Vauva ei huoli pulloa

Meidän vauva on nyt 3kk ja ihan vauvana otti korviketta pullosta. Nyt oltu täysimetyksellä jonkin aikaa ja pullo ei kelpaa enää. Ollaan useampana päivänä kokeiltu sekä mun omaa maitoo, että korviketta ja eri tuttiosia. Välillä ottaa muutaman imaisun pullosta mut sitten hoksaa ettei tää äidin tissi ookaan..

Ei muuten, mutta olenkin imetyksestä aivan puhki ja meillä ois muutaman päivän päästä miehen kanssa tiedossa eräs meno johon kuuluu alkoholi ja siellä menisi muutama tunti.. Ennenkin olen imettänyt parin oluen jälkeen, mutta nyt tulisi otettua enemmän.

Eli vauva tuon muutaman tunnin pärjäisi vaikka hörppyyttämällä, mutta uskaltaisinkohan antaa rintaa sitten kun tulen kotia? Minun äiti tulee katsomaan vauvaa ja voisi muuten hoitaa vauvaa yön, minun pitäisi antaa vain rintaa ehkä sen kaks kertaa tuon yön aikana eli äitini kyllä toisi sen aina tissille.. Tiedän ettei tuo alkoholi pitäisi vaikuttaa vauvaan mitenkään vaik enemmän ottaisinkin mut silti mietin..

Enkä ole ees mitenkään kunnon kännejä ottamassa, mutta luultavasti vähän enemmän entä nuo pelkät saunaoluet.

Jääkö reissu tekemättä (ollaan miehen kanssa kyllä reissun tarpeessa) vai mitä neuvoja antaisitte?

Ja jos ois vinkkejä tuohon pullolle opettamiseenkin vielä?
131099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

antaa pullosta, jos vauva on tarpeeksi väsynyt ja nälkäinen, se ehkä menee lankaan.. Meidän vauva ei taas söisi tissistä kun pullo on kivampi (sisältö toki samaa) mut yöllä kelpaa tissi ja päivisinkin sitten joudun sitä huijaamaan pimeässä huoneessa maaten ja syötellen niin sitten kelpaa...

Äänestä
  • kenelläkään tuosta omaa mielipidettä jos ei ehdi oppia pullolle tuohon "reissuun" mennessä, että voiko tehdä niin kun mummo on katsomassa vauvaa ja rintaa pitäis yön aikana antaa 1-2 kertaa, että mummo tois tissille (minä oisin tietty pessy itseni etten haise pahalle)ja veis vauvan sitten takas nukkumaan eli en itse varalta käsittelisi vauvaa ollenkaan (vaikka ehkä voisinkin mut varalta). Olen yleensä juonut nyt imetyksen aikana muutaman saunaoluen saunan jälkeen, mutta nyt ois tarkoitus ottaa pari enemmän.

    Eli laskeskelin tuossa et n. 4-5 tunnin aikana joisin 6 olutta korkeintaa ja ehtisin "selvetäkin" jonkin aikaa ennen kuin syöttäisin vauvan. Periaatteessa humalatilalla ei ole merkitystä mut silti mietin..

    Ja moralisoijat voivat jättää tämän ketjun väliin kun tuo muutaman tunnin reissu on jo päätetty ja olemme todellakin sen tarpeessa miehen kanssa ja valitettavasti tuohon reissuun nyt kuuluu tuo jokunen olutkin :)

    Äänestä

  • Olen aivan pihalla kirjoitti:

    kenelläkään tuosta omaa mielipidettä jos ei ehdi oppia pullolle tuohon "reissuun" mennessä, että voiko tehdä niin kun mummo on katsomassa vauvaa ja rintaa pitäis yön aikana antaa 1-2 kertaa, että mummo tois tissille (minä oisin tietty pessy itseni etten haise pahalle)ja veis vauvan sitten takas nukkumaan eli en itse varalta käsittelisi vauvaa ollenkaan (vaikka ehkä voisinkin mut varalta). Olen yleensä juonut nyt imetyksen aikana muutaman saunaoluen saunan jälkeen, mutta nyt ois tarkoitus ottaa pari enemmän.

    Eli laskeskelin tuossa et n. 4-5 tunnin aikana joisin 6 olutta korkeintaa ja ehtisin "selvetäkin" jonkin aikaa ennen kuin syöttäisin vauvan. Periaatteessa humalatilalla ei ole merkitystä mut silti mietin..

    Ja moralisoijat voivat jättää tämän ketjun väliin kun tuo muutaman tunnin reissu on jo päätetty ja olemme todellakin sen tarpeessa miehen kanssa ja valitettavasti tuohon reissuun nyt kuuluu tuo jokunen olutkin :)

    ettet uskalla käsitellä vauvaa niin sillon olet kyllä humalassa ja silloin älä imetä!
    mitenniin humalatilalla ei ole merkitystä?? mistä moisen ajatuksen olet saanut päähäsi? samakun sitten antaisit vauvalle kaljaa!
    en moralisoi juomistasi, olen itsekkin ottanut pari olutta mutta en ole imettänyt moneen tuntiin niiden jälkeen! jos lähtisin kunnolla viihteelle niin imettäisin vasta seuraavana päivänä..

    Äänestä

  • sinusta tuntuu kirjoitti:

    vaikka ois ihan kunnolla humalassa, maidossa on alkoholia vain sen verran kuin veressä, eli promileja. tälläisestä määrästä EI ole vauvalle haittaa. lapsen käsittely saattaa kuitenkin olla epävarmaa ja turvatonta, joten sitä ei suositella.

    Äänestä

Meillä poika teki myös pullolakon kun tuli pidempi tauko ettei annettu pullosta. Kun jäi isänsä kanssa kahden, ja tuli nälkä, rähisi aikansa pullolle, mutta kun ei ollut äitiä lähellä, ei auttanut muu kuin juoda pullosta. Ja kun kerran joi, joi toisenkin kerran, eikä enää rähissyt.

Äänestä

Ei alkoholi haihdu ihan hetkessä, vaikka itsestä tuntuisi ettei ole humalassa.
En moralisoi, sillä itse kävin kylillä rilluttelemassa kun poika oli kuukauden vanha. Seuraavana päivänä en imettänyt ollenkaan vaan pumppasin maidon pois suoraan altaaseen.

Äänestä
  • meillä poika teki myös pullolakon 3kk ikäisenä,kokeilin kaiken maailman pullot ja päät kunnes löysin mammin pullon,sellaisen paksun jossa on pohjassa semmonen venttiili ettei mee ilmaa massuun, olen ollut tosi tyytyväinen!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    meillä poika teki myös pullolakon 3kk ikäisenä,kokeilin kaiken maailman pullot ja päät kunnes löysin mammin pullon,sellaisen paksun jossa on pohjassa semmonen venttiili ettei mee ilmaa massuun, olen ollut tosi tyytyväinen!

    Tava tuttipulloon saa menemään ilmaa kun ei kierrä tutin renkulasysteemiä kunnolla kiinni. Meillä oli sellanen venttiilipullokin, mutta se meni aika äkkiä rikki.

    Äänestä

Jos haluat tehdä sen, mikä on oikein, jäät kotiin. Ihan turhaa kaikki muu selitys. Tiedän että mieli tekee lähteä ulos kaljalle, mutta jos sinulla on vasta 3kk ikäinen vauva, on sinun maltettava niin kauan että se pärjää mummmun kanssa koko yön. Nyt järki käteen. Et humalassa voi imettää etkä hoitaa vauvaa ja muista että seuraavana aamuna krapulan kourissa äksyilet vauvalle kun pääsi särkee ja vauva ei ymmärrä antaa sinun nukkua. Nyt asiat tärkeysjärjestykseen.

Äänestä
  • kokeile ainun ruskeaa tuttiosaa joka on tarkoitettu vedelle/maidolle, meillä oli sama ongelma ja tuolla onnistui. on vissiin materiaaliltaan luonnonkumia.

    Äänestä

  • samaa mieltä olen myös minä. Jos pystyy olemaan koko raskausajan juomatta menee muutama kuukausi vielä helposti perään. Ehkä tarvitset miehesi kanssa aikaa, mutta lapsesi tarvitsee sinun aikaasi enemmän. Järki älä jätä....

    Äänestä

  • Hmph. Missä luki, että alkuperäinen kirjoittaja aikoo vetää semmoiset lärtsyt, että huomenna on krapula. En minäkään ole tähän mennessä käynyt baarissa (tyttö 4,5 kk), enkä hetkeen ole menossakaan. Mutta ymmärrän täysin, jos joku haluaa tuulettua vaikkapa sitten ravintolassa tai joissakin juhlissa. Eli eiköhän anneta jokaisen hoitaa tonttinsa ihan omalla tavallaan. Jos tuo alkuperäinen äiti olisi ihan hulivili, niin tuskin hän täällä jo näin reilusti etukäteen murehtisi lapsen ravinnosta.

    Äänestä

  • annette* kirjoitti:

    Hmph. Missä luki, että alkuperäinen kirjoittaja aikoo vetää semmoiset lärtsyt, että huomenna on krapula. En minäkään ole tähän mennessä käynyt baarissa (tyttö 4,5 kk), enkä hetkeen ole menossakaan. Mutta ymmärrän täysin, jos joku haluaa tuulettua vaikkapa sitten ravintolassa tai joissakin juhlissa. Eli eiköhän anneta jokaisen hoitaa tonttinsa ihan omalla tavallaan. Jos tuo alkuperäinen äiti olisi ihan hulivili, niin tuskin hän täällä jo näin reilusti etukäteen murehtisi lapsen ravinnosta.

    Ompas tänne tullut tekstiä.

    Juu, selvitän nyt tarkemmin etten ole tosiaankaan menossa minnekään baariin, bileisiin yms. vaan muutamaksi tunniksi miehen kanssa ulos tuulettumaa johon ei sisälly baarit yms. Luultavasti käydään syömässä jossain jne. ja ehkä otetaan muutama olut. Eli en ole kännejä vetämässä ja näin ollen minun ei tarvitse krapulassa öykätä vauvalle kuten joku asian niin sievästi ilmaisi ;)

    Ja varmistin tänään lääkäriltä ja eilen imetystukihenkilöltä voiko imettää muutaman oluen jälkeen ja sain varmistuksen, että voi. Toki heidänkin kantansa oli, että mitä vähemmän sen parempi, mutta kyse on siitä ettei vauvaa käsittele humalassa, siksi nuo ohjeistukset on. Ja varsinkin jos odottaa mahdollisimma pitkään alkoholin nauttimisen jälkeen niin vielä parempi.

    Ja kyllä, vauva tarvitsee vielä minua ja minä vauvaa, mutta äiti ja isä tarvitsee myös toisiaan ja jos äiti ja isä ei saa olla kahdestaan ja käydä tuulettumassa ei voi vauvakaan hyvin.

    Enkä ole niin täydellinen äiti ettenkö voisi omaakin hyvinvointia ajatella tai oikeastaan voisi ajatella niin, että hyvä äiti ottaa myös omaa aikaa niin on taas myös vauvalleen parempi äiti.

    Ja oikeasti pois tuo kännien vetäminen kun sitä en ole tekemässä, vauva on muuttanut elämäni niin kokonaan, että tuskin tulen sellaisia lärvejä enää ikinä vetämään kuin joskus ennen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olen aivan pihalla kirjoitti:

Meidän vauva on nyt 3kk ja ihan vauvana otti korviketta pullosta. Nyt oltu täysimetyksellä jonkin aikaa ja pullo ei kelpaa enää. Ollaan useampana päivänä kokeiltu sekä mun omaa maitoo, että korviketta ja eri tuttiosia. Välillä ottaa muutaman imaisun pullosta mut sitten hoksaa ettei tää äidin tissi ookaan..

Ei muuten, mutta olenkin imetyksestä aivan puhki ja meillä ois muutaman päivän päästä miehen kanssa tiedossa eräs meno johon kuuluu alkoholi ja siellä menisi muutama tunti.. Ennenkin olen imettänyt parin oluen jälkeen, mutta nyt tulisi otettua enemmän.

Eli vauva tuon muutaman tunnin pärjäisi vaikka hörppyyttämällä, mutta uskaltaisinkohan antaa rintaa sitten kun tulen kotia? Minun äiti tulee katsomaan vauvaa ja voisi muuten hoitaa vauvaa yön, minun pitäisi antaa vain rintaa ehkä sen kaks kertaa tuon yön aikana eli äitini kyllä toisi sen aina tissille.. Tiedän ettei tuo alkoholi pitäisi vaikuttaa vauvaan mitenkään vaik enemmän ottaisinkin mut silti mietin..

Enkä ole ees mitenkään kunnon kännejä ottamassa, mutta luultavasti vähän enemmän entä nuo pelkät saunaoluet.

Jääkö reissu tekemättä (ollaan miehen kanssa kyllä reissun tarpeessa) vai mitä neuvoja antaisitte?

Ja jos ois vinkkejä tuohon pullolle opettamiseenkin vielä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu