Lento Dubaista

Olen piakkoin lähdössä Dubaihin ja kauhukseni totesin,että näinkin voi käydä. Muutama tunti on vielä ymmärrettävä asia. Jouduitteko odottamaan lentokentällä koko ajan? Kuinka saitte aikanne kulumaan, kun terminaali ei kovin ihmeitä pysty tarjoamaan?
62032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmiset pyydettiin koneeseen noin puoli kaksitoita yöllä. Siellä meitä sitten istutettin lähes viisi tuntia välillä ilman ilmastointia. Sitten sen jälkeen lentokentällä useita tunteja. Vasta kello kahdeksan aikaan aamulla pääsimme pariksi tunniksi hotellille ja saman tien siitä takaisin kentälle. Finnmatkat ei tarjonnut koko episodin aikana kuin kaksi virvoitusjuomaa ja pienet kolmioleivät. Pienet lapset joutuivat olemaan syömättä jopa yli 12 tuntia ja heidän vanhempansa jopa itkivät tukalaa tilannetta. Seuraavan päivänkin lento oli tuntikausia myöhässä.

Lentokapteeni valehteli kaikille matkustajille ensimmäisellä kerralla, että hän saisi kymmenessä minuutissa allekirjoituksen mekaanikoilta, mutta allekirjoitusta ei annettu, koska kone ei todennäköisesti ollut kunnossa. Sen jälkeen Finnmatkat koitti kuljettaa jonkun toisen mekaanikon paikalle, joka olisi allekirjoittanut paperit, mitä Dubain lentokentän vastuulliset mekaanikot eivät halunneet allekirjoittaa. Kaikki matkustajat olivat pöyristyneitä tästä tilanteesta!

Äänestä
  • kyse Finnmatkojen Tuifly Nordicin lennosta? Ja koska tällaista on tapahtunut? Olen lähdössä ensi viikolla Dubaihin, mutta tämähän kuulostaa ihan kamalalta!

    Äänestä

  • tässä......................... kirjoitti:

    kyse Finnmatkojen Tuifly Nordicin lennosta? Ja koska tällaista on tapahtunut? Olen lähdössä ensi viikolla Dubaihin, mutta tämähän kuulostaa ihan kamalalta!

    Juuri siitä kyse.

    Äänestä

Se on kohtalaisen luotettava suomalainen lentoyhtiö, ja lomakohteeksi kannattaa ottaa dominikaaninen tai thaimaa.

Äänestä
  • Mutta sitä en ole kuullut että dominikaaniseen tai thaimaaseen mennessä ei vastaavaa voisi tapahtua;).    

    Äänestä

Olimme Dubaissa helmikuun alussa. Matka alkoi ikävästi, kun kone oli 10 tuntia myöhässä. Finnmatkat järjestivät jotain ruokakuponkeja, oliskohan ollut noin 11 euroa / hlö? Odottelu tapahtui Helsinki Vantaan lentoasemalla. Tiedottaminen oli heikohkoa. Mutta loppujen lopuksi Finnmatkat korvasivat vuorokauden hinnan lomastani. Helpotti hieman. Kiitos siitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vuorokauden myöhässä kirjoitti:

Olen piakkoin lähdössä Dubaihin ja kauhukseni totesin,että näinkin voi käydä. Muutama tunti on vielä ymmärrettävä asia. Jouduitteko odottamaan lentokentällä koko ajan? Kuinka saitte aikanne kulumaan, kun terminaali ei kovin ihmeitä pysty tarjoamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu