Lisa

Seuralainen

Syksy sujahti nopeasti ollessani töissä melkein joka päivä yhdeksästä kuuteen. Tahti ja työtaakka oli raskas, mutta sain projektini valmiiksi juuri sopivasti ennen pikkujouluja. Uppouduttuani täysillä työhöni en ollut perillä, missä pikkujoulut olisivat, taikka minkälaista ohjelmaa siellä tulisi olemaan. Vasta pikkujoulupäivänä sain Riinalta tietää paikan, jonne illaksi mennä. Lopetin työni aikaisemmin kuin tavallista ja päätin ostaa itselleni jotain kivaa pikkujouluhin. Kiertelin aikani kaupungilla, mutta käteeni ei jäänyt kuin uudet mustat stay-up sukat edellisten rikkouduttua kynsiini. Kotiin päästyäni kävin nopeasti suihkussa ja aloin käymään vaatekaappiani lävitse. Samalla avasin punkkupullon virittäytyäkseni pikkujoulutunnelmaan jo etukäteen. Mitään sopivaa ei taaskaan tuntunut löytyvän kaapista ja vaatepino sängylläni alkoi kasvamaan. Lopulta päädyin vetämään tummanpunaiset alusvaatteet, uudet stay-uppini, lyhyen hameen, mustan tiukahkon paidan, jossa oli suuret röyhelöt edessä ja saappaat jalkaani. Peilailin itseäni hetken ja päätin, että saan tyytyä tähän, sillä parempaakaan en keksinyt ja minulle alkoi tulla kiire ehtiä tilaamani taksiin.

Taksi kyyditti minut hotellille, josta Margit oli varannut tilat meidän pikkujoulujamme varten. Paikka oli ikäänkuin kellari, jossa oli oma keittiö ja sali sekä wc-tilat. Tila vaikutti ensin pieneltä, mutta huomasin, että kaikki tulijat, joita oli noin 60 mahtui hyvin istumaan pöytien äärelle. Löysin hetken etsinnän jälkeen oman paikkani Riinan viereltä ja aloimme höpötellä niitä näitä. Joimme alkuglögit Margitin puheen päätteeksi ja aloimme syömään perinteistä jouluruokaa. Ruoan ohessa join lisää punaviiniä ja tunsin kuinka se nousi päähäni saaden poskeni punoittamaan ja kieleni laukkaamaan nopeammin. Ruokailun jälkeen alkoi pienimuotoiset arvuutteluleikit ja tietokilpailut. Muodostimme Riinan kanssa voittavan parin ja pelin aikana monta kertaa Riinaa halattuani mieleeni putkahti likainen ajatus, mahtaisiko Riina haluta pitkästä aikaa peuhata kanssani.

Jätin kuitenkin ajatuksen taustalle ja lähdin leikkien tauotessa ottamaan lisää juomaa itselleni. Kaadoin lasini täyteen punaviiniä miettien, että kohta pitäisi siirtyä johonkin muuhun juomaan välttääkseni seuraavan päivän krapulan ja päänkivistyksen. Tunsin kuinka käsi laskettiin olkapäälleni ja vaistomaisesti käännyin katsomaan kuka selkäni takana oli. Silmäni tapasivat hymyilevät ruskeat silmät. ’Hej Sanna..muistatko minua?’ tuo kaunis brunetti kysyi englanniksi selvästi ruotsalaisittain. ’Tottakai muistan sinut Lisa!’ sanoin ja spontaanisti halasin häntä. Lisa hymyili ja siirryimme pöydän ääreltä sivummalle juttelemaan. Lisalla ei ollut päällään juhlavaatetusta vaan musta pooloneule ja tummansiniset farkut. Farkkujen lahkeiden päälle hän oli vetänyt saappaat ja leveä vyö kruunasi hänen asusteensa. ’Onhan siitä aikaa...ajattelin ettet ehkä muista minua sieltä kokouksesta.’ Lisa sanoi siemaisten siideristään. ’Tottakai muistan...muistan sut jo edelliseltä illalta..sieltä baarista’ sanoin ja punastuin hieman nähdessäni Lisan hieman yllättyneen ilmeen. ’Sä muistat mut jo sieltä?’, Lisa kysyi. ’Kyllä...sä vaan jäit mieleeni...’ sanoin ja vaihdoin nopeasti aihetta peläten Lisan säikähtäneen puheitani. Aloimme jutella ja melkein unohdimme kaikki muut juhlijat. Lisan kanssa keskustelu oli helppoa ja katseeni upposi monesti hänen silmiinsä tai kauniisiin kasvoihin. Ruskeat hiukset laskivat laineina alas olkapäille ja ne kehystivät hieman leveitä neliönmuotoisia kasvoja, joita koristivat muutamat pisamat nenävarressa.

Keskustelimme varmaan tunnin ja tuntui kuin olisin palannut todellisuuteen vasta kun Riina tuli keskeyttämään juttumme ja ehdottamaan baariin menoa. Sovimme lähtevämme samaan taksiin ja aloimme pukea takkeja päällemme. ’Niin sä olet nyt tullut tänne kuinka pitkäksi aikaa?’ kysyin Lisalta. ’No kolme kuukautta ainakin...mutta en ole vielä löytänyt asuntoa, joten saa nyt nähdä. Margit lupasi kyllä auttaa asiassa.’ Lisa sanoi vetäen takin ylleen. ’Tuota..ei sua kiinnostais tulla asumaan mun luo? Mulla on huone vapaana..’ sanoin innostuen jo ideastani. ’Jaa..se kyllä kuullostaa ihan kivalta...kun minusta me tullaan vielä hyvin juttuunkin.’ Lisa sanoi viettelevästi hymyillen. Mielessäni kävi, että välillämme oli pientä kipinää jo sieltä baarista lähtien. ’Voidaan käydä katsomassakin se paikka, jos sä haluat?’ sanoin astuessamme ulkoilmaan ’Ai nyt hetikö?’ Lisa kysyi selvästi kiinnostuneena. ’No miksei, ehditään me baariin sittenkin..otetaan tuo taksi..’ sanoin ja nousimme saman tien odottavan taksin kyytiin. ’Mites nuo muut ihmiset?’ Lisa kysyi hymyillen hieman ilkikurisesti. ’No ne on jo niin humalassa ettei ne huomaa meidän poissaoloa.’ sanoin ja tunsin ihmetyksekseni perhosia vatsassani.

Taksi pysähtyi pihalleni ja maksoin kuskille. Tunsin jännityksen noustessamme hissillä kerrokseeni ja avatessani Lisalle oveni. ’Tätä huonetta mä ajattelin’ esitin Lisalle vierashuoneeni. ’Näyttää ihan sopivalta...tässä vissiin on pesuhuone.’ Lisa sanoi kurkistaen toisesta ovesta sisään. ’Joo..ja sauna...tässä on mun huone ja tuolla on olohuone ja keittiö.’ sanoin antaen Lisalle tilaa kulkea vapaasti. ’Täällä on todella kaunista...ja tilavaa...hulluhan olisin jos en muutaisi tänne’ Lisa sanoi kulkien ympäri asuntoani. ’Sinulla näköjään oli vaikeuksia päättää mitä laitat päällesi?’ Lisa sanoi katsoen huoneeseeni. ’No joo...ja tähän päädyin’ sanoin häveten vaatteiden sotkua sängylläni. ’Mutta tuohan on todella upea asuste..näytät todella kauniilta.’ Lisa sanoi tullen koko ajan lähemmäs. Jostain syystä peräännyin hieman kunnes seinä tuli selkääni vasten. ’No en parempaakaan löytänyt..tää nyt on vain tämmöinen..’ sanoin uppoutuen noihin ihaniin silmiin. ’Ei...sinä olet kaunis..’ Lisa sanoi ja oli nyt aivan lähellä minua. ’Niin sinäkin..’ sain huokaistua ennen kuin huulemme koskettivat toisiaan.

Suudelma oli pitkä ja hellä. Lisan huulet olivat pehmeät ja tunsin hänen kätensä uppoavan hiuksiini. Henkeni tuntui salpautuvan kieliemme tutkiessa toisiaan ja kietoutuen toisten ympärille. Lisan kädet valuivat vartalollani alemmas saaden lihakseni värisemään mennessään. Suudelmamme muuttui hetki hetkeltä kiihkeämmäksi ja tunsin kuinka Lisan käsi laski hitaasti hameen helmani alapuolelle vain noustakseen entistä hitaammin ylös hameen alla. Pujotin toisen käteni Lisan hiuksissani olevan käden alta ja painoin sen hänen pepulleen. Lisan käsi työnsi hellästi jalkaani etäämmäs toisesta päästäkseen paremmin jalkojeni väliin. Tuskallisen hitaasti käsi lipui kohti kiimasta sykkivää häpyäni ja värähdin sormien koskettavan pikkuhousujani. ’Wow...sä todella olet himokas...’ Lisa kuiskasi korvaani hänen sormiensa painuessa kosteita pikkuhousujani vasten. Pystyin vain voihkaisemaan nojaten seinään Lisan sormien hyväillessä hellästi häpyäni pikkuhousujen lävitse. ’Voi luoja..’ sain huokaistua Lisan koskettaessa kevyesti klitorikseni päältä. Levitin jalkojani enemmän ja aloin nauttimaan, kun samassa käsilaukkuni alkoi soimaan.

En ensin välittänyt puhelimen soimisesta lainkaan, mutta Lisan käsi pysähtyi ja hän kuiskasi korvaani ’Etkö aio vastata...’ Avasin silmäni ja katsoin Lisaa pyörittäen päätäni ’En’. ’Vastaa vain...’ Lisa sanoi hymyillen ja otti kätensä jalkojenivälistä pois antaen minulle tilaa ottaa puhelimeni käsilaukustani. Kurotin käsilaukkuni lattialta pysyen kuitenkin Lisan ja seinän välissä. Lisa ei tuntunut päästävän minua karkuun vaan alkoi suudella kaulaani minun vastatessa puhelimeen. ’Sanna..’ sanoin puhelimeen sulkien silmäni Lisan huulien hyväillessä hitaasti kaulaani. ’Moi..Riina täällä..missä te olette?’ Riina oli selvästi humalassa eikä Lisan hyväilyt helpottaneet kuunteluani. ’Mä olen vielä täällä juhlapaikalla, kun vähän siivosin...’ Riina jatkoi antamatta minulle suunvuoroa. Lisa jatkoi kiusaamistani nostaen puseroni ylös ja avaten rintaliivieni hakasen. ’Me ollaan tultu tänne meille..muut tais mennä baariin..’ sanoin nopeasti puhelimeen, sillä Lisa alkoi suutelemaan rintaani saaden nännini nopeasti kovettumaan. ’Ai...miten..miksi te sinne menitte?’ Riina ihmetteli sammaltaen hieman. ’Tultiin...tultiin katsomaan, jos Lisa muuttaa tänne mun luo..siksi...aikaa...kun on täällä...Suomessa..töissä’ sanoin yrittäen pitää ääneni vakaana. Lisan kieli pyöri villisti nännipihallani ja yllättäen hän otti nännini suuhunsa imaisten voimakkaasti. Pieni valitus karkasi huuliltani ja purin nopeasti huultani yrittäen peittää nautintoni äänet. ’Aijaa..meinasitteko mennä vielä baariin sitten?’ Riina sanoi ja kuulin taustalta auton äänen olettaen sen olevan Riinan taksin. ’No en mä tiedä...’ ehdin sanoa ennen huokaisua Lisan työntäessä sormensa uudelleen pikkuhousuihini. Lisan sormi liukui hitaasti edestakaisin märkien häpyhuulieni välissä. Kuulin vaimeasti Riinan nousevan taksiin ja sanovan jotain kuskille. ’Mä tuun sitä kautta niin mennään sitten yhdessä baariin..’ kuulin Riinan sanovan korvaani. ’Jooh...se sopii...’ sanoin huokaisten puhelimeen ja laskin käteni alas.

Lisan sormet liukuivat taitaen ympäri häpyäni ja saatoin kuulla kuinka märkä todellakin olin. En voinut enää estää voihkaisujani vaan aloin vaikertamaan ääneen Lisan sormien lisätessä nautintoani. Yritin hyväillä samalla Lisaa, mutta hän työnsi päättäväisesti käteni pois jatkaen piinaamistani. Juuri kun olin taas tuntemassa orgasmin huipun lähestyvän Lisa hiljensi tahtiaan pitkittäen nautintoani. Kiemurtelin vaikeroiden Lisan lopulta päästäessä minut orgasmin huipulle. Tunsin jalkojeni alkavan täristä orgasmin voimasta ja aloin hitaasti vaipumaan lattialle Lisan saattaessa minut huipun yli. Hengästyneenä istuin lattialla ja katsoin kuinka Lisa hymyillen nuolaisi sormiaan ’Ihanan makuinen...’ ’Mä haluan tehdä sulle myös hyvää...’ sanoin katsoen tuota seksikästä naista edessäni. Lisa vain hymyili arvoituksellisesti sanoen ’Ehkä myöhemmin kultaseni..’

Lisa meni vessaan ja aloin nousemaan lattialta nostaen samalla kännykkäni. Huomasin kuinka en ollut sulkenut viimeisintä puhelua ja nostin sen korvalleni tajuten Riinan olevan edelleen toisessa päässä. ’Haloo?’ sanoin hieman epävarmasti puhelimeen ja kuulin Riinan äänen toisesta päästä ’Mä olen täällä alhaalla...päästätkö mut sisään...’ Punastellen painoin alaoven avausnappia ja kuulin puhelimesta kuinka Riina avasi oven ja meni hissiin. ’Mulla oli todella vaikeaa olla taksissa kun kuulin kuinka sä voihkit..’ Riina sanoi puhelimeen. ’Olisko...’ Riina aloitti, mutta samalla Lisa tuli pois vessasta kysyvä ilme kasvoillaan. ’Oota..’ sanoin puhelimeen ja selitin Lisalle tilanteen kuinka Riina oli kuullut puuhamme. ’Ja kuitenkin hän on tulossa tänne?’ Lisa sanoi. Kerroin kuinka olimme Riinan kanssa pari kertaa rakastelleet ja Lisan ilme muuttui virneeksi. ’Sä saat sitten tyydyttää Riinan..se on varmaan aika kiimainen..’ ’Mutta...’ aloitin sanomaan, mutta ovikellon sointi katkaisi puheeni. Lisa meni nopeasti avaamaan oven Riinalle.

’Hej Riina..’ Lisa sanoi ja veti Riinan sisälle sulkien oven. ’Sinä taisit kuulla mitä tein Sannalle?’ Lisa jatkoi tullen Riinan taakse. ’Joo..’ Riina sanoi hieman varautuneena. ’Kiihoituitko siitä mitä kuulit?’ Lisa jatkoi ottaen Riinan päällystakin pois. ’Kyllä...’ Riina sanoi katsoen nyt minuun. ’Haluaisit varmaan, että Sanna tyydyttää sinut..?’ Lisa kysyi viettelevästi kujertaen. Riina ei oikeastaan ehtinyt vastaamaan ennen kuin Lisa suutelin häntä voimakkaasti suulle pujottaen samalla kätensä Riinan puseron alle. Riina henkäisi ja antautui nopeasti Lisan käsiteltäväksi. Yhä suudellen Lisa viittilöi minua tulemaan lähemmäs. Tottelin ja riisuin Riinan paidan pois hänen kääntyessä Lisaa vasten. Hitaasti selkää hivellen avasin Riinan rintaliiven hakaset ja pujotin ne hänen yltään pois. Painauduin hänen selkäänsä vasten suudellen niskaa ja hyväillen hänen rintojaan kevyesti. Alkuillan toiveeni oli toteutunut ja tuskin uskoin omaa onneani. Suudellen Riinan selkää hitaasti alaspäin polvistuin hänen taakseen ja avasin hänen mustien suorien housujen napit ja vetoketjun. Lisa jatkoi kielisuudelmia Riinan kanssa antaen Riinan hyväillä selkäänsä ja peppuaan.Vedin Riinan housut ja sukkahousut alas nilkkoihin ja suutelin hänen pakaraansa pikkuhousujen vierestä. Riina voihki vaimeasti ja näin Lisan suutelevan hänen rintojaan hellästi. Pudotin hänen pikkuhousunsa samaan myttyyn housujen ja sukkahousujen kanssa ja käänsin hänet hitaasti ympäri.

Riinan karvakolmio oli hieman tuuhentunut, mutta näin selvästi hänen turvonneet häpyhuulensa ja niiden välistä valuvan kosteuden. Lisa suuteli Riinan niskaa ja alkoi hyväillä hänen häpyään. Riina voihkaisi äänekkäästi minun katsellessa kuinka nautinnollisen hitaasti Lisan sormet levittivät häpyhuulia ja Riinan kosteutta. Nousin lattialta ja otin Riinaa kädestä kiinni vieden hänet sängylleni makaamaan. Työnsin vaatepinoni lattialle ja nousin hänen jalkojensa väliin levittäen ne erilleen toisistaan. Syöksyin hänen häpynsä kimppuun ja aloin nuolemaan sitä hellästi joka puolelta. Riina vikisi ja voihki nautinnosta kieleni kulkiessa pitkin hänen häpyhuuliaan. Tunsin kuinka Lisa tuli taakseni katsomaan laskien toisen kätensä pepulleni. Vilkaisin ja tyytyväisenä näin hänen toisen käden olevan farkkujen sisällä liikkuen rytmikkäästi. Aloin nuolemaan nopeammin ja kokeilin yhtä sormeani Riinan sisälle. Sormi upposi todella helposti märkään vakoon ja kuulin kuinka Riina äännähti nautinnosta. Painoin toisen sormen hänen sisäänsä ja aloin hitaasti liikuttamaan niitä edestakaisin kieleni hyväillessä paisunutta nupukkaa. Lisan sormet alkoivat hitaasti liukumaan hävylläni ja se sai kieleni liikkumaan nopeammin Riinan klitoriksen päällä. Riina vikisi äänekkäästi pitäen kiinni sängynpäädystäni kieleni pyöriessä paisuneen nupukan yllä ja sormieni liukuessa edestakaisin hänen sisällään. Lisa hieroi voimakkaasti klitoristani sormillaan ja tunsin saavuttavani nopeasti toisen orgasmini. Samassa Riina alkoi täristä ja ynisi tyynyäni vasten vetäen lantionsa pois suuni ulottuvilta. Lisan sormet liikkuivat todella villisti häpyni päällä ja tunsin kuinka orgasmin aallot alkoivat sumentaa mieltäni. Toinen orkkuni meni nopeasti ohitse Lisan lopetettua heti saavutettuani huipun. Kuulin hänen vain henkäisevän vaimeasti ja lähtevän saman tien vessaan.

Hieman vaitonaisina puimme Riinan kanssa vaatteemme yllemme aivan kuin odottaen Lisan tulevan takaisin kertomaan mitä sitten tapahtuu. Lisa palasikin pian vessasta hymyillen ’Nyt sinne baariin’. Emme oikeastaan keskustelleet tapahtuneesta vaan siistiydyimme vain Riinan kanssa ja lähdimme kävellen läheiseen yökerhoon. Sain vielä Lisalta tietää, että hän voisi aikaisintaan muutaman kuukauden sisällä muuttaa luokseni, sillä hänellä oli vielä vanhoja tehtäviä paljon hoidettavana Ruotsin puolella.

9

10440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fanisi

      on nyt kyllä vähän pettynyt,tuntuu ihan kuin eri SEURALAINEN olis kirjoittanut,nää pari viimeistä tarinaa..no eihän aina voi tulla " täydelllistä" tarinaa mutta jatka ehdottomasti,terv.idean tätä edell.tarinaan ideaa antanut ja edelleen FANISI!ps.F,mieleen,oletko lukenut Finexin tarinoita ??

      • -Seuralainen

        Olen itse asiassa aivan samaa mieltä kuin sinä, että pari viimeistä tarinaani ovat olleet huonoja. En ole ollut niihin tyytyväinen, enkä saanut sitä mitä olisin halunnut. Kiitos kuitenkin, että jaksat vielä olla fanini tarinoiden huonosta laadusta huolimatta. En ole lukenut Finexin tarinoita..tai en ainakaan muista...


    • Anssi

      En tiedä miten onnistut aina, joko sinulla on hyvin vilkas mielikuvitus tai erittäin mielenkiinoinen arki, mutta joka tapauksessa olipas kertomus...
      jatka samaan malliin! ;)

    • Lisa.J.

      ...ympäri korvia!
      Sen mä olisin ymmärtänyt, jos edes yks mies olis ollut mukana, mutta kun ei... ;D

      • -Seuralainen

        on hyvin harvinaista tarinoissani. Viimeksi oli ja siitäkin tuntui tulevan valitusta eikä se oikein tyyliini kuulukaan. :)


      • miehiä mukaan
        -Seuralainen kirjoitti:

        on hyvin harvinaista tarinoissani. Viimeksi oli ja siitäkin tuntui tulevan valitusta eikä se oikein tyyliini kuulukaan. :)

        kiitos! :) Odotan tekstejäsi. Hyvää kevättä!


    • Nimetön

      Ois, sinun tekstisi on ehdottomasti parhaimpia! Lisää! Lisää!

      Nämä on oikeasti tosi kauniita tarinoita :)

    • TAATTUA

      SUA,mut kaipaan jotain,esim."ostoksilla "jatkoa,tai" Katri"..!ps.Etkö Sä et oo ollu missään kaukana kotoa,hotellissa ,myyntimatkalla ,missä Sun huone oli buukattu!No Sulle löytyi huone,vanhemman naisen kanssa,hänellä yöllä,pahoinvointia,autat häntä takaisin vuoteeseen,hänellä "halipula " ja vaikka nyt menet omaan vuoteeseen,katselet kuinka huonek.MeneeLiukkaasti.. Kerro ,Hänellä ei aiemmin tyttöjen välisistä..

    • olet

      Seuralainen,mä odottelen tääl jo kosteana uutta tarinaa??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe