Sydän on ontto. Kaipuu elämättömään elämään, hatariin askeliin pelkkien haaveiden päällä, kaipuu saavuttamattomiin rakkauksiin, sydämen salaisuuksiin, kertomattomiin tunteisiin. Aina ihastua, huomata ihastuneensa heteroon, ihastuneensa varattuun, ihastuneensa johonkuhun, joka ei uskalla kohdata itseään ja pakenee. Apatia pitää tunteet ja särkynyt sydän sisällään, olla kertomatta, olla näyttämättä. Kaipuu haaveisiin, koska mitään muuta ei ole.
Pelko itselläkin kohdata omia tunteitaan, sillä elämätön elämä näyttää olevan ja pysyvän. Ei voi uskaltaa elää, sillä se särkisi liian monen läheisen elämän, esimerkiksi vanhan suvun, joista eräät sen jäsenet eivät todellakaan kestäisi totuutta, sen tiedän. Joten olenko itsekäs vai epäitsekäs vai peräti katkeroitunut vanhapiika?
Pelko itselläkin kohdata omia tunteitaan, sillä elämätön elämä näyttää olevan ja pysyvän. Ei voi uskaltaa elää, sillä se särkisi liian monen läheisen elämän, esimerkiksi vanhan suvun, joista eräät sen jäsenet eivät todellakaan kestäisi totuutta, sen tiedän. Joten olenko itsekäs vai epäitsekäs vai peräti katkeroitunut vanhapiika?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miten usein me elämmekään elämäämme muiden ihmisten odotusten mukaan? Kun nämä ihmiset kuolevat, niin kuolevat odoutksetkin.. kaikki voi olla ohi hetkessä. Elämme elämäämme niin kuin muut tahtovat, teemme asioita niin kuin muut tahtovat, olemme sellaisia kuin muut tahtovat meidän olevan.. ja itse olen valitettavasti samanlainen :(
Aivan kuin minun suustani!! Helpottavaa tietää, että on joku toinenkin, joka kokee samoin. Mä en enää haluaisi olla sivusta seuraaja. Hitto tätä kaipauksen määrää!!! Saanko kysyä, minkä ikäinen sä olet?
20...
30 eli ei ihan untuvikko enää... Hyvin lohdullista tietää, että joku muukin tietää nämä tunteiden taistelut ja myrskyt vesilasissa!
Ikätoverinasi vastaisin niin, että ehkä olet vain päättämätön, etkä ole vielä tavannut sellaista naista joka mielestäsi olisi riskin (sydänvikaisille vanhuksille ehkä ei kannata kertoa ollenkaan...) arvoinen. Pelkuruuttakin vähän aistin, koska voithan sinä sitoutumattomana elää omaa elämääsi ilman raportoimispakkoa kenellekään.
Itsekäs kuitenkin olisit vain siinä tapauksessa, jos olisit jo tavannut jonkun tärkeän, joka nyt joutuisi kärsimään sinun vuoksesi. Sinänsä opettavaista kuitenkin että ihastuksesi ovat myös olleet pelokkaita empijöitä.
;)
Myös minä olen 30 :)Jotenkin aistin sun viestissä tietyn kypsyyden, mut halusinpas tarkistaa;)
Mä luulin tietäväni "kaiken" jo parikymmppisenä, mut ei se mee niin. Kun on ikää yli 30, alkaa miettiä asioita vähän eritavalla. Ja siihen varmaan liittyy hyvin vahvasti se itsensä löytäminen ja tietyt ikäkriisit. Siksi sitä ei enää haluaisikaan olla sivusta seuraaja. Ja toisaalta on just nuo kuviot suvun kanssa yms...
Mä tiedän haluavani nyt naisen elämääni. Mua ei kiehdo miehet yhtään. Olen ajatellut, että eipä siinä nyt olisi kiire mihinkään. Musta olisi ihanaa viettää "hänen" kanssaan aikaa ihan vaan neljän seinän sisällä aluksi, jos ulkopuolinen maailma ja sen mielipiteet askarruttais. Nauttisi toisistaan, läheisyydestä, kosketuksista..miksi kaikkea pitäisi koko maailmalle kuuluttaakkaan. Ja sitten, kun olisi valmis ja varma suhteesta, uskaltaisi varmasti myös kohdata sen kaiken muun. Vai miten sä ajattelet?
kirjoittajat vähän sekaisin, mutta ilman muuta täytyy uskaltaa elää, ja varovaisin askelin on oikein hyvä aloittaa!
t: Varovainen 30
Mä olen se, joka kysyi sun ikää ja kertoi sitten sen oman mielipiteen, että neljän seinän sisällä aluksi...
ap. vaan joku niin varovainen, että piileskelee epäselvän ilmaisun takana.
...Joo, olen siis se jaa-has tyyppi.
myös mä olen niin hiton varovainen. Mut niinkuin edellä ilmaisin, miksi pitäis rynnätä parina baanalle heti?! Ja ajattele miten ihanaa olisi sulkea pois KOKO ULKOPUOLINEN MAAILMA ja olla vain kaksi kaipaavaa, toisistaan syttyvää, pientä ihmistä;)
Niin kyllä se varmaan siitä lähtee, että omalle kohdalle tulee niin vastustamaton ihminen ja voittamaton tunne, että se ylittää kaiken muun ja kaikki pelot. Siinä vaiheessa kai sillä pelkällä rakkaudella on merkitystä, ja sen kautta vähitellen voisi siirtyä avoimempaan maailman (suvusta en edelleenkään varma..) kohtaamiseen.
Vaikka tuollaisen ihmisen kohtaaminen on suurin haave, se on myös suurin pelko. Mitä sitten kun olisi jyrkänteen reunalla, sen edessä jota rakastaa, kun ei enää voikaan perääntyä? Ristiriitaista mutta totta.
mitä sitten?
Pitäis olla nimimerkit, niin tietäis kuka kukin on. Mutta mä olen elänyt just tuollaisen tilanteen läpi. Mä olin kylläkin ehkä hieman varmempi tai en tiedä sittenkään..me todella oltiin jyrkänteellä! Mieletön määrä tunteita ja halua kokea toinen..mutta samalla pelkoa, epävarmuutta, koska kaikesta olikin tulossa NIIN TOTTA!! Sen se minulle ainakin osoitti, että todella haluan naista ja pidän naisen kanssa rakastelemisesta valtavan paljon ja voi kun löytyisi joku..
Mutta perheelle ja suvulle kertominen..huh huh, kun tietäisit mun uskovaisen suvun! Mut siinäkin kohtaa ajattelen, että lopultakin tää on mun elämä ja eihän niiden tartte tietää, hitsiäkö se niille kuuluu. Jos suhde jatkuisi vuosia, kait se jossain vaiheessa vois selvitä suvullekin. Mut mä tiedän kyllä pareja, jotka ovat olleet "turvat kiinni" periaatteella ja pitkään yhdessä. Ei asioitaan tarvitse ulkopuoliselle selitellä, perustella eikä puolustella!!
miettinyt, myös tämä pieni ihminen. Suurin unelmani ja myös suurin pelkoni. Kohdata se kaikki, ne tunteet, muut ihmiset, eletyn elämän tuomat ihmissuhteet..Haluaisin jakaa sun kanssasi enemmänkin näitä fiiliksiä. Olisi joku, joka ymmärtäisi ettei tää kaikki ole niin helppoa!
olla nimimerkit ni tietäis..."sit ite kirjottaa merkittömänä?
Inhaa lukee viestejä ku pitää tosiaan selvitellä kuka "juttelee" ja kelle.Taannoin oli viestiketju jossa oli ihan mahdotonta pysyä kärryillä kuka oli kukin ja sitte itekkin selvittelivät kelle oli kukin tarkottanut mitäkin,rasittavaa.
Asiaan:Tiedän myös parin joka on "turvat kiinni" periaatteella.No ihan miten vaan jos kestää sen selän takana kuiskuttelun ja suurennuslasin alla elämisen.
Itsekkään en yksityiselämääni levittele/selittele,mutta jos rakkauselämäni aiheuttaa kohua lähipiirissäni ja/tai suvussa,niin voin kyllä lapun niitata ilmoitustaululle "Oikein näitte,kuulitte,arvasitte!Rakastan naista!Jos mut hylkäätte,rakastan silti naista!!"
Elämä tosiaan tuntuu kovin yksinäiseltä ainakin omalla kohdallani. Ystävät vieressä pariutuvat tai ovat jo pariutuneet vuorotellen, ja itse on ja pysyy yksinäisenä, sillä kukaan mies ei pahemmin kiinnosta. Samaa sukupuolta ei aiemmin mainituista syistä johtuen uskalla ajatellakaan käytännössä, harppaus siihen tuntuu suunnattomalta, vaikka eniten juuri sitä kaipaa.
Keskustelut heteroystävien kanssa ovat aina vähän tyhjiä, sillä vaikka ystävät ovat lämpimiä ja välittäviä, välissämme on aina joku kuilu, jokin sanomaton ja katkaistu yhteys, mitä ei voi paikata johtuen erilaisista elämäntilanteistamme.
Mä olen tuntenut itseni jotenkin ihan tosi ulkopuoliseksi toisinaan. Juuri nuo perheen perustamis kuviot. Aina törmää siihen kysymykseen onko sulla mies ja lapsia? Minulla olisi ollut naimisiin menoon täydet mahdollisuudet, mutta nämä omat tunteeni ovat olleet alitajuisestikin esteenä. Olen kokenut suhteet miehiin vajaiksi..ja mitä pidemmälle suhde on jatkunut, sitä onnettomampi olen ollut. Joten niin paljon en ole voinut itseäni huijata, että olisin kulkenut "normaalit polut". Kaiken lisäksi olen kuullut sanottavan (eivät ole tarkoittaneet minua), että jotain vikaa täytyy olla, kun ei kelleen kelpaa. Itse olen ajatellut sen "vian" olevan sitten varmaan siinä, että miehen tilalla olisi pitänyt kait olla nainen. Mä en vaan jaksa ymmärtää miksi jotkut todella ajattelevat, että ei kelpaa, kun kyseessä voi olla täysin oma valinta, halu olla ja elää yksin. Joskus ehkä löytää esim. itsensä ja jakaakin elämänsä naisena naisen kanssa.
Tiedän myös tuon tunteen ettei voi puhua ystävilleen oikeasti/syvällisesti näistä asioista. Mulla on yksi ihana ystävä, joka ihmettelee esim. sitä miten kaksi naista voi katsoa toisiaan pitkään ja "silleen".. hän, kun ei koe mitään seksuaalista vetoa naisiin. Hän ei tietysti tajua, että juuri se halu ja toisen vetovoima aiheuttaa saman fiiliksen kuin kiinnostuessa jostain komeasta miehestä. Eli siitähän tässä kaikessa onkin juuri kysymys: syttyy ja haluaa naisena naista ja sitten me bi:t välillä myös miestä, huh huh ;)
mun kynästä. Että sä osaatkin kirjoittaa toisen tuntoja ja suoraan sydämestä. Liity sinäkin nyt Onttojen sydänten klubiin. Jos liityt tänään, viikon päästä olet unohtanut jo ihan tääysin itsesi. Ossa: Ohitettujen mahdollisuuksien kuja 7 A, 00000 Kadotettujen haaveiden kaupunki.
sulle "suoraan" vaan pari kyssää. Kyssä 1: Ootko sä jo jäsenenä siinä klubissa? Ja kyssä 2: Kuinka usein se kokoontuu? Ja vielä kyssä 3: Mikä on pääsymaksu?
Nimim. "Kysyvä ei tieltä eksy".