En ota kantaa mitä on tehty ja miten, vaan siihen, että ihmisillä on lainsuoja huhu- ja kuulopuheita vastaan. Ihminen joka ei ole asiassa osallisena, joutuu syyttömänä kansan tuomitsemaksi vaikka ei 100% varmuudella ole ollut tapahtuma paikalla. Jos vaalivirkailijat ovat rikkoneet lakia ja heidät todetaan syylliseksi, heidät tulee tuomita lainmukaisesti.
Keskipohjanmaalehti lähti ennen vaaleja kuulopuheiden perusteella kirjoittamaan/mustamaalaamaan etusivun "Juttaa". Lehti meni alueelle, josta ilmeisesti joutuu vastuuseen. Aiheesta olisi voinut kirjoittaa, mutta nimeä "on tehtävä Juttan numero", ei olisi saanut julkaista. Vaikka vaalivirkailijat myöhemmin tuomittaisiin asian perusteella, ei silloinkaan saa julkaista sellaista, josta on vahinkoa sivullisille, jotka eivät ole asianomaisia. Jos tällainen uutisointi sallitaan, niin kohta on jos jonkinlaisia perättömiä etusivun jutt(a)ja.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kyseinen lehti on kaukana puolueettomasta ja tämä uutisointi on yksi hyvä esimerkki siitä. Toivottavasti asianomainen vie jutun eteenpäin ja KP vastatkoon seurauksista.
KP:ta ei yksinkertaisesti pystynyt lukemaan. Hesari on halvempi, suht sitoutumaton ja 10000 kertaa laadukkaampi lehti kuin KP. Suosittelen kaikille. Paikalliset uutiset ehtii vilkaista töissä ja netistä.
Iltasanomat ja uutiset olivat mukana
Jutta hankkii.
Olisi vaan pysynyt opettajan hommassa.
Numero pois, ja jutta ulos vaaleista, jos tämä on tapa jolla äänet kerätään.
Laitoin numeron, kun pyysit sitä 66
Minä lisään löylyä näihin perättömiin juttuihin.
Asia oli siten, että tämä vanhamies oli ihastunut Juttaan (kuvitelmissa salarakas) ja oli nimenomaan tilannut Jutan paikalle varmistamaan ja valvomaan, että numero 66 on oikein kirjoitettu. Mutta kun Jutta ei ehtinytkään, niin hän suuttui ja repi äänestyslapun ja teki Vanhaset. (tai sitten Kuroset)
Kari Viiperin juttu lainvastainen.
Kunnianloukkausta on uuden lain mukaan valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkaus voi toteutua myös niin, että toista halvennetaan muulla tavoin. Kunnianloukkauksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Kunnianloukkaus on lain mukaan törkeä, jos rikos tehdään JOUKKOTIEDOTUSVÄLINETTÄ käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa. Törkeässä kunnianloukkauksessa rikoksentekijä on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Totta toinen puoli, sanon minä.
Oikea uutispaukku jälleen päivän lehdessä.Isot otsikot,puolisivua juttua.Schauman salin tekniikka kiinnosti lapsia ja paikalla peräti 3 lasta.Jälleen täyttä pluffia ja täyte uutisointia sivujen täytteeksi!