EI HÄÄVALSSIA

Onko kuinka moni jättänyt häävalssin tanssimatta omissa häisssään? Me on vähän semmosta suunniteltu, koska tanssitaito tosi heikko ja ei muutenkaan käydä ikinä missään tanssimassa. Eli näin meillä, miten muut? Onhan tuosta jo nyt kuullut kommenttia suuntaan jos toiseen, mutta ne on meidän omat häät.
122183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei mekään meinata tanssia häävalssia häissämme. Samasta syystä, kun tekään ette meinaa. Eihän se ole pakko, häiden pitää olla oman näköiset. Meillä ei myöskään ole mitään leikkejä, jotka ovat jo lähes perinteeksi muodostuneet. Meidän häissä nautitaan hyvästä ruoasta, juomasta, seurasta ja musiikista. Häistä tulee meidän näköiset, ei mitään väkinäistä tanssia tai riekkumista, sellaista mikä ei meille sovi.

Jos jollekin ei kelpaa, osaa toivottavasti pitää suunsa kiinni. Ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa pitää häitä. Ihan samalla tavalla voitaisi alkaa kritisoimaan niitä kirkkoon kuulumattomia, jotka kuitenkin menevät naimisiin. Avioliittohan on taivaassa tehty ja se on Jumalan siunaama, ainakin noin Raamatun mukaan. Näin ollen häitä saisivat oikeastaan viettää vain kirkkoon kuuluvat. Mutta ajat muuttuvat!

Äänestä

Mekään ei tanssita häävalssia. Ei osata eikä haluta. Meidän häissämme me tanssitaan meille tärkeä kappale, eli elvis presleyn can't help falling in love with you.
Se oli meidän ensimmäinen hidas kappale ja sen kappaleen aikana mieheni kosi mua :)

Äänestä

Ei valsseja eikä muutakaan tanssia, eikä sen enempää kyllä leikkejäkään. Aikuisia ihmisiä, ruokaa, juomaa, seurustelua, kuten näemmä muillakin. Toivottavasti 40...50 vierastamme viihtyvät. Jollei - harmi.

Äänestä

Kyllä se on kivaa muistella häävalssia, kun muistelee vuosien jälkeen ja mukavaa jännitystä häähumuun!
Voi olla, että hääohjelmaan tulee yllätyksenä hääparin valssi, jos ei suosiolla tanssi.

Äänestä
  • Varmasti on mukava muistella häävalssia, mutta jos ei ole tanssitaito kummoinen eikä muutenkaa tanssi niin mielestäni siinä ei jää mitään mukavaa muisteltavaa. Olimme yksien tuttavien häissä, jossa he tanssivat häävalssin, ja se ei todellakaan onnistunut. Näki kasvoista kuinka tuskissaan kumpikin tanssin aikana oli. Ja mitä tuohon yllätysvalssiin tulee, niin sitä ei ainakaan meidän häissä tule tapahtumaan. Meillä on MEIDÄN OMAT HÄÄT ja tiedämme mitä siellä tulee tapahtumaan. Mielestäni tuo on tosi mauton juttu, jos jossain häissä on noin tehty, koska siinä ei kunnioiteta hääparia ja heidän toivomuksiaan yhtään, jos yllätyksenä "pakotetaan tanssimaan". Mutta on mukava kuulla, että nykyään ihmiset tekevät häistään oman näköiset niin kuin mekin. Sellaiset ohjelmanumerot on hyvä jättää väliin, mistä ei itse tykkää. Mitään ei tarvitse tehdä vain miellyttääkseen muita ihmisiä.

    Äänestä

  • MORSIAN 2007 kirjoitti:

    Varmasti on mukava muistella häävalssia, mutta jos ei ole tanssitaito kummoinen eikä muutenkaa tanssi niin mielestäni siinä ei jää mitään mukavaa muisteltavaa. Olimme yksien tuttavien häissä, jossa he tanssivat häävalssin, ja se ei todellakaan onnistunut. Näki kasvoista kuinka tuskissaan kumpikin tanssin aikana oli. Ja mitä tuohon yllätysvalssiin tulee, niin sitä ei ainakaan meidän häissä tule tapahtumaan. Meillä on MEIDÄN OMAT HÄÄT ja tiedämme mitä siellä tulee tapahtumaan. Mielestäni tuo on tosi mauton juttu, jos jossain häissä on noin tehty, koska siinä ei kunnioiteta hääparia ja heidän toivomuksiaan yhtään, jos yllätyksenä "pakotetaan tanssimaan". Mutta on mukava kuulla, että nykyään ihmiset tekevät häistään oman näköiset niin kuin mekin. Sellaiset ohjelmanumerot on hyvä jättää väliin, mistä ei itse tykkää. Mitään ei tarvitse tehdä vain miellyttääkseen muita ihmisiä.

    Mekään emme pidä hääjuhliamme tietyn kaavan mukaisesti siksi, että näin on ollut tapana, vaan sorvaamme ne omien mieltymystemme mukaisesti. Toinen hyvä syy tanssin poisjääntiin on, että pidämme juhlamme pihalla joka on nurmikkoa ja pihalaatoitusta. Vedä siinä sitten valssia...
    Pitäkää oman näköisenne juhlat - niin teemme mekin. Saavat vieraat sitten muistella näitä "toisenlaisia" häitä.

    Äänestä

  • En kyllä niin paljon häissä häävalssia kaipaa, että pakottaisin hääparin tanssimaan! Miksi ihmeessä? Ei ole kiva, jos joutuu tekemään sellaista mistä ei pidä. Vaan muita viihdyttääkseen. Tuskin sitä on kiva muistella.

    Samalla tavalla valssin voi jättää välin kuin minkä tahansa muun "häihin kuuluvan". Se on hääparin oma asia.

    Äänestä

Me ei tanssita myöskään häävalssia vaikka osattaiskin.
Valitaan meille joku ihana kappale ja keinutaan sitten sen tahdissa niinkuin parhaaksi katsotaan:)
Siitä jää paljon ihanammat muistot kuin väkinäisestä valssista.

Äänestä

meilläkin oli heti alussa jo selvillä ettei tanssita häävalssia.
me kyllä tanssimme "häätanssin" mikä on vaan keinumista eli ei mitään askelia.
meillä ei edes bändi soita sitä vaan se tulee levyltä, koska esittäjä on nightwish =)

Äänestä

ei meillä tanssita häävalssia vaan häähidas.
tosi ihanan biisin, finlanderssin oikeesti. niin osuvat sanat.

Äänestä
  • Sulholla kahden tanssitaitoisen jalan tilalla ainakin kaksi vasenta jalkaa puukengillä varustettuina ( omien sanojensa mukaan )ja lisäksi toinen jalka operoitiin vuosi sitten eikä parantuminen tule koskaan olemaan ns. täydellista, vaan pieni ontuminen jää. Emme siis tanssi valssia, vaan tuo Oikeesti on meitinkin häälaulu. se sujuu kun rauhallisesti mennään ja etukäteen treenataan. Tanssia on kyllä muuten luvassa, minua saa tanssittaa, mutta sulho ei tanssi, haluaa säilyttää kykynsä kävellä:):)

    Äänestä

Jokainen tekee häistään sellaiset kuin haluaa. Häävalssia ei kuitenkaan tarvitse jättää pois sen vuoksi että on epävarma omista taidoistaan.

Tanssiseurat ovat yhdistyksiä jotka tarjoavat uusille ja vanhoille jäsenille tanssinopetusta. Moni seura järjestää keväisin erityisiä häävalssikurssejakin. Pääkaupunkiseudulta löytyy esim. http://www.habanera.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MORSIAN 2007 kirjoitti:

Onko kuinka moni jättänyt häävalssin tanssimatta omissa häisssään? Me on vähän semmosta suunniteltu, koska tanssitaito tosi heikko ja ei muutenkaan käydä ikinä missään tanssimassa. Eli näin meillä, miten muut? Onhan tuosta jo nyt kuullut kommenttia suuntaan jos toiseen, mutta ne on meidän omat häät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu