirsi seisontavakuutuksessa olleen auton piiloon avovaimon perillisten ulottumiin. Avovaimon vaatteille ei ollut käyttöä, eli ne hän suosiolla luovutti avovaimon lapsille, paitsi että avovaimon alusvaatteita hän panttasi muutaman kuukauden - nautiskella tahtoi niistä..

Virka-apua poliisilta avovaimon nimissä olevan auton noutamiseen ja todisteellisesti avovaimon ostamien ja omistamien irtainten esineiden hakemiseen kuolinpesän haltuun ei saatu (kuitit/tiliotteet näyttönä). Ainut tie on siis käräjöinti, ihan kuin oikeussaleissa ei olisi tärkeämpiä ja monimutkaisempia asioita käsiteltävänä. Haaste on mennyt helmikuussa ja nyt sitten odotellaan. Verottaja antoi perintöverolle maksuaikaa kesään saakka. Perintöveronmaksu omaisuudesta, joka on avomiehellä tuntuu turhauttavalta. Keskusteluyhteyttä avomieheen ei ole saatu yritykistä huolimatta (ennen haastetta) ja nyt ei ainakaan. Välitti tiedon, että ei hän sitä omaisuutta tarvitse, mutta kun eläkkeellä niin aika kuluu mukavasti kiusatessa..
Että näin Suomessa on mahdollista ottaa omaksi toisen omaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu