Meidän jälkeemme
jäävät vaikeroivat meret,
pitkien rantojen
kylmää puhkuvat kivet,
ja tuskien tuimat tuulet.
Me ainoastaan täältä katoamme,
niiden ja kaiken tämän muun
piiristä nukumme pois.
Muistimme tyhjin huonein,
jotka suloisina hengittivät meissä,
ihminen ihmiselle.
Olemme vielä ja uneksimme,
sallimme itsemme toisillemme.
Erilaiset,
ja siltikin niin samanlaiset
haaksirikkoutuneet
me valon ja rakkauden lapset.
jäävät vaikeroivat meret,
pitkien rantojen
kylmää puhkuvat kivet,
ja tuskien tuimat tuulet.
Me ainoastaan täältä katoamme,
niiden ja kaiken tämän muun
piiristä nukumme pois.
Muistimme tyhjin huonein,
jotka suloisina hengittivät meissä,
ihminen ihmiselle.
Olemme vielä ja uneksimme,
sallimme itsemme toisillemme.
Erilaiset,
ja siltikin niin samanlaiset
haaksirikkoutuneet
me valon ja rakkauden lapset.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kierrätyskamaa kaikki,
vain tämä hetki siksi onkin
kaikista tärkein! :)
Olla valon- ja auringonlapsi
ei kuulosta hassummalta! :)
Nyt pitää keskittyä aivan muihin
juttuihin, mut pidä täällä huoneet
aurinkoisena. Mukvaa pviä, R ! :)
Tämä hetki tässä elämässä, juuri kun tuntee, että
ei tähän maailmaan muuta mahdu, on tärkein.
Kun hiljaisuudessa katsoo tätä maailmaa, Luonnon
kätten töitä, aamuaurinkoa, punaista
taivaanrantaa - käväisee mielessä kuinka kaikki
jää, vaikka me poistumme.
Olla valon ja auringon lapsina, rakastaa tässä
ja nyt - eihän elämässä muuta silloin edes
tarvitse olla.
Kaikki vain ei aina ole, sitä miltä näyttää.
Kiitos Muru ja keskityhän sinä nyt sitten niihin
projekteihisi, yritän ylläpitää tuota auringon
valoa :)
Ja jäähän se jälki runonkin.
Ihanaa aamua.
Nyt lähden pian uimaan siskosein.
runoistammekin jää se jälki, sinäpä sen sanoit.
Hullu nainen, uimaan hyiseen veteen * nauraa *
Mutta, nyt pitää toivotella jo iltaa, kun ei ole
tänne aiemmin ehtinyt.
Ja kiittääpi hän.
syvemälle taas kerran, olet satojen/tuhansien sanojen taikuri loppulause oli erittäin kaunis, "me valon ja rakkauden lapset"
Aurinkoista huomenta, kaunista kevätpäivää sinnepäin ja kiitos hienosta runostasi/Liona
* pintaa syvemmälle *
Tuo nyt kyllä on melkoisen paljon sanottu, että
satojen/tuhansien sanojen taikuri, mutta kiitän.
Siihen loppulauseeseen saattaisi joku sanoa, että
on klisee, mutta kyllä omastakin mielestäni
siihen sopii, pisteeksi kaikelle " koreudelle "
Ja sinullekkin, leppoisaa iltaa - aurinko vielä
paistelee, ja taidan pinkaista yksin lenkille,
yksi kerta/pv riittää koiran pesua.
Lämmin kiitos ystävä kallis.
Kun lähdemme jääkö tuska?
Jonkun muun kannettavaksi...?
Kun ajattelen lapsiani
sen tuskan soisin viväni matkaani!
Olen kateellinen Sinulle tuosta;
"pitkien rantojen kylmää puhkuvat kivet"
Kaunista
niimpäs - siinäpä sitä kysymystä kerrakseen
meille " pienille " ihmisille.
Toivoa sopii, että tuska katoaa meidän myötä,
ettemme jättäisi sellaista taakkaa kenellekkään
poistuessamme. Että saisimme rauhassa levätä vii-
meisen matkamme jälkeen.
Saattaa kuulostaa uskonnolliselta, vaikken sitä
olekkaan. Minua vaan aina näissä runojen maail-
moissa tuo tuonpuoleinen, taivas, Luoja
ja Korkein on aina kiehtonut, kuin myöskin se,
mitä jälkeemme jää.
Sinä olet vielä niin nuori, että ymmärrän hyvin
tuon ajattelusi suunnan, ja eiköhän se kuitenkin
ole niin, että viemme omat tuskamme mennessämme.
Kateellinen, no älä nyt * hämillään *
Jostain noita vaan aina syntyy, en osaa sanoa
mistä. Kai se kuitenkin on niin, että kun paljon
lukee ja kirjoittaa niin kehittyy runoissa henki-
selläkin tasolla, en osaa sanoa.
Mahdottoman suuri kiitos, olen otettu todellakin
sanoistasi.